Saksalaista musiikkia mun makuun

Jokunen aika sitten eksyin netissä lukemaan listaa asioista, jotka on hankalia sen jälkeen, kun muuttaa ulkomailta takaisin kotimaahan. Kaikista jutuista en ole ehkä täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa, tai ainakin tällä hetkellä on vaikea kuvitella joitakin tekstissä kuvattuja ajatuksia ja tuntemuksia, mutta erityisesti mua nauratti kohta 21, joka osui niin oikeaan:

"21. Having no one to share your love of the music from your time abroad, and having everyone look at you really strangely when you put on some obscure German rap or Argentinian pop when you have a house party."

Juurikin tuota mainittua saksalaista (saksankielistä) räppiä fiilistelen nykyään aika paljon. Kaikki alkoi Cro:sta, jolla on muutama todella tarttuva hyvän fiiliksen biisi. Vaikken aluksi ymmärtänyt sanoituksista mitään, silti biisit kuulostivat hyviltä ja innostivat ottamaan selvää, että mitäköhän tää oikein tarkoittaa, kun se kuulostaa niin kivalta. Aikaisemmin ainoa saksankielinen artisti jonka tiesin oli Rammstein, ja se ei ehkä anna parasta mahdollista kuvaa Saksan tarjoamasta musiikista, riippuu toki että mistä tykkää.

Kaikki alla listatut kappaleet ovat sellaisia, että kun ne joskus vuosien kuluttua kuuntelen uudestaan, tulee varmasti miljoona muistoa ja tunnelmaa ja fiilistä mieleen, niin monta kertaa ja monessa eri tilanteessa näitä on tullut kuunneltua tai kuultua radiosta.

Saksankielistä musiikkia kuunnellessa saan välillä kiksit siitä, kun ymmärrän jonkun kappaleen merkityksen ilman Google Translatoria - tätä ei vieläkään tapahdu turhan usein. Alla oleva Cro:n biisi on paitsi hyvä ja yksi mun lemppareista, myös sen lyriikat on aloittelevalle saksanopiskelijalle sopivan hitaat ja helpot. Aika tyypillinen erobiisi, enkä oikein edes tiedä miksi tykkään tästä niin erityisen paljon, mutta jotain maagista tässä on.

Cro on syntynyt 1990, menestynyt nuori kolli siis. Videoissa Crolla on aina pandanaamari päällä, enkä mä tiedä miltä kyseinen tyyppi näyttää. Tää seuraava kappale on sekoilubiisi kuten videostakin ehkä voi päätellä. Saksankielessä on aika paljon käytetty sana "scheissegal", joka suomeksi kääntyisi ehkä "paskanhailee". Tosin suomeksi tota sanaa ei kuule kovinkaan usein. Saksaksi se kuulostaa hauskalta.

Seeedin kappale "Augenbling" on yksi mun treenibiiseistä, siinä on niin hyvä biitti ja vähän jollain tavalla aggressiivinen fiilis, joten se sopii hyvin lihasten treenaukseen. Seeedin laulaja Peter Fox on tehnyt myös soolouran, mutta sen musiikki ei jostain syystä uppoa niin hyvin, alla kuitenkin yksi tosi soitettu biisi siltäkin.

Ja sitten tää Max Herren ja Cro:n yhteinen biisi! Lyriikat on tosi juustoiset ja natiivipuhujalle ehkä vähän liikaa (rakastumisesta ja rakkauden keveydestä ja ilmassa leijumisesta ja olet kaunis ja niin edelleen), mutta mulle tästä on tullut ehdoton hyvän mielen biisi, jota kuuntelen välillä repeatilla kymmenen kertaa putkeen. Max Herre vaikuttaa muutenkin tosi symppikseltä tyypiltä, mutta erityisesti tämä yksi biisi kolahtaa johonkin mun mielen saksa-sopukkaan tosi kovaa. (YouTube ei suostunut näyttämään sitä albumin versiota, joten tässä ei-niin-hyvä liveversio maistiaiseksi.)

Kun olin jokunen vuosi sitten Meksikossa Pauliinan luona, Paven herätyskellon biisinä oli Lenny Kravitzin "It ain't over til it's over". Siitä lähtien aina kuullessani sen biisin mulle tulee Mexico City -olo, ja muistan muovilaatikollisen donitseja joka tuhottiin ekana iltana kun saavuin Pauliinan kämppään.

Max Herre on tehnyt coverin siitä biisistä, saksaksi. Ja kertosäe tarkoittaa tasan samaa kuin englanniksikin. Kiva biisi tämäkin, ja YouTubesta sain linkattua vain pätkän, joten jos kolahtaa niin biisin voi etsiä jostain muualta.

Sportfreunde Stiller on Rosenheimista eli Ninan huudeilta kotoisin. Voin vain kuvitella kun livekeikoilla ne soittaa tän biisin, ja koko yleisö laulaa mukana, varmaan aika mieletön tunnelma. Tosi kaunis biisi ja soi aika paljon radiossa.

Aloitettuani työt hostellin baarissa, hankin Spotify Premiumin, jotta soittolistojen tekeminen olisi helpompaa eikä baarissa tarvitsisi kuunnella mainoksia kappaleiden välissä. Spotifyn kautta oon etsinyt paljon uusia artisteja, ja Chima oli yksi onnekas löytö josta en muualta ole kuullut.

