Ensimmäinen kerta lumilaudalla

Servus! Täällä sitä edelleen ollaan Salzburgissa, vaikka blogi ei ole kovinkaan ahkerasti päivittynyt niin silti mä herään joka aamu ja puuhailen kaikenlaista enemmän tai vähemmän tarpeellista joka päivä kunnes illalla menen taas nukkumaan. Viikot vierivät ihan liian kovaa tahtia, kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää, kysynpähän vaan. Yksi päivä jutellessani Ainon kanssa Skypessä Aino vaan totesi että mulla on aika ihanteellinen ongelma, kun ainoa asia joka harmittaa on se miten nopeesti kivat päivät vierivät ohitse. Tosiaan, voishan sitä huonomminkin mennä...

Viikko sitten keskiviikkona koitti se päivä, jota oon odottanut viimeiset kaksi vuotta. Nimittäin mun ensimmäinen kerta ikinä a) lumilaudalla ja b) Itävallassa laskettelua. Laskettelu on täällä Alppien tuntumassa niin iso juttu, että talviaikaan keskusteluissa nousee jatkuvasti esiin lumen paljous, lumen puute, lumen mahdollinen paljous seuraavalla viikolla, lumen viimevuotinen paljous/vähyys/mahtavuus, lumen koostumus ja lämpötilan vääryys ja muu aihetta läheltä liippaava. Kun joku kysyy, että "Do you ski or snowboard?" ja oon joutunut vastaamaan että "Neither", olen saanut niin paljon sääliä ja ihmettelyjä osakseni, että olihan se jo korkea aika päästä rinteeseen. Tätä ennen on tuntunut jotenkin ylitsepääsemättömän ongelmalliselta vuokrata välineet, hankkia ope, etsiä kulkuneuvo ja vaatteet ja yksinkertaisesti kaikki mahdollinen rinteeseen tarvittava. Varsinkaan jos laskettelua ei ole koskaan kokeillut, niin miten sitä osaisi himoita?

Jotain oranssia ja jotain lainattua. 
Maanantaina sain kutsun lähteä keskiviikkona mukaan aurinkoiseen talvipäivään laskemaan. Tarjolla oli kyyti ja varusteet ja opetus ja kaikki mahdollinen lainaan, itse maksoin ainoastaan Gaissaun hissilipun arkipäivän opiskelijahinnan eli 24 euroa. Gaissau oli suunnilleen puolen tunnin ajomatkan päässä Hinterseen holleilla eli mukavan lähelläkin. Ensimmäinen lumilautailukerta ei olisi voinut olla paljon parempi kuin tämä; loiva rinne ihan tyhjillään ja aurinko paistoi kirkkaammin kuin ikuisuuksiin. Kerrassaan täydellinen päivä ulkoiluun ja lumikinoksiin pyllähtelyyn.

Olin henkisesti varautunut totaaliseen turhautumiseen, käden murtumiseen, väsähtämiseen tai johonkin muuhun mistä mua oltiin etukäteen varoiteltu. Rankkaa se olikin, mutta lautailu tuntui kuitenkin jostain mystisestä syystä yllättävän helpolta ja luontevalta. GoProlla kuvatulla kolmannella laskulla pysyn jopa melko kauan pystyssä yhteen menoon, ja kääntyminen onnistui ihan mukavasti myös. Yksi jenkkituttava totesi, että jos on urheilutaustaa ja "good sense of snow", lumilautailun ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta. Olen siis peljännyt aivan turhaan tätä ensimmäistä kertaa! Mun suomalaisissa suonissa taitaa sittenkin virrata lunta. Jos olisin jo ensimmäisenä vuotena täällä ajautunut kokeilemaan lumilautailua, olisin mitä luultavimmin saman tien ostanut laudan ja kausilipun ja pinkit toppavaatteet. Nyt kun laskettelukautta on jäljellä muutama kuukausi, voi olla että tyydyn tähän yhteen kertaan. Ellei jostain tarjoudu yhtä hyvä ja halpa tilaisuus kuin tämä edellinen oli.


Kaatumiset oli videon parasta antia. Vielä kolmannellakin katsomiskerralla jaksaa naurattaa.

Oikeaoppinen lautailuasento
Ylösnousemus oli rankka joka kerta. Vielä viikonkin jälkeen hartiat on vähän jumissa.
Sää ei ois paljon parempi voinut olla, ja silti rinne ihan tyhjillään.
Hetken näytti siltä että osaan jotain.
Kääntyminen kaatumatta oli joka kerta yllätys.

Toi sininen taivas ja valkoinen lumi...

Oikeaoppinen "apua-tässä-rinteessä-on-joku-muukin" -pyllistys.
Videon viimeinen kaatuminen.
Muutaman laskun ja nousun jälkeen luvassa oli grillailu lumihangessa - eli ihan normaali tammikuinen keskiviikko. Elämässä on välillä tilanteita, kun istuu ilmatyynyllä lumihangessa vuorella mutustellen lampaankyljystä neule höyryten ja auringon sokaistessa silmät ja sitä tuumii vaan, että miten ihmeessä mä olen päätynyt tähän.

Grillailut luxemburgilaistyyliin. Grilli vasemmalla, Marc keskellä, minä oikealla.