Vielä yksi Berliini

Kotibileiden jälkeisiä tunnelmia.

Berliinistä on vaikeaa saada tarpeekseen: kun menet sinne viikonlopuksi, tuntuu siltä kuin saisit vain pienen pienen rapsautuksen kaupungin pinnasta ja syvempi tutustuminen vaatisi vuoden verran samanmoisia viikonloppuja. Siispä suunnattiin tuohon kummalliseen kaupunkiin jälleen huhtikuun lopussa Ninan siskon järjestämiin kotibileisiin ja päätettiin saman tien nautiskella Berliinin hengestä sunnuntai-iltaan asti. Kun meitä oli viisi ajomatkalla Rosenheimista Berliiniin ja takaisin Ninan äidin minibussissa, bensat maksoivat vain 45 euroa per tyyppi, ja majapaikkakin saatiin maksutta. Siinä yksi asia, jota tulen Itävallasta ainakin kaipaamaan: se, miten helposti täältä pääsee pois ;---D

Saksassa ja Itävallassa melkein kaikki opiskelijat asuvat joko opiskelija-asuntoloissa tai kimppakämpissä (Wohngemeinschaft). Suomessa kimppakämppäily on paljon harvinaisempaa, ainakin kun mietin omaa tuttavapiiriäni niin lähes jokainen kotoa pois muuttanut asuu joko yksin tai poika- tai tyttöystävänsä kanssa. WG eli kimppakämppä on monelle oleellinen osa opiskeluaikaa, ja WG:itä löytyy joka lähtöön. Kerran käytiin grillibileissä hippikommuunihenkisessä WG:ssä omakotitalossa, jossa asui 9 tyyppiä (mm. 19-vuotias poika äitinsä kanssa). Koska opiskelijat asuvat usein aika isoissakin asunnoissa, kun niin monta tyyppiä asustaa saman katon alla, WG-bileitä pidetään paljon. Berliiniläiset WG-bileet on kuulemma usein holtittomia, yleinen tapa on että kavereiden kavereiden kavereiden kaverit saavat ilmestyä paikalle, ja ainakin näissä Ninan siskon bailuissa oli todella värikästä porukkaa. Seuraavana aamuna sotkukin oli värikäs.

WG:ssä asuminen sopii mulle kuin nenä päähän. En tarvitse usein omaa aikaa, ja jos tarvitsen, voin sulkeutua omaan huoneeseeni tai lähteä ulko-ovesta maailmaan. Tykkään jakaa sekä ajatuksiani että tavaroitani, ja on kivaa että jos tekee mieli sosialisoida, voi kävellä muutamaan askeleen keittiöön ja luultavasti ennemmin tai myöhemmin jostain huoneesta joku ryömii ulos ja pääsen puhumaan. Vaikea edes kuvitella, että asuisin enää koskaan yksin, ensimmäisenä Salzburg-vuotena totesin että se oli tylsää eikä sopinut mulle ollenkaan. Aina välillä toki kuulee myös WG:istä joissa henkilökemiat eivät toimi ollenkaan tai joku asukeista ei koskaan kotona oppinut siivoamaan jälkiään, mikä on aika inhimillistä kun kerta puhutaan ihmisistä. Onneksi aina on mahdollista muuttaa myös pois.

Matka kohti pohjoista taittui rattoisasti minibussissa.

Joku tapahtuma ja konsertti - näitähän riittää.

Mutta niin, se Berliini. Tällä kertaa käytiin myös muurilla ja muutaman muun oleellisen nähtävyyden äärellä. Ninan saksalainen kaveri Kathi ei ollut koskaan käynyt Berliinissä, ja siksi asiaan kuului tehdä muutakin kuin juoda Berlineriä ja syödä halpoja dönereitä. Oleellisin tekeminen taisi kuitenkin jälleen olla ympäriinsä hengaileminen ja tunnelmasta ja ympäristöstä nauttiminen.