Loppuun muutamia kivoja biisejä, joista mulla ei ole muuta sanottavaa kuin että ne on hyviä. Vihoviimeinen biisi on englanninkielinen ja mielettömän hyvä, suosittelen lämpimästi.

Ja mulle saa myös mielellään ehdottaa hyviä saksankielisiä artisteja ja biisejä. Uusi musiikki on aina tervetullutta :---)

Hellbrunnin joulu & Krampuslauf

Tulkoon joulu ja niin se taas tulee. Salzburgissa joulun lähestymisen huomaa tosi konkreettisesti; adventit tuntuu olevan täkäläisille paljon merkityksellisempiä kuin suomalaisille, joulukalentereita on joka lähtöön (laatikko luukkuineen 24:lle kaljalle, teepaketti jossa on 24 erilaista teetä, tsiljoona erilaista suklaakalenteria...), ja sitten on tietysti nää joulumarketit ja glühweinit. Kai katolisessa maassa joulu otetaan astetta vakavammin, odotetaan jo Jeesuksen syntymäpäivää ja nautitaan sen oheistuotteista.

Salzburgin keskustassa on se kaikkein isoin ja kuuluisin joulutori. Se levittäytyy ihan ydinkeskustassa muutamalle aukiolle, eikä ole kovinkaan iso, koko paikan voi kiertää puolessa tunnissa vaikka pysähtyisikin ihmettelemään kojuja ja niiden tarjontaa. Se on sitten asia erikseen, jos haluaa kokeilla joka kojun glühweinia. Silloin aikaa saa kulumaan runsaasti enemmän. Joulutorien tarkoitus taitaa muutenkin olla enemmän yleinen tunnelmasta nautiskelu ja kylmässä ilmassa lämpimien juomien ja ruokien juominen ja syöminen kuin shoppailu. On kiva tavata kavereita raikkaassa ulkoilmassa ja nautiskella kupillinen kuumaa, sitten kun varpaita alkaa liikaa paleltaa niin voi siirtyä johonkin keskustan kuppilaan lämmittelemään.

Schloss Hellbrunnin joulumeininki.

Tiistaina käytiin Schloss Hellbrunnin pihassa pyörähtämässä. Siellä on tosi sympaattinen joulutori, joka oli siihen aikaan hyvinkin tyhjillään. Viikonloppuna paikassa pystyy kuulemma tuskin kääntymään, kun porukkaa on vaan niin käsittämättömän paljon, parkkipaikkaa jonottaa 30 autoa ja kojuilla saa odottaa ikuisuuden. 

Meidän (epä)onneksemme 3. joulukuuta Hellbrunnissa oli Krampuslauf. Pari vuotta sitten kirjoitin postauksen krampuksista, eli rumista hirviöistä jotka ilmestyvät Itävallan katukuvaan ennen joulua ja katoavat viimeistään 6. päivä eli pyhän Nikolauksen myötä. Krampukset kantavat mukanaan keppejä joilla lyödä pällistelevää ihmislaumaa ja kelloja, joiden kalkatus saa kylmät väreet monen niskaan. Tämä oli oikeastaan mun ensimmäinen kunnollinen kohtaaminen krampusten kanssa, ja täytyy tunnustaa että jopa 24-vuotiaassa itsessäni ne aiheuttivat pelkoa ja pientä paniikkia. Kaukaa katseltuna ne on ihan huvittavia - asun sisällä kun kuitenkin on vain tavallinen ihminen. Mutta kun sellaisen ruman maskin näkee läheltä... Se oli oikeasti kuumottavaa. Kovaäänisistä soitettiin maailmanlopun musiikkia ja noin 15 krampusta asteli aggressiivisin askelin pitkin joulutoria, välillä lyöden ihmisiä, varastan pipoja, raahaten pikkupoikia perässään. Niin kummallinen perinne! Ei jotenkin yhtään sovi samaan kuvaan rauhallisten joulutorien kanssa.

Tää puu oli ihan näyttävä.

Torilla tavataan. Tai sit ei.

Tästä kojusta sai ostaa mm. kaviaaria ja kalaa.

Vähän ennen krampusten saapumista tunnelma oli rauhaisa.

Joulukrääsää joka lähtöön!

Torilla myös tarjolla: lapsuuden traumoja.

Susin herkkä hetki krampuksen kanssa.

Hyvää joulua hei!

Krampus vei Susin pipon ja Susi joutui pyöritykseen.

Lyhyet krampukset herätti lähinnä huvitusta.

Nikolaus se siinä. Hou hou.

Yllä olevassa kuvassa on pyhä Nikolaus, eräänlainen joulupukin vastine. Pyhän Nikolauksen päivä on 6.12., ja ilmeisesti hänen ansiostaan krampuksia ei enää näy sen päivän jälkeen. Jos olet ollut kiltti, voit saada ukkelilta lahjoja, ja jos olet ollut tuhma, krampukset hyökkäävät sun kimppuun.

Pyhän Nikolauksen päivänä on perinteenä jättää kengät oven ulkopuolelle, jolloin Nikke jättää kenkiin suklaata tai muita pieniä lahjoja. Ruokakaupat on pullollaan Nikolauksen ja krampusten mallisia suklaita, niitä sitten annetaan toisille kuudes joulukuuta. Kun mä intoilin kotimaani itsenäisyyspäivästä, muut intoilivat tästä vanhasta äijästä, joka ei merkitse suomalaiselle yhtikäs mitään. Mielenkiintoisia kulttuurieroja ;D

Piiskaa.

the O.C. eli käytetty vessapaperi, koditon, Amy Winehouse & voodoo-nukke.

