Welcome to the O.C. Alpenstrasse!


Welcome to a little tour at our (soon-to-be-ex) apartment. Last spring we were looking for flats, found this one and liked it a lot so decided to rent it. I spent the summer in Finland and then went straight to Hong Kong, so I have only lived in here for a few weeks so I am quite lucky. Even if at first sight everything seemed alright, there has been so many problems with almost everything possible that we decided not to take this anymore and move out. As I told before, we were very lucky with finding the next apartment, and even luckier now that the painting of the walls will be ready two weeks earlier than we were told, so no need to be homeless for two weeks. Everything went almost too well... Makes me suspicious. :D Can't wait to move out of this shithole to the next one.

Nina and an artistic hole.
Our toilet. What's the point in not having a sink or any place to wash your hands?
In case you'd like to put a curtain to cover the ugly white thing.

The amount of warm water is very limited. It's enough for about  2 long showers (with hair-washing and all) or 3 brief ones a day.  So when here's 3 people living, you can't waste the warm water :D
Beautiful and safe solutions.
The ghost of a painting
A covered window from kitchen to Andres' room.
"OMG so retro!" - our heating system (which didn't work the whole winter).
A home is not a home if there is no random holes in the kitchen wall.
We're just too lazy to take that beautiful little piece of a curtain out.
"The beauty lies in the details"

My door.
Pipes.
Also the leaking shower + worms in the kitchen closet eating the food + an estate agent who says that "You are students, you should settle and be satisfied in what you have and not to be too demanding"
= we're moving to a better place soon :)

Mitä matkalta jäi käteen?


Siitä saakka kun palasin takaisin Aasiasta, mun on ollut tarkoitus kirjoittaa tänne ajatuksista, jotka kaukomailla heräsivät ja niistä jotka pulpahtivat esiin kotosalla, mutta joiden taustalla selvästi oli matkalla vietetty aika ja siellä avartuneet aivot. On mennyt noin kuukausi prosessoidessa tätä kaikkea mun pään sisällä, ja nyt alkaa vihdoin tuntua siltä, että ajatukset on jäsennelty edes jotenkin järkevästi jotta niitä voi yrittää kirjoittaa ylös. Kokeillaas sitten.

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen tiedostavaa tai kyseenalaistavaa tyyppiä. Vaihtoehtoiset elämäntavat on toki pitkään kiinnostaneet, mutta oon ollut niin jumissa mun käsityksessä siitä, millaista elämän kuuluu olla ja miten sen kuuluu mennä, etten ole oikeastaan edes koskaan tullut ajatelleeksi, etta kaiken voi tehdä tässä elämassä toisinkin. Ihan kaiken. Yksinkertaisena esimerkkinä se, miten Indonesiassa riisi syödään usein käsin, mutta kotioloissa mulle ei edes juolahtaisi mieleen heittää haarukkaa nurkkaan ja alkaa kauhoa riisiä sormilla suuhun. Silti molemmat ruokailutyylit ovat ihan yhtä lailla oikein. Mun tavat ja ajatukset on aina olleet urautuneet, enkä edes koskaan ennen tajunnut sitä, on vaan niin helppoa pysyä tutuissa rutiineissa ja olla näkemättä metsää puilta. Samalla tavalla kuin käyttäytymismallit on jähmettyneet mun mieleen, niin myös mun mieli on ollut hyvin jähmettynyt. Ehkä eniten nyt paluun jälkeen on häirinnyt huomata miten älyttömien juttujen palvontaan ihmiset ryhtyy. Hippihölötykseksi tää taitaa mennä, mutta menkööt: miten osa ihmisistä voi olla niin pinnallisia, piittaamattomia ja tyhjiä? Miten on mahdollista että elämän tärkein sisältö pyörii turhien, vain tyytymättömyyttä aiheuttavien suoritusten ympärillä, ulkonäössä, asioissa jotka itse kuvittelee olevan jollakin tapaa pakollisia vaikkei ne todellisuudessa olisikaan?