Aikaisemmin olen haaveillut Berliiniin muuttamisesta, mutta muutaman vierailun jälkeen en ole enää niin varma että viihtyisinkö siellä pidemmän aikaa. Ehkä olen jo liian tottunut pienemmän kaupungin meininkiin, siihen että kaikkialle pääsee pyörällä eikä arkipäiviin kuulu U-bahnissa istuskelu, ja siihen miten nopeasti kaupungista pääsee pois jos tekee mieli hengittää raikasta vuori-ilmaa tai käydä lenkillä peltojen keskellä. Berliini on ihana paikka vierailla, mutta ehkä osa sen viehätystä selittyykin juuri sillä, että siellä käydessä ei koskaan ehdi saada kaupungista tarpeekseen, tutkittavaa jää seuraavillekin kerroille. Yksi koriskaveri sanoi kerran, että parasta Berliinissä on se, miten jokaikiselle ihmiselle löytyy sieltä paikka ja kolo johon sopeutua. Ihmisten paljouden ja monimuotoisuuden ansiosta voit olla ihan minkälainen tyyppi tahansa, mutta Berliinistä löydät varmasti hengenheimolaisia. Pikkukaupungeista ei välttämättä voi sanoa samaa.

Käytiin kaupassa johon mentiin ikkunasta sisään.

Muurisekoiluja, elämäni kolmannen kerran.

Jälleen Berliinissä - Haus am See.

Kuuma tunnelma baarin kellarissa.

Valokuva-automaatin kauniit otokset, hinta 2e.

Onni on sunnuntaibrunssi johon kuuluu paljon lohta ja hyvää kahvia ja seinälle ripustettu autonratti.

Sunnuntaina mentiin brunssille samaan paikkaan kuin viimeksikin, Weddingin Hubertiin. Brunssi oli yhtä taivaallinen kuin edelliselläkin kerralla, jos ikinä perustaisin kahvila/baari/ravintolan, se olisi luultavasti jotain Hubertin kaltaista. Kotoisan cooli sisustus, erinomaista kahvia ja herkullisia ruokia, ulkosalla terassi kadulla puunkatveessa, ja vieläpä järkevät hinnat. Tällaisia paikkoja on kaupungissa varmaan kymmenittäin ellei jopa sadoittain, mutta kun kerran löytää yhden takuuhyvän läheisiltä huudeilta, ihan hyvä käydä tukemassa sitä paikkaa useammankin kerran. Lohilautanen aiheutti pientä sekoamista meidän pöytäseurueessa.

Sunnuntaiseen tapaan jatkettiin Mauerparkiin, joka oli herännyt pienoisesta talvihorroksestaan; vaikka helmikuussakin puistossa oli livemusiikkia ja ihmiset tanssivat koleassa kevätsäässä, nyt puisto oli täynnänsä ihmisiä, näytti siltä kuin koko Berliini olisi ollut liikkeellä. Olin kuullut useasti Mauerparkin karaokesta, mutta vasta nyt pääsin kokemaan sen itse. Jännä tapahtuma, sadat ihmiset kerääntyivät kuuntelemaan keskinkertaisia karaoke-esityksiä. Yksi 8-vuotias tyttö sulatti kaikkien sydämet laulamalla Adelen Someone like you, ja parikymppinen wannabe-stara lauloi We Will Rock You:n ihan nuotin vierestä ja herätti pohjatonta myötähäpeää. 

Mauerparkin eriskummallinen karaoke.

Kaverikuva Ninan kanssa.

Sunnuntai-iltana tehtiin viimeiset turistihommat ja lähdettiin ajamaan takaisin Salzburgiin päin kahdeksan jälkeen illalla. Keli muuttui kesken matkan ihan kamalaksi, rankkasade haittasi näkyvyyttä ja Saksan kuumottavalla autobahnilla ajaminen sellaisella säällä keskellä pimeää yötä oli pelottava kokemus. Nina ajoi läpi yön Rosenheimiin asti, ja Susi jatkoi loppumatkan. Saavuttiin kotiin viiden aikoihin aamulla ja nukuttiin kaikki pitkälle maanantai-iltapäivään.