Reilu viikko sitten pidettiin naamiaiset teemalla "I'm glad I'm not _____________" eli jokaisen tuli pukeutua joksikin sellaiseksi, mistä on iloinen ettei ole. Ylläolevassa kuvassa näätte meidän panostuksen.

Mukavaa joulukuuta joka iikka!

Honkkarityypit Saksassa

Heidelbergin raunioinen linna vasemmalla, alapuolella kaupungin keskusta ja taivaanrannassa siintää Mannheim!

11 kuukautta sitten jätin Hongkongin tomut ja riisit taakseni. On outo kokemus, kun ensin viettää ajanjakson tiiviisti joidenkin ihmisten kanssa, kaikkiin ja kaikkeen tottuu, sitten yhtäkkiä elämänvaihe loppuu ja pian onkin taas keskellä ihan toisenlaisia ihmisiä ja toisenlaisessa ympäristössä. Ihmiset usein vahvasti assosioituu aikaan ja paikkaan, ja siksi on aina vähän hämmentävää tavata ihmisiä eri paikassa ja eri ajassa kuin mihin ne ihmiset vahvasti omassa päässä kuuluu. Viime viikonloppuna tapasin kourallisen Hongkongiin liittyviä tyyppejä syksyisessä Mannheimissa, ja hetken oli pää aika pyörällä että missä mä oikein olen ja mistä nää kaikki tyypit tänne tupsahti? :D

Taitettiin matka Salzburgista Mannheimiin autolla. Ensin Nina ajoi Stuttgartiin reilu 3h ja jäi pois kyydistä, jonka jälkeen Kathi jatkoi puolitoista tuntia Mannheimiin asti. Päästiin lähtemään perjantaina vasta mun työvuoron jälkeen, ja saavuttiin perille puoli kolmelta yöllä. Ajettiin suoraan sen klubin pihaan, jossa kaikki muut olivat bailaamassa, ja oli oikeastaan aika hauskaa liittyä seuraan vasta siinä vaiheessa kun muut olivat jo ihan bailumeiningeissä. Tosi nopeasti taas tottui kaikkiin niihin naamoihin, joiden viimeisestä näkemisestä oli ehtinyt vierähtää melkein vuosi.

Mannheim ei vaikuttanut kovinkaan mielenkiintoiselta kaupungilta. Tätä ennen olin nähnyt Saksasta lähinnä Berliinin, Münchenin ja Itävallan rajan tuntumassa olevia paikkoja, joten oli tosi mielenkiintoista nähdä vähän erilaista Saksaa. Yön pimeinä tunteina autobahnia pitkin huristellessa maisemista ei saanut mitään irti, mutta Stuttgartista sai jonkinmoisen käsityksen. Aiemmin en ihan ollut sisäistänyt termiä teollisuuskaupunki, mutta tämän pienen Saksa-tripin jälkeen se on mulle vähän selkeämpi. Saksa on niin iso maa, että sinne mahtuu vaikka minkälaisia pieniä ja suuria kaupunkeja, ja autoteollisuus oli ainakin Stuttgartissa olennainen osa kaupunkikuvaa - eikä ainakaan kaunistanut sitä, suoraan sanottuna. Mannheim oli myös vähän persoonattoman ja kolkon oloinen, tosin lukuunottamatta sitä aluetta jossa yövyttiin. Meitä oli neljä yötä yhden Mannheimista kotoisin olevan Hongkong-vaihtarin luona, ja se kämppä oli Mannheimin "vaihtoehtojengin" alueella, jossa ulkomaalaiset, taiteilijat, opiskelijat ja coolit tyypit asuvat. Asunto sijaitsi ihanassa vanhassa tunnelmallisessa talossa, jossa rappukäytävä natisi, huoneet olivat korkeita ja ikkunasta avautui näkymä kadulle, jossa oli sottaisia kahviloita ja maahanmuuttajien omistamia kioskeja. Muuten Mannheim oli aika särmätön, mutta sillä alueella oli luonnetta vaikka muille jakaa, ja ihan kulman takana aukesi katu täynnä pieniä cooleja baareja joihin olisin halunnut mennä jokaiseen sisään vähän fiilistelemään tunnelmaa. Vaikka Salzburg onkin mulle rakas, niin tuntui todella hyvältä päästä viikonlopuksi ihan uuteen paikkaan. Virkisti kummasti.

Hongkong-jengiä Saksasta, Itävallasta, Hollannista, Ranskasta, Belgiasta ja yks suomalainen etualalla.

Jotenkin tosi saksalaisen näköistä meininkiä.

Lauantaina tehtiin parin tunnin retki Heidelbergiin, joka sijaitsee noin 20 minuutin ajomatkan päässä Mannheimista. Heidelberg on söpö pieni kaupunki. Sen kapeat kadut, vanhat talot, kaupunkia halkova joki ja reunalla nouseva mäki (vuori? :D) toivat mun mieleen Salzburgin, vaikka nyt oltiin satojen kilometrien päässä kotoa. Punaiset katot ja runsaasti rakentamisessa käytetty punainen tiili taas muistuttivat siitä että kyllä, Saksassa ollaan. Paikalliset sanoivat, ettei Mannheimissa varsinaisesti ole mitään nähtävää, ja siksi lähdettiin vihreämmän ruohon perässä Heidelbergiin. Oli ihanaa kävellä hitaasti katuja raikkaassa syysilmassa ja kiivetä ylös linnan raunioille katselemaan alas kaupunkiin glühwein kädessä. Auringonlasku oli jotain vaaleanpunaisen, lilan ja sinisen väliltä, ja pikkuhiljaa tummuva kaupunki näytti kauniilta. Päivän päätteeksi käytiin vielä syömässä perinteisessä saksalaisessa ravintolassa ja ruoka maistui ihan taivaalliselta sen kaiken kävelyn ja ihmettelyn jälkeen.