Yksi kulttuurishokin aihe Eurooppaan palatessa oli keinotekoisuus ja luonnon ja ihmisen erillisyys. Vaikka vietinkin Filippiineillä ja Indonesiassa yhteensä vain kaksi kuukautta (Hongkong nyt on suurimmaksi osaksi pilvenpiirtäjää ja asfalttiviidakkoa), se aika sai mun käsityksen maailmasta muuttumaan ihan valtavasti. Se vaan oli niin ihana tunne, kun vietti koko päivän merellä, eli lähellä luontoa bungaloweissa, söi kokonaisen kalan joka oli kalastettu merestä ravintolan vierestä, käveli paljain jaloin tai flipflopeissa koko ajan, eli symbioosielämää matkaseuran kanssa ja näki miten yhteisöllisesti jotkut ihmiset elävät sukunsa ja läheistensä kanssa. Niin erilaista kuin länsimaalainen, tarkkaan kellotettu suorituskeskeinen toimistoelämä vain voi olla. Ainahan matkailu avartaa, mutta kun seurana olivat vielä Inka ja Jenny joiden kanssa tuli pohdiskeltua tätä maailmaa ja kokemiamme juttuja päivittäin, tuntui siltä että uusia ajatuksia ja heräämisen hetkiä tuli ihan jatkuvasti. Se on niin totta, että kannattaa lähteä kauas nähdäkseen lähelle, vain ottamalla etäisyyttä voi asioita tarkastella uudesta näkökulmasta ja objektiivisesti, varsinkin silloin jos jutut ovat ehtineet juurtua jo tosi syvälle.

Sitten kun palasin takaisin tavalliseen elämään ja näin ympärilläni ihan erilaista meininkiä kuin mihin olin ehtinyt matkalla tottua, en oikein tiennyt mitä ajatella. Tavallaan mulle tuli järkytyksenä se, miten itsestäänselvänä olin aina pitänyt omaa ja muiden kaupungilla kulkevien ihmisten elämäntyyliä, ajatellut että näin sen kuuluu mennä koska näin se on jo niin pitkään mennyt. Nyt kuitenkin alkoi ihmeellinen kyseenalaistaminen ja samalla tuomitseminen: mietin itsekseni, että miten nämä ihmiset voivat oikeasti elää näin aivotonta ja nimenomaan sitä pinnallista elämää. Olin turhautunut ja mieli teki juosta ympäri Kamppia kuuluttamassa kaikille että HALOO, herätkää, maailmassa on muutakin ja teidän pitäisi kaikkien oppia ymmärtämään että elämässä on syvyyksiä joihin kalliiden vaatteiden shoppailu, lapsellinen draamailu ja bailaus eivät yllä! Onneksi tää ei kuitenkaan mennyt ihan niin pitkälle :D

Kun tunteikkaasta alkushokista oli selvitty, alkoi myös mun oman uuden kriittisyyden kriittinen analysointi. Viime päivät oonkin sitten eniten pohtinut sitä, että miten muka voisin nyt alkaa määritellä, että minkälaista se oikeanlainen elämä sitten on? Muiden tuomitseminen on toki aina helppoa, mutta siinä piileekin se ongelma ja ratkaisu. Että oppisi olemaan tuomitsematta, ja sen sijaan osaisi ymmärtää myös niitä pinnallisia ihmisiä, jotka välttämättä eivät edes kaipaa ketään hippiheppua kertomaan niille, että jätä sun 5 000 euron arvoinen laukku kauppaan ja keskity mieluummin johonkin olennaiseen, kuten ystävyyssuhteisiin, rakkauteen, itsensä kehittämiseen ja arvostamiseen ja ymmärryksen kehittämiseen. Ööh. Alkaako jo mennä liian pitkälle? :D Niin kai tää menee, hah.