Sinne jäi Berliini taas toistaiseksi, mutta eiköhän paluu koita taas ennemmin tai myöhemmin :)

Eksoottinen Golling

Golling Wasserfall eli suomeksi vesiputous.

Näinkin eksoottiset maisemat sijaitsevat vain 30 kilometrin päässä Salzburgin kaupungista paikassa nimeltä Golling. Ellei putouksen vesi olisi ollut niin jääkylmää, olisin voinut kuvitella olevani jossain trooppisemmassa paikassa, viidakossa Costa Ricassa tai Thaimaan perukoilla norsuretkellä. Itävallan luonto yllättää jatkuvasti kauneudellaan ja monipuolisuudellaan, ja myös Salzburgin välittömässä läheisyydessä on loputon määrä paikkoja tutkittavaksi sekä jalan että pyörällä - jos vain tietää mihin mennä. Siihen mun luontoretket ovatkin usein tyssänneet, että mun tietoisuus lähellä sijaitsevista paikoista on aika huonolla tolalla. Siksi onkin kätevää hengailla muiden reippailijahemuleiden kanssa. Kiirastorstaina ajettiin Manoun kanssa autolla puolisen tuntia Gollingiin ja käveltiin ensin vesiputouksille ja sitten Bluntautaliin katselemaan järvimaisemia.

Kävelymatkan varrella oli lato, jonka ulkoseinässä oli pieni kaappi, ja kaapissa paikallisen viljelijän hunajapurkkeja myynnissä. Kaapin vieressä oli lipas, johon rehelliset retkeilijät saivat tiputtaa rahansa ja ostaa hunajaa mukaan. Itävallassa on ilmeisesti rehellistä porukkaa, sillä on vaikea kuvitella että tällainen systeemi toimisi joka maassa, jäisi varmaan sekä lipas että hunajahylly pian tyhjiksi. Ostin yhden purkin ja on muuten parasta koskaan maistamaani hunajaa, tummaa ja maukasta eikä liian makeaa! Pienet asiat voivat tehdä mut joskus onnelliseksi, ja se hunajapurkki on yksi sellainen asia. Lähellä tuotettua luomua suoraan viljelijältä!

Reippailijahemuli elementissään.

Manoun omenahetki.

Ja sitten lyhyesti esiteltynä tämä kuvissa esiintyvä ihminen.

Viime tammikuussa oltiin pari kertaa koriskamujen kanssa porukalla ulkona ja mukana oli myös luxemburgilainen Manou. Manoulla oli ollut koko syksyn käsi paketissa joten se ei ollut käynyt koristreeneissä, vasta tämän vuoden puolella juteltiin enemmän ja tammikuun loppupuolella pyysin sitä treffeille. Ilmeisesti oli oikein mukavaa hengailla yhdessä ja lisää treffejä ja illalliskokkailuja ja hengailuja koitti kahden viikon ajan. Elämänmenolle tyypilliseen tapaan Manou oli juuri lähdössä Luxemburgiin työharjoitteluun kahdeksi kuukaudeksi, eli kun kaikki oli vasta alkamassa, niin saman tien koitti kahden kuukauden erossaolo - ei mitkään parhaat mahdolliset olosuhteet tutustumiselle. Kävin kuitenkin maaliskuun alussa Luxemburgissa kyläilemässä ja nyt Manou on ollut taas kolme viikkoa takaisin Salzburgissa.

Toinen elämälle tyypillinen juttu on se, että ollaan molemmat asuttu pian kolme lukuvuotta Salzburgissa, ja ollaan molemmat valmistumassa (ja muuttamassa pois) heinäkuun alkupuolella. Tässä olisi ollut roppakaupalla aikaa tutustua aikaisempina lukukausina, mutta olen joskus kuullut että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Onneksi on vielä 2,5 kuukautta aikaa nauttia Salzburgin keväästä, kesästä ja elämästä, ja sitten ajallaan voi katsella että mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Koris on kyllä hyvä harrastus :D

Bluntautal ja sen kirkkaat järvet.