Hurmaava lauantai-illan auringonlasku.

Linnassa oli ravintoloita ja museo, ja jättimäinen viinitynnyri joka veti sisäänsä 100 000 litraa viintä.

Lauantai-iltana kierreltiin vielä muutamat Mannheimin baarit ja sunnuntaiaamuna lähdettiin jo klo 09 takaisin kohti Salzburgia. Matka kesti lähes kuusi tuntia, kun välillä satoi lunta ja välillä oli pysähdyttävä McDonald'siin. Aika hölmöähän se ehkä oli, että ajettiin yhteensä noin 10 tuntia vain yhden kokonaisen päivän tähden, mutta kun Hongkong-miitti kerran oli naapurimaassa, niin olihan sinne päästävä. Ja aina on kivaa nähdä uusia paikkoja, etenkin silloin kun tarjolla on paikallisia majoittamaan ja opastamaan ympäriinsä.

Vaikka Hongkong olikin ihan mielettömän hieno kokemus, jota en mistään hinnasta vaihtaisi pois, en tullut siellä kovinkaan läheiseksi kenenkään muun kuin Sandran kanssa. Nyt viikonloppuna päädyin viettämään eniten aikaa sellaisten tyyppien kanssa, jotka hädin tuskin edes tunsin Honkkareissa ollessani, ja mulla oli oikein hauskaa. Joidenkin nyt paikalla olleiden ihmisten välillä oli outoja jännitteitä ja kaikki eivät tulleet toimeen keskenään, mikä tuntui samalla lapselliselta mutta kuitenkin ymmärrettävältä, eihän kaikista mitenkään voi tykätä - etenkään kun porukassa on pari räiskyvää persoonaa. Kyseessä ei siis ollut mikään "ihanaa halihali pusipusi voi vitsi mulla on ollu ikävä teitä kaikkia" -juttu, vaan kaikilla oli omat kaverinsa joiden kanssa mieluiten vietti aikaa. Mielenkiintoista millaiset ihmiset välillä päätyvät yhteen, vaikkei paljoakaan yhteistä tai puhuttavaa olisi :D

Kokonaisuudessaan siis hyvä kokemus, hauskaa riitti ja Saksa on mielenkiintoinen. Ensi kerralla kuitenkin toivon saavani Sandran mukaan!

Wie geht's?

Luovaa otsikointia taas. Kuvastaa kuitenkin tekstin sisältöä, joten saa kelvata.

O.C.-jengi vuoden 2011 joulukuussa eli melkein 2 vuotta sitten! Aika se rientää.

Koska tämän blogin perimmäinen tarkoitus on selventää, että mitä mulle tänne kuuluu, niin tällä kertaa voisin kertoa sitten siitä. Jos ei kiinnosta että mitä asioita mun arjessa tapahtuu tällä hetkellä, niin kannattaa varmaan saman tien lopettaa lukeminen ja käyttää aikansa hyödyllisemmin ;--) Nähdään sitten joskus toisella kerralla kun mulla on paljon kuvia ja jotain erikoisempaa asiaa.

Viimeiset viikot on kuluneet suhteellisen rauhallisesti ja se on ollut oikein mukavaa. Mitään kauhean erikoista ei ole tapahtunut, säät on kylmenneet ja päivät on useammin harmaita kuin aurinkoisia, mutta muuten kaikki asiat soljuvat jotenkin hyvällä painolla eteenpäin. Viime kevääseen verrattuna Salzburgissa on nyt tosi erilaista - ja hyvällä tavalla. En tiedä onko kyse siitä, että käsillä on viimeinen vuosi ja oma suhtautuminen on muuttunut, vai vaikuttiko viime keväänä koti-ikävä ja Suomen kesän odottelu siihen, miten jaksoi olla aktiivinen ja nauttia täälläolosta. Nyt syksyllä pelkäsin vähän etukäteen tulevaa talvea, pimeys ja kylmyys kun jotenkin saavat mut niin helposti laiskistumaan ja ankeilemaan, mutta nyt semmoisesta ei ole jälkeäkään. Siihen on monta syytä:

the O.C. eli meidän koti on yksi todella suuri osa, miksi viihdyn Salzburgissa tällä hetkellä niin hyvin. Asunto on itsessään ihana, mutta nää ihmiset joiden kanssa sen jaan, nostavat mun aamut, illat ja ylipäänsä kaiken kotonaoloajan ihan toisiin sfääreihin. Viikko viikolta tullaan kämppisten kanssa läheisemmiksi, ja kotiin on aina hyvä tulla. Ainoa huono puoli tässä on se, että viihdytään kotona niin hyvin, että kaupungilla pyöriminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle. Ennen käytiin kahvilla tai jossain ulkona syömässä, mutta nykyisin vaan kokoonnutaan oman keittiöpöydän ympärille :'D Tai voiko tuotakaan sanoa huonoksi puoleksi, ei kai oikeastaan.