Nämä ajatukset eivät tietenkään tarkoita, että kaikkien pitäisi nyt tähän paikkaan antaa koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen, hengailla alasti ilman muotivirtausten vaikutteita ja muuttaa jonnekin palmusaarelle meditoimaan hippiyhteisöön, ehei. En oikeastaan edes tiedä että mitä tämä kaikki nyt tarkoittaa tai miten mun tulisi toimia että saisin pidettyä näitä ajatuksia yllä (positiivisessa mielessä ja inspiraationa) sen sijaan että antaisin ympärillä olevan yhteiskunnan upottaa niihin pinnallisuuksiin taas. Tärkeää on ainakin selventää itselle, että millä asioilla on oikeasti merkitystä, mitkä asiat on sellaisia jotka kokee vain taakkana tai uuvuttavana ja mitkä arvot itsellä ihan oikeasti on. Yksi juttu joka mua on ihan erityisesti alkanut kammottaa matkalta palatessa on muotiblogit, joiden funktio on mun mielestä aivan käsittämätön: jengi esittelee joka päivä uusia ostamiaan vaatteita, meikattuja naamojaan ja kalliita elämäntyylejään hienoissa kuvissa, joista välittyy fiilis, että juurikin tämä materia ja raha on tuoneet jonkinlaisen autuuden ja onnen, joka välittyy leveän valkaistun hymyn kautta blogin lukijalle. Ennen itsekin luin noita blogeja tosi mielenkiinnolla, mutta nyt vain ihmettelen, että miten ankea nykyaika onkaan, kun outo muovisuus ja ajatusten tyhjyys huokuu joka puolella.

Onnen määritelmä on hyvin joustava ja jokaiselle onni tulee erilaisessa paketissa, jokaisella ihmisellä on yksilölliset tarpeet ja eri asiat vaikuttavat eri tavoin. Siinä onkin se syy miksi mun pitäisi oppia ymmärrystä sen sijaan että alkaisin taivuttaa kaikkia ihmisiä näkemään vaan epäkohtia, jotka itse nyt oon ahkerasti saanut bongattua. Olisi kuitenkin kiva nähdä Suomessa (ja kaikkialla) vähän sydämellisempää, luonnollisempaa ja syvempää meininkiä, ettei kaikki olisi niin puuduttavan tunteetonta ja keinotekoista, että ihmiset alkaisivat jakaa enemmän oikeita ajatuksiaan ja tuntea oikeaa yhteenkuuluvuutta sen sijaan että pidettäisiin yllä kummallisia kulisseja tai että pään sisällä ei liikkuisi mitään ylevää. En halua vaan lillua elämän läpi, haluun mieluummin kokea sen koko hienoudessaan.

Seuraava askel näiden kaikkien kuohuttavien ajatusten ja tunteiden jälkeen onkin niiden toteuttaminen ja hyödyntäminen omassa elämassä. On vähän sellainen olo, että kun nyt vihdoinkin olen tajunnut tästä elämän mysteeristä pienoisen osan, tekee mieli vaan ymmärtää enemmän ja kehittää itseään sitten vähän paremmaksi ihmiseksi. :)

Kaikkea sitä päässä pyöriikin, silloin kun sen antaa pyöriä!

Täällä ollaan! (vol. 2)


Nyt alkaa elo taas palautumaan takaisin raiteilleen, enää ei ole ihan niin Euroopasta ja kylmyydestä pöllämistynyt olo kuin Suomessa ja vielä Berliinissä ollessa. Viikon verran oon ehtinyt haahuilla Salzburgissa, ja siihen viikkoon on mahtunutkin paljon. Päätin mun lopputyön (bachelor thesis) aiheen ainakin suurin piirtein, se piti keskiviikkoiltaan mennessä käydä täyttämässä netissä ja vielä samana päivänä mun päässä risteili miljoona ajatusta ja kehityskelvotonta ideaa, oikein mikään ei tuntunut omalta jutulta tai tarpeeksi mielenkiintoiselta että sitä jaksaisi penkoa ja pohtia seuraavat yhdeksän kuukautta. Tyypillistä että meillä oli ollut kuukausikaupalla aikaa miettiä ja sähköpostitse kysyä vinkkejä FHS:n tyypeiltä, mutta vasta parina viimeisenä päivänä oikeasti aloitin ajatustyön ja muutamaa tuntia ennen nettisivun sulkeutumista kävin kirjoittamassa jotain backpackerin ja isomman budjetin matkailijan eroista. Ihan tarkalleen en vieläkään ole päättänyt, että mitä tarkalleen alan tutkia, mutta kevään aikana se tarkentuu ja ensimmäiset taustatyöt aloitetaan parin viikon sisään. Vastahan koko koulu alkoi ja nyt jo ollaan jännän äärellä! Kolmevuotinen tutkinto on ihan käsittämättömän lyhyt. Ainakin kun viettää yhden lukukauden Honkkareissa...