Vesiputouksen varrelta löytyi myös luola.

Itävallassa vai Karibialla?

Viimeisessä kuvassa esitteillä Katrinin synttäreiden ruokapöytä. Tein elämäni ensimmäisen voileipäkakun, kuvassa toi mansikoin koristeltu kakku. Oli ihan älyttömän hyvää.

Pääsiäislomalla Salzburgissa

Paula Gaisbergin maisemien pauloissa.

Pääsiäinen on Itävallassa iso juttu. Yliopistoissa on kahden viikon loma (eli kahteen viikkoon ei ole yliopistoliikunnan koristreenejä! Byhyy!) ja katolilaiseen tapaan ihmiset käyvät kirkossa ja viettävät paljon laatuaikaa perheiden ja sukulaisten kanssa. Suomessa pääsiäinen tarkoittaa mulle lähinnä suklaamunia, virpojia ja orastavaa kevättä, melkoisen pakanallinen juhla siis. Täällä pääsiäinen taasen tarkoittaa, että mun kaverit lähtivät kuka minnekin pääsiäisen viettoon ja mulla on päivisin paljon luppoaikaa ja iltaisin töitä. Kuluuhan ne päivät ihan mukavasti näinkin.

Paula kävi viikonloppuna vierailulla torstai-illasta maanantai-iltapäivään. Harmittelin etukäteen puolikehnoja sääennusteita, mutta onneksi Paula oli innoissaan siitä, miten pitkälle kevät on täällä ehtinyt, ja +10 astetta tuntui kuulemma ihan lämpimältä Suomen keleihin verrattuna. Lauantaille sattui ihana auringonpaiste, joten kiivettiin Gaisbergille ihastelemaan Salzburgin luontoa ja nauttimaan keuhkoihin raikasta ulkoilmaa. Meidän kämpiltä on ensin vartin pyöräily Parschiin, josta alkaa eri kävelyreittejä Gaisbergin huipulle. Kuljettiin tällä kertaa eri reittiä kuin viimeksi Susin ja Ninan kanssa, ja tämä oli huomattavasti parempi kuin edellinen, paljon jyrkempi ja vähemmän päällystettyjä teitä. Ylös kiipeäminen vei alle kaksi tuntia, ja alastulo vähän yli tunnin. Täydellinen lauantaitreeni, vaihtelevia polkuja kävellessä ei oikeastaan edes huomaa, kuinka kovasti siinä hengästyy ja miten rankkaa meno on alavartalon lihaksille.

Mirabell Garten ja taustalla Hohensalzburg.

Ei vielä ihan niin vehreä meno.

Paula kuvaili mun kameralla Salzburgia, tässä siis maisemia jonkun muun kokemana linssin läpi!

Rakkauslukkoja kertyy päivä päivältä vaan enemmän.

Kuinka monta kirkontornia bongaat kuvasta?

Pikkutyttö ja hevosenkakka.

The Dome ja minä.

Kevään edetessä hevoskärryjäkin alkaa näkyä huomattavasti enemmän.

Patsaan karvattomat varpaat.

Getreidegasse.

Mozartin synnyintalon edustalla oli vipinää, kuten aina päiväsaikaan.