Työ. Parhaassa tapauksessa töissä käydään monesta muustakin hyvästä syystä kuin siksi, että siitä saa rahaa. Ja mä olen suureksi onnekseni löytänyt juuri sellaisen duunin, joka antaa mulle niin paljon muutakin! Vaikka aamupalavuorot eivät kovin glamoröösejä olekaan, niin iltabaarivuoroissa mulla on ollut poikkeuksetta hauskaa. Siis palkka juoksee ja mulla on hauskaa. Työkaverit on mahtavia, asiakkaat mielenkiintoisia, saan töissä syödä (jolloin rahaa säästyy), saan tippiä, ja oon myös alkanut kuunnella paljon enemmän musiikkia nyt kun mun tulee samalla toimia hostellin baarin deejiinä. Töissä tulee vietettyä sen verran paljon aikaa elämässään, että kai siitä kannattaa edes vähän nauttiakin.

Koris ja muu urheilu. Silloin kun mulla on laiska ja urheiluton vaihe elämässä menossa, sen ehtii totaalisesti unohtaa, miten paljon energisempi ja kaikin puolin parempi olo on silloin, kun urheilu kuuluu olennaisena osana arkeen. Kun siihen rytmiin taas pääsee kiinni, ei voi kuin ihmetellä, että miten saatoinkaan vaan levätä laakereillani niin pitkään. Hehkutin jo aikaisemmin mun korisharrastusta, ja viime viikkoina oon ottanut sen rinnalle myös lenkkeilyn ja meidän taloyhtiön jumppahuoneessa hyppynarulla hyppelemisen ja kuntopiireilyn. Lisäksi tulee pyöräiltyä paljon, koska työmatkat ja muutkin matkat taittuu kaikkein kätevimmin polkupyörällä. Ainakin siihen asti, kunnes lumi peittää maan.

Vähähiilarisuus. Aloitettiin Ninan kanssa kuukausi sitten vähähiilihydraattinen ruokavalio. Se ei välttämättä sovi kaikille, mutta mulla on ollut niin hyvä ja kevyt olo, että yritän ottaa tästä saman tien elämäntavan. Kuukaudessa on hyvin päässyt eroon sokeririippuvuudesta, ei mun oikeastaan edes tee mieli mitään herkkuja tällä hetkellä. Mutta Suomen jouluruokia odotan silti :D

Tandem learning ja saksa. Vihdoinkin oon saanut aloitettua tandem learningin! Eihän siihen mennyt kuin kaksi vuotta... Meidän koulussa on itävaltalainen tyttö, joka suunnittelee tekevänsä työharjoittelun Suomessa, ja me aloitettiin suomi-saksa -treenit yhdessä. Puhutaan siis ensin tunti toista kieltä, ja sitten toinen tunti toista. Ajattelin, että tässäpä hyvä tapa päästä treenaamaan mun saksaa, mutta yllätyin myös siitä, miten kivaa suomea on opettaa ja puhua. Agnes on tosi fiksu ja oppii nopeasti, uskon että hyödytään molemmat tästä vielä huomattavasti.

Odottamisen arvoiset jutut. Tuntuu, että viikot kulkee hurjaa vauhtia, ja jatkuvasti on kaikkia pieniä taikka isoja kivoja juttuja, joita en malttaisi odottaa. Esimerkiksi koristreenit, iltabaarivuorot, huomenna aukeava Salzburgin joulutori, perjantaina menen Mannheimiin viikonlopuksi Hongkong-vaihtareita tapaamaan, ensi viikolla pidetään kotibileet, ja viime viikolla oli Café Republicissa hyvät 80's & 90's -bileet joita odottelin koko viikon. Ja kuukauden kuluttua pääsen taas Suomeen viikoksi! Woohoo!

Ai niin... Ja sitten on vielä sellainen pieni asia kuin lopputyön osa 2. Eiköhän sekin ajallaan saada valmiiksi.

Mämmi.

Mir geht's gut!

Königssee

Pitkulainen järvi jatkui näkymättömiin vuorten taakse.

Viime perjantai oli pyhäinpäivä. Paikalliset käyvät silloin sukulaistensa haudoilla, syövät perheillallista ja kenties toipuvat edellisillan Halloween-bailuista. Koska en ole paikallinen, voin viettää kaiken maailman pyhä- ja pyhäinpäivät ihan miten vaan. Kaikki kaupat olivat kiinni, ja tietenkään kouluakaan ei ollut tarjolla. Susin serkut olivat Salzburgissa kyläilemässä, ja mentiin yhdessä tsekkaamaan Königssee, joka on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Saksan puolella. Ilma oli viileä heti auringon mennessä piiloon, enkä ollut ihan varautunut niin hyiseen menoon. Järven tuijottelu oli oikein mukavaa ajanvietettä, ihmiset urheiluvaatteissaan ulkoilemassa hauskaa seurattavaa ja hetkittäin aurinkokin lämmitti naamaa.