Jos joskus elämässä tuntuu siltä, että asioiden suhteen käy kamalan huono tuuri ja mikään ei mene putkeen, niin tällä hetkellä en voi muuta kuin kiittää maailmankaikkeutta hyvästä munkista joka meillä kävi asunnon suhteen. Pieni paniikki oli alkamaisillaan kun tämän rämän Alpenstrassen asunnon vuokrasopimus päättyy kahden viikon kuluttua ja oltiin Ninan ja Andresin kanssa täysin vailla tietoa tulevaisuuden asumismuodosta. Tiistaina käytiin katsomassa yhtä neljän huoneen, kahden parvekkeen ja kahden vessan asuntoa lähellä Zentrum Herrnauta, ja pienten mutkien kautta saatiin se ja allekirjoitettiin vuokrasopimus perjantaina. Muuten kaikki on täydellistä, paitsi että koska asunnon seinät maalataan kaikki valkoisiksi pääsiäisen jälkeen, voidaan muuttaa asuntoon kunnolla vasta huhtikuun puolivälissä. Asutaan siis pari viikkoa Pamelan kaksion nurkissa Europarkin vieressä - siitä voi tulla mielenkiintoista ja ehkä myös hieman hajottavaa, heh. Susanne asuu edelleen Kathin luona kunnes päästään kaikki neljä muuttamaan meidän lukaaliin maalaushommien valmistuttua. Tuleva kämppä on kuitenkin niin kiva että parin viikon asuntosekoilu ei tunnu missään. Tästä edellisestä asunnosta tulen kaipaamaan vain sijaintia + käsittämättömän ihania maisemia, muuten tämä on ollut pelkkä yksi iso murheenkryyni Andresille, Ninalle ja Julialle sillä välin kun mä olen hihhuloinut pitkin Aasiaa. Miten vuokranantajat osaakaan olla niin kohtuuttomia?

Näkymä mun tämänhetkisen makuuhuoneen ikkunasta.
Lena ja jättimäinen currykastike.
Nina, Pamela, meidän partsi ja Hohensalzburg.
Semmonen vähän vaivaantunut moi. No moimoi.
Eilen oli aivan hurjan kaunis kevätpäivä, ja sama linja jatkuu edelleen tänään. Oli ihanaa kävellä pitkin keskustaa, käydä katselemassa maisemia, hengailla penkeillä ja puissa ja syödä knöödelikeittoa ulkosalla. Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, takatalvi on varmasti yhä tulossa.

Salzburgin pienuus on kyllä aiheuttanut mussa pientä ihmetystä. Toki tiesin ja muistin että kyseessä on melkoisen pieni kaupunki, mutta Hongkongin ihmispaljouden ja Indonesian vilinän jälkeen koko kaupunki tuntuu melkeinpä epätodelliselta. Honkkareissa tutustuin Psyche-nimiseen tyttöön joka tuli Salzburgiin vaihtoon noin kuukausi sitten, ja kun kyselin sen fiiliksiä, Psyche kertoi saapuneensa eräänä sunnuntaina ja pelästyneensä kaupungin hiljaisuutta. Yhden huoneen opiskelijaboksi on kuulemma ihan liian iso ja yleinen hiljaisuus tuntuu pelottavalta, mutta kuulemma pikkuhiljaa tähän kaikkeen alkaa tottua. :D Kulttuurieroja ja sillee.

Susi ja mun hanskat naulassa.
Nina, Susi, Pamela
Lokaalit nauttii auringosta.
Itävaltalaista ronskia ruokaa!
Kiivettiin puuhun ja aiheutettiin hämmennystä.

Niin se elämä vaan jatkuu taas. On kaikki niin kuin ennenkin, sanoi J. Karjalainen.

The last few weeks

Reunion in Berlin
My photogenic friends; Andres & Jamila
Random girls having beers.
Making brunch at Nina's sister's place.
My cozy room for the next 3 weeks.
Susi, Simone & Pamela at our O.C. Alpenstrasse mansion
My first Stiegl Weissbier in 8 months.
The three weirdos.
Hello there! I'm just writing to say I'm back in Salzburg and everything is fine. 9 days in Finland went fast, then a week in Berlin with school for the ITB tourism fair, and now school started today. We're searching for a new flat since the one we're staying in right now is shitty so we wanted to end the contract - in 3 weeks we'll be homeless or living in somewhere else.

I'll write more some other day :)