Perjantaina kierreltiin pitkin kaupunkia ja Paula otti kuvia Salzburgin kauniista keskustasta. Istahdettiin Café Tomasellin terassille kahville, ostettiin postikortteja ja höpötettiin niitä näitä elämästä. Iltapäivällä valmistettiin suomalainen ateria, Paula toi mukanaan poronkäristyslihaa joka maistui kyllä niin hyvältä taas pitkästä aikaa! Tarjolla oli myös mun joulun jälkeen pakastama Jälkiuunileipä lohen kanssa, perunamuusia ja salaatti. Jälkkäriksi juustokakkua, omnom. Viime aikoina oon alkanut nauttia ruoanlaitosta ihan uudella tavalla, ja mitä enemmän sitä ruokaa laittaa, sitä helpommaksi se aina muuttuu! Ruoka on saanut ihan uusia ulottuvuuksia, kun siihen kiinnittää huomiota. Mun salaisuus on, että kun vaan sekaan laittaa tarpeeksi juustoa, mikä tahansa maistuu mahtavalta ;----D

Lauantai oli siis Gaisberg-päivä, illalla käytiin Steinlechnerissä syömässä, ja sen jälkeen jatkettiin Jazz-It -nimiseen baariin päärautatieaseman lähelle electro swing -bileisiin. Ihmiset olivat panostaneet 1920- ja 1930-lukulaiseen pukeutumiseen, musiikki oli tosi tanssittavaa ja tshekkiläinen bändi Mydy Rabycad soitti noin tunnin ajan ihanan outoa electro swing / jazz / balkan -musiikkia. Salzburgin yöelämä ei ole koskaan huimannut mun päätä, vaihtoehdot on hyvin rajalliset ja yleensä tulen päätyneeksi joko Alchimisteen (belgialaiseen olutbaariin) tai Times Bariin. Kun jossain on mielenkiintoisen kuuloisia teemabileitä, saa tähän kangistuneeseen kaavaan vähän vaihtelua. Jazz-Itin meininki on muutenkin kiva, vähän vanhempaa porukkaa ja vaihtoehtoista musiikkia. Täytyy useamminkin pitää silmät ja korvat auki, jotta päätyisin uusiin mukaviin bailuihin.

Paluu Hallstattiin.

Sunnuntaina ajettiin Paulan, Susin ja Susin siskon kanssa Hallstattiin. Tammikuussa kävin siellä ensimmäisen kerran, silloin Carolinen kanssa, ja nyt toisella kerralla aasialaisia turisteja oli huomattavasti enemmän ja maisemat melkoisen samanlaiset, ylläripylläri. Järven läheisyydessä oli hyvä olla, kosteassa ilmassa tuoksui luonto (miltä luonto nyt tuoksuukaan, voitte varmaan kuvitella) ja onhan se kaunis pieni kylä. Susi totesi, että aika hassua, miten kaikista Itävallan kauniista kylistä juuri Hallstatt on ponnahtanut kuuluisuuteen ja päätynyt turistimagneetiksi. Hengailtiin ympäriinsä pari tuntia viileässä ulkoilmassa, piipahdettiin kahvilla sisätiloissa, ja kiivettiin vähän ylemmäs parempien maisemakuvien perässä. Mukava tapa viettää pilvinen sunnuntaipäivä.

Hautapaikalla oli kauniit maisemat.

Susin ja Paulan mietiskelyhetki.

Sellainen viikonloppu siis tällä kertaa. Maanantaina Paula otti junan Muncheniin ja sieltä lennon Helsinkiin. Nyt vietän sateista pääsiäislomapäivää pyykkiä pesten ja koneella hengaillen, huomenna pitäisi auringon paistaa taas :)

Yksi katkera kouluavautuminen

Vuorten huipulla on yleensä risti. En tiedä miksi.

Susi totesi tänään, että mun blogissa on ollut aika kuollutta viime aikoina. Niinhän täällä on, vain aavikko-oksapallerot hyppii pitkin poikin tuulen mukana. Yritän saada vähän eloa tähän hommaan näin viimeisten kolmen kuukauden ollessa käsillä. Arvostan suuresti sitä, että mun suomea osaamattomat kämppäkaverit jaksavat käydä tsekkailemassa mun blogia ja kääntää kaikki jutut Google Translatorin avulla. Ei varmaan kestä montaakaan päivää, ennen kuin jompi kumpi kysyy että "Mitä sä kirjotit musta siinä uuden blogijutun ekassa kappaleessa, en ihan tajunnu?" :D