Olin aikaisemmin nähnyt kauniita mainoskuvia Königsseestä, ja odotin henkeäsalpaavia maisemia, sellaisia joihin oon jo ehtinyt tottua täällä ollessani. Ehkä ensimmäistä kertaa olin kuitenkin jopa vähän pettynyt maisemaan - en oikeastaan tiennyt sen olevan edes mahdollista :D Otettiin 13 euron hintainen laivamatka 8 kilometrin mittaisen järven toiseen päähän, jossa odotti pieni söpö kirkko (jota väitettiin maailmankuuluksi...), jyrkät vuoret ja harmaanruskeat syysmaisemat. Kenties marraskuu ei ole vuodenajoista paras Königsseen ihailuun, kun ympäröivät vuoret näyttävät vähän ankeilta ilman vehreitä lehtiä tai valkoista lunta, järven vesi kiiltää mustana ja ihmiset värjöttelevät ulkosalla toppatakit päällä juomassa kaljaa. Järven ympäri käppäily ei myöskään oikein onnistu, ellei ole varautunut kunnon patikointireissuun.

Saksalaisia ja aasialaisia turisteja riittää täälläpäin kaikkialle.

Ihmiset istuivat ulkona jäätelöllä vaikka oli ihan tarpeeksi jäätävää muutenkin.

Veneiden kodit oli rakennettu kauniisti veden päälle.

Reippailijat nauttivat auringosta ja järvimaisemasta.

Söpö aasialainen turistiperhe ei tajunnut saksankielisestä selostuksesta varmaan sanaakaan.

Parisataametrinen vesiputous. Mistä tota vettä oikein riittää?

Lyhyen laivamatkan aikana baijerilainen opas kertoili vuorten korkeuksia, uskomuksia ja muuta nippelitietoa saksaksi. Keskellä järveä paatti pysähtyi, opas otti trumpetin esiin, ja soitti kohti vuoren seinämää parin sekunnin mittaisia säveliä. Ääni kaikui takaisin uskomattoman kirkkaana ja selkeänä, aivan kuin joku olisi seissyt vuoren päällä soittamassa toisella trumpetilla samat sävelet vastauksena meidän veneen oppaalle. Veneellinen turisteja istui hiljaa kylmässä syystuulessa kuunnellen hurmioituneena tätä trumpetti-kaiku-trumpetti-kaiku -musisointia. Oli aika maaginen hetki.

Opas kertoi myös, että mies hypätessään Königsseehen (Kuninkaanjärvi) tuntee itsensä kuninkaaksi, mutta koska vesi on niin kylmää, vedestä nousee ylös prinsessa. :D Baijerilaiset...

Ystäväni, itävaltalainen inuiitti.

Susi ja serkut. Ja "maailmankuulu pyhiinvaelluskirkko" taustalla :'''D

Biergartenissa riittää ihmisiä varmaan lumentuloon asti.

Salzburg-paatti bongattu, whoop whoop!

Mökkeröinen.

Sen pituinen se.

24

Otsikkona mun tänhetkinen ikä. Miten siitä onkaan yhtäkkiä tullut niin iso numero?

Synttärikakku, joka maistui hyvältä ja steariiniselta.

Reilu viikko sitten tuli siis 24 vuotta tällä maapallolla täyteen. Viime vuonna mulla oli yllätyssynttärit karaokekopissa Hongkongissa (mikä ei kyllä tullut kovinkaan yllätyksenä), tänä vuonna mulla oli saksankoe, jonka jälkeen Nina teki curryillallisen ja Susi kakun. Kahtakymmentäneljää kynttilää on muuten yllättävän vaikeaa saada puhallettua sammuksiin. 7 jäi palamaan ja steariinit lensivät ympäriinsä synnyttäen kivoja pikku sattumia kerman joukkoon. Kakkuilun yhteydessä hengattiin alkuilta meillä ja jatkettiin myöhemmin Argeen opiskelijabileisiin. Koulussa mulle laulettiin synttärilaulu, ja kesken laulun Brian käveli sisään luokkaan, ja sattumoisin meillä on sama syntymäpäivä. Heti laulun päätyttyä laulettiin siis vielä Brianillekin samaan syssyyn, jonka jälkeen luennoitsija kysyi että "Kenelle lauletaan seuraavaksi?"

Mulla oli hieno idea toteuttaa vihdoinkin mun kauan suunnittelema "päiväni kuvina" -postaus ottamalla mun syntymäpäivän ajan kuvia kaikesta arkisesta mitä täällä tapahtuu, koska muiden blogeista on aina mielenkiintosta nähdä että millaiselta toisten ihmisten arkiympäristö näyttää - jokaisella kun on niin erinäköinen elämä. Yleensä tulee postailtua lähinnä kuvia aurinkoisilta päiviltä, illallisilta ja reissuilta, joten tarkoituksena oli jakaa vähän kouluympäristöä ja sadepäivän maisemaa. Kameraa on kuitenkin rasittavaa olla kaivamassa koko ajan esiin, joten tässäpä vaan muutama hetki päivältä 30. lokakuuta.

Klo 07:40. Nina valmistautuu kouluun.

Klo 07:40. Andrés valmistautuu kouluun valitsemalla kengät noin 50:stä parista.

Klo 07:50. Meidän rappukäytävästä tulee mieleen joko a) kirkko tai b) koulu.

Klo 07:50. Satoi ja oli kylmä, onneksi päästiin Ninan auton kyydissä kouluun.

Klo 08:00. Untersberg häämöttää pilvien, sateen ja sumun takana.

Klo 08:10. Meidän kaunis Fachhochschule harmaana ja ylväänä :D

Klo 08:10. Koulun aulassa tsekataan että missäs luokassa sitä tänään ollaan.

Klo 15:30. Iltapäivällä valmistauduttiin saksankokeeseen ja syötiin Susin Italiasta tuomia mandariineja.