Jo parin viikon ajan Salzburgissa on aina välillä sattunut T-paitakelejä, ja niistä ollaan sitten nautiskeltu partsilla, koulussa ja töissä. Iltaisin ilma kuitenkin viilenee hurjalla vauhdilla heti auringon laskiessa, joten iltaiset biergarteneissa iskuskelut voi aloittaa vasta vähän lähempänä kesää. Auringon lämpö ja kevätsateen tuoksu on jo koettu - oikeaan suuntaan ollaan siis menossa, jee. Vaikka kesä onkin ihmisen parasta aikaa, niin samalla lähestyvä kesä vähän pelottaa: kohta pitäisi keksiä seuraava askel tässä elämässä. Tuntuu että sen suhteen olen ihan yhtä pihalla kuin kolme vuotta sitten Salzburgiin kouluun hakiessa. Edelleenkään en tiedä mitä haluan tehdä "isona", mitä ikinä se isona olo sitten onkaan. Moni muu elämän asia on vuosien mittaan selkiytynyt, mutta tulevaisuus on ja pysyy mysteerinä. Niin sen kai kuuluu ollakin.

2,5 tunnin eräjormailun jälkeen on kiva syödä.

Sitten opintoasiaa. Mun ja mun luokkalaisten koulumotivaatio on vajonnut uusiin pohjalukemiin. Päättötyöt on palautettu, ja nyt ymmärrän miksi yleensä korkeakouluissa päättötyöt tehdään nimenomaan opintojen päätteeksi. Siitähän sen nimikin taitaa tulla. Vaikka samalla on hyvä, että viimeisen lukukauden ajan saa keskittyä kesäkuun puolessavälissä pidettäviin viimeisiin kokeisiin, samalla ihmisten jutuista ja tekemisistä ja tekemättömyyksistä paistaa se, että itse kunkin ajatukset harhailevat jo tulevaisuudensuunnitelmissa ja mahdollisissa jatko-opiskeluissa. Mun luokalta melkein kukaan ei aio jäädä Itävaltaan, eivät edes kaikki paikalliset. Ulkomaalaisista vain yksi tahtoo jäädä Salzburgiin.

Ja se päättötyö! Sain korkeimman arvosanan eli ykkösen. Nyt voisin taputtaa itseäni selkään, hyvähyvä taputapu, mutta koska en ollut lopputulokseen yhtään tyytyväinen enkä omasta mielestäni ansaitse niin hyvää arvosanaa, ei Sehr gut tunnu oikein missään. Kolmen vuoden aikana meidän opinto-ohjelma on osoittautunut katastrofaaliseksi, ja viimeisen vuoden aikana ollaan tultu siihen pisteeseen, jossa mikään moka tai epäloogisuus tai aikaansamattomuus koulun puolelta ei yllätä. Olen usein miettinyt, että miten meidän koulu edes kehtaa tarjota tätä opinto-ohjelmaa: saa ihmiset muuttamaan Itävaltaan eri puolilta maapalloa ihan pohjattoman epäakateemisen ja helpon tutkinnon perässä. Voihan myös olla, että Suomen koulutusjärjestelmään ja sen tasoon tottuneena mun odotukset on olleet kovat. Silti, kyseessä on kuitenkin Itävalta... Mulla ei ole vertailupohjaa muihin kouluihin, mutta olisi kiva kokea, voiko samantasoista kuraa olla tarjolla muuallakin, vai onko Fachhochschule Salzburg ikävä poikkeus. Nyt pureudun muutamaan suurimpaan ongelmaan.