Klo 21:00. Synttäri-illanviettoa O.C.-tyyliin.

Aiheesta toiseen. Aloitin noin kuukausi sitten täällä koripallon. Se on ollut niin mahtava lisä mun arkeen, että ihan harmittaa etten aikaisimpina lukukausina ole tajunnut etsiä jotain vastaavaa harrastusta. Yhden lukukauden maksu on vain 18 euroa ja ryhmässä on parikymmentä poikaa ja mun lisäksi vain muutama tyttö (ihan hyvässä suhteessa siis molempia sukupuolia). Korista on kerran viikossa, keskiviikkoiltaisin 1,5 tuntia, ja siitä on tullut suorastaan mun viikon kohokohta, joka on hyödyllinen ja hauska niin monella tapaa! Ensinnäkin rakastan itse lajia, aina koripalloilun jälkeen mulla on euforinen olo ja pelatessa ajatukset on niin keskittyneet pelkkään peliin, että tuntuu kuin olisi hetken jossain ihan muussa maailmassa. Pelaamisesta tulee yksinkertaisesti hyvä mieli, en ollut aikaisemmin edes tajunnut miten ikävä mulla on ollut koripalloilun pariin, vaikkei kyseessä olekaan muu kuin rento pelailu. Lisäksi se on tietysti myös hyvää urheilua, saksan kielikylpy (valmentaja selittää aina kaiken saksaksi, mä lähinnä seuraan perässä että mitä muut tekee ja se on ainakin tähän mennessä riittänyt hyvin pysymään messissä), sekä hyvä tapa tavata uusia ihmisiä, joihin muuten ei tulisi tutustuneeksi missään. Tunnelma treeneissä on aina rento ja hyväntuulinen, ja kun kymmenen jälkeen palaan kotiin ja kämppikset kysyy että miten treeneissä meni, mun vastaus on aina että siellä oli ihanaa. Toivottavasti koripallo pysyy edes pienenä osana mun elämää vielä pitkään, se on mulle vaan niin hyväksi!

Torstai-iltana oli Jamilan Halloween-tuparit.

Jamila & Nina pelottavina. Iik.

Jinhong ja Fasika. Taustalla munkkikaapuinen Matthias.

Ja loppuun vielä pieni vanhenemispohdinta:

Tänä vuonna mulle tuli ensimmäistä kertaa pieni ikäkriisin poikanen, vaikka oonkin vakaasti päättänyt, että kriiseily on turhaa ja tyhmää. Täytettyäni 24 tajusin vaan mystisesti, että aika kulkee koko ajan eteenpäin ja ohitettuja viikkoja, kuukausia ja vuosia ei tule saamaan koskaan takaisin. Monia asioita tulee jatkuvasti lykättyä ja ajateltua että kyllähän sitä ehtii myöhemminkin opetella tämän ja sen taidon ja kokea tämän ja sen asian, vaikka totuus on että yksinkertaisesti kaikkea ei vaan koskaan ehdi tai voi tehdä. Siispä tervetuloa valintojen maailmaan. Jokainen vietetty hetki on valinta, viettipä sen sitten vuorella, Facebookissa, koulussa, unessa, saksantunnilla tai töissä. Sitten jossain vaiheessa ymmärtää, että kaikki elämän tähän mennessä vietetyt hetket (eli valinnat) muodostavat sen mitä mä olen nyt, mitä mä osaan nyt, keitä mä tunnen, missä olen, mitä mä ajattelen, miltä näytän ja mitä mä teen. Vaikka hetken ollessa käsillä ei välttämättä edes tule ajatelleeksi sen tärkeyttä... Elämä on pelkkä hetkien summa: hetkeä hetken perään. Jokainen hetki on osallisena lopputulokseen, vaikka välillä kuvitteleekin, että vain suurilla päätöksillä on merkitystä. Nytkin kun kirjoittelen tätä blogipostausta siitä mitä mulle tapahtui viime viikolla, voisin olla tekemässä monta muutakin asiaa, jotka vaikuttaisivat mun kehitykseen ja tulevaisuuteen eri tavoin. Veikkaan kuitenkin, että jos elämäänsä yrittää kerätä mahdollisimman paljon hyviä hetkiä hyvien ihmisten kanssa, lopputuloksena ei voi olla muuta kuin hyvä elämä.

Aiheeseen soveltuva teksti jonka yksi mun työkaveri linkkasi Facebookissa:

Ja nyt lähden töihin, heikunkeikun!

Luonnon helmaan!

Näissä maisemissa lehmän mieli lepää.

Terkkuja Salzburgista! Nää luontokuvat onkin hämäyksenä otettu viime torstaina Saksan puolella, eikä suinkaan Itävallassa. Vaikka aika samanlaista peltoa ja vuorta ja lehmää taitaa löytyä rajan molemmilta puolilta. Ajettiin vain vartti autolla kohti Berchtesgadenia ja oltiin jo luonnon ja hurmaavien syysmaisemien ytimessä.

Maksettiin 2,5 euroa per tyyppi (koska ollaan paikallisia, saatiin 50 senttiä alennusta :D) päästäksemme Kugelmühle-nimiselle luontopolulle patikoimaan. Oli kerrassaan hyvä investointi, sillä Itävallan ja Saksan tarjoamat luontokokemukset on olleet niin hienoja, etten varmasti tule koskaan niitä unohtamaan. Reippailuskene on täällä ihan eri sfääreissä verrattuna kotopuoleen, erityisesti tuntuu että vähän iäkkäämmille ihmisille vuoret on oikea henkireikä. Onhan se kiva ajatus, että kauniina syyspäivänä voi karauttaa autolla pienen matkan ja löytää itsensä henkeäsalpaavan kauniista paikoista. Silmänruoan lisäksi jalat saa tehokasta treeniä ylämäkeen tarpoessa, naama aurinkoa ja sielu lepoa. Luonto ja sen monimuotoisuus on hieno asia, ja torstai tuntui tosi merkitykselliseltä päivältä muiden päivien joukossa. Kesä tuli takaisin ja nyt on muutaman päivän ollut aurinkoista, lämpötila parinkymmenen asteen hujakoilla, ja välillä on tuntunut enemmän orastavalta keväältä kuin siltä, että talvi kohta kolkuttelee ovella. Salzburgin joulutorikin aukeaa jo suunnilleen kolmen viikon kuluttua. Oishan se kivaa juoda glühweinia t-paidassa, mutta näiden säiden jatkuminen niin pitkään on aika utopiaa jopa täällä Salzburgin yllätyksellisessä ilmastossa. Elokuu oli kuulemma silkkaa sadetta ja kymmentä plusastetta, ja nyt Halloweenin tienoilla naama palaa. Perus meininkii!

Alkumatkasta nähtiin paljon pieniä koska ja vesiputouksia.

Sporttipenaattorit :)

Vesi oli tosi kirkasta. Ei Babitzinista.

Andrés ja Nina innostui pellosta.

Sitten ne päätti kieriä lehmänkakassa rinnettä alas.

Levitaatioo Untersbergin edessä.

Saksan puolella näyttää aika samalta kuin Salzburgerossa!

Elämä ei ole ollut yhtä ikuista vuorihengailua, Barcelonaa ja Oktoberfestiä, vaikka nekin on tullut lokakuussa koettua. Normaalit arkipäivät täällä ei ole sen kummoisempia kuin missään muuallakaan: sataa räntää, koulun jotkut kurssit tuntuu ajanhukalta, saksanläksyt menee yli hilseen, välillä ei ole mitään tekemistä ja välillä on liikaa. Ja välillä iskee kova ikävä Suomeen, tai lähinnä kaikkia Suomessa olevia ihmisiä tulee kaivattua. Yritän pyyhkiä ne ajatukset kuitenkin pois, sillä eihän mulla ole täällä kuin noin 8 kuukautta jäljellä. Parempi siis nauttia kaikista uusista kokemuksista ja tilanteista joihin päätyy, kaikella kun on aikansa ja se aika on ehtyvä luonnonvara.

Sain pari viikkoa sitten töitä yhdestä hostellista, jossa oon nyt tehnyt muutaman vuoron. Jatkossa tuun tekemään koulupäivien jälkeen kaksi iltabaarivuoroa viikossa, ja sunnuntaiaamuisin herään klo 06 hostellin aamupalaa varten. Holiday Innissä työskentelyn jälkeen vannoin, etten enää mene aamupaloihin töihin koska a) herätykset on liian aikaisin ja b) työ on tosi puuduttavaa. Mutta silti löysin itseni tänä aamuna juoksemasta pää kolmantena jalkana keittiön ja myslikulhon välillä siihen aikaan, kuin muut ihmiset vielä nukkuvat pitkiä sunnuntaiuniaan. Onneksi näitä vuoroja tulee olemaan vain sen yhden kerran viikossa. Iltabaari on enemmän mun juttu; varsinkin kun asiakkaita on vähän, voi vaan jutella reissailijoiden kanssa, soittaa mitä musiikkia itse tahtoo, ja pyytää vaikka kavereita sinne tulemaan kaljalle pitämään seuraa. Riippuu aina tosi paljon päivästä onko työ kiireistä vai rentoa. Onneksi työporukka vaikuttaa ihan mahtavalta, on ollut todella tervetullut olo!

Katolinen kirkko vuorilla keskellä ei-mitään.

Yksinäiseksi kirkoksi aika näyttävä ja hyvin hoidettu.

Ihka aito rippituoli! Näitä näkyy vain elokuvissa!

Tähän väliin rippituolivitsi tunnelmaa keventämään:

Vanha mies meni kirkkoon ja istui rippituoliin.

"Isä, minun täytyy kertoa jotain. Katsokaas. Minulla on vaimo, kolme lasta ja liuta lapsenlapsia. Olen aina tehnyt paljon töitä, elättänyt perheeni ja ollut kunnollinen aviomies. Nyt olen kuitenkin hankkinut nuoren rakastajattaren. Hän on todella kaunis ja isopovinen."

Tähän pappi vastaa: "Mutta hetkinen, ettehän te kuulu kirkkoon. Miksi tulitte ripittäytymään?"

Johon mies vastaa: "Olen niin innoissani, että haluan kertoa tästä kaikille!!!!"

EHEHEEHEHEHEHEHEHEE!!!

Vuorilla on valtavia ja kauniita taloja, ja niillä paljon pihamaata.

Näkymät oli jälleen aika huimat.

"Dude, there's my car!"

Ajomatka takasin Salzburgiin, tärisevin jaloin ja punoittavin poskin.

Ja jälleen on lennot Suomeen varattu; 20. joulukuuta aamulla sinne, 27. illalla tänne!
En malta odottaa :* (toi on pusuhymiö, jos joku ei hogannut.)