Meidän luokan vaihtelevan tason vuoksi opettajat ovat madaltaneet jokaista mahdollista aitaa, joka vain on ollut madallettavissa. Lopputuloksena on kolmen vuoden opiskelun jälkeen läjä turhautuneita opiskelijoita, joiden tietotaidot ovat keskenään ihan eri sfääreissä.Vuonna 2011 hakijoita oli kuulemma vähemmän kuin koskaan, joten koululla ei ollut opiskelijoiden suhteen paljoa valinnanvaraa. Meidän opinto-ohjelman johtaja totesi, että meidän vuosikerta on huonoin koulussa koskaan ollut ja kaikkein epämotivoitunein. Jos joku motivaation on kuitenkin tappanut, niin meidän koulu sen teki. Ei kukaan aloittanut opintoja valmiiksi epämotivoituneena.

Yksi suurista ja mua itseäni eniten ärsyttäneistä ongelmista on ollut joidenkin opettajien ja luennoitsijoiden luokattoman huono englanti ja epäammattimaisuus. Koulu on myöntänyt, että joillekin kursseille on ollut vaikeuksia löytää luennoitsijoita, ja siksi joku epäpätevä on saatettu palkata. Työhaastattelut tehdään usein saksaksi, jolloin kehno englanti ei välttämättä tule heti ilmi. Viime vuonna yhdelle opettajalle maksettiin palkka ennen kurssin toteuttamista, jolloin kyseinen opettaja otti rahat eikä koskaan saapunut opettamaan sitä kurssia, eikä koululla ollut enää budjettia palkata tilalle toista opettajaa. Kurssi jäi siis pitämättä.

Myös kurssien sisältö on ollut ihan tyhjä. Ehkä turismin opiskelu on luonnostaan ympäripyöreää ja epätieteellistä, toisin kuin matematiikka tai muu lukuihin ja faktoihin perustuva aine. Meidän koulussa kurssista toiseen samat jutut sosiaalisesta mediasta toistuvat, tosin eri opettajien suusta. Toteutetut projektit ovat olleet vain koulua varten eikä melkein millään kurssilla olla oltu tekemisissä oikean turismiteollisuuden kanssa. Kokeet ovat olleet aina liian helppoja. Ja tässä ehkä järkyttävin juttu: koko tutkinnon aikana meidän ei ole tarvinnut lukea yhtäkään kirjaa. Kokeisiin on voinut aina valmistautua pelkkiä PowerPointteja pänttäämällä.

Ainoa tilanne, jossa voisin kuvitella suosittelevani meidän opinto-ohjelmaa, olisi että joku haluaisin helpon tutkinnon, haastavuudesta tai palkitsevuudesta viis.

Nyt jollakulla saattaa herätä kysymys, että jos se koulu kerta on niin huono, miksi ihmeessä olen kuitenkin pysynyt täällä kolme lukuvuotta?

No. Aluksi kaikki on helppo panna uutuuden piikkiin: ehkä ensimmäinen vuosi on aina näin helppo, ehkä ensimmäiset kurssit ovat vain pohjustusta, eiköhän tää tästä parane. Sitten koittikin vaihto Hongkongissa, jonka jälkeen opinnot olivat jo puolessa välissä. Viime keväänä turhautuminen alkoi kasaantua, mutta koska jäljellä oli enää yksi vuosi ja elämä Salzburgissa oli muuten palkitsevaa, mukavaa ja mielenkiintoista, koulun huonous ei riittänyt syyksi jättää tätä kaikkea muuta kesken. On aika iso henkinen (ja fyysinen) projekti muuttaa ulkomaille ja rakentaa uusi elämä ja sosiaaliset ympyrät käytännöllisesti nollasta, ja kun hyvään vauhtiin oli päästy, en ollut valmis luopumaan siitä kaikesta. Koulu on hoitunut ongelmitta muun elämän ohella.

Lopputiivistelmänä voisin todeta, että vaikka Salzburgiin muuttaminen kokonaisuudessaan olikin hyvä päätös, koulu on ollut niin suuri pettymys, että pieni katkeruuden maku joistain jutuista jää. Toisaalta matkan varrelle on sattunut niin monta mahtavaa ihmistä, elämän oppituntia ja reissua, että vaikea kuvitella elämän kulkeneen muullakaan raiteella kuin tällä.