Jatkuu...

Hyvää uutta vuotta 2014! Toivottavasti ensi vuodesta tulee juuri niin hyvä ja hieno ja onnellinen kuin mitä se tulee olemaan. Jos joku päivä satun oikein herkälle muistelutuulelle, voisin tehdä kuvapostauksen vuoden 2013 huippuhetkistä. Hyvä välillä pysähtyä kelailemaan että hetkinen, onhan tässä kaikenlaista enemmän ja vähemmän hienoa tullut koettua tässä elämässä, myöskin viimeisen 365 päivän aikana.

Itävallassa on tapana antaa uutena vuotena tuttaville lahjaksi pikkuisia onnea tuottavia esineitä. Yllä näkyy Lorenalta saatu keraaminen possu ja Jamilalta ja Matthiakselta saadut muovinen sika ja sientä pitelevä nuohoojahahmo. Neliapilan lisäksi siis muun muassa possu, kärpässieni ja nuohooja ovat syystä tai toisesta onnea tuottavia juttuja, eikä mulla ole kyllä aavistustakaan että miksi. Joskus marraskuun lopulla kun olin iltabaarivuorossa hostellilla, paikalla oli 81-vuotias entinen nuohooja, joka puhui mulle koko illan vaikka mitä höpöjuttuja saksaksi, yritin kuunnella kohteliaasti vaikka noin puolet jutuista meni ihan ohi. Silloin mulle selvisi ensimmäisen kerran, että nuohooja tuo onnea. Montaa muuta juttua ei sen tyypin jutuista kyllä sitten selvinnytkään. Kaikenlaista hiihtäjää nuorisohostelleihinkin eksyy...

Vuodenvaihde sujui rauhallisesti täällä Salzburgissa. Tehtiin ensin illallista kämpillä ja ennen puoltayötä mentiin keskustaan tapaamaan Andrésia ja sen perhettä, joka oli Salzburgissa vierailemassa pari viikkoa. Salzach-joen ympäristössä keskustassa oli tosi outo tunnelma. Sakein koskaan näkemäni sumu peitti taivaan ja raketit alleen, ihmiset ampuivat tulitteita ihan holtittomasti jalkakäytävillä ja jokeen ja siltojen alle, ilman järjen häivähdystäkään. Monta kertaa tulitteita poksahti suoraan kohti ihmisiä, en edes halua tietää kuinka monta silmävammaa tai muuta onnetonta uuden vuoden lahjaa ihmiset saivat osakseen. Ilma oli jäätävän kylmä ja tilanne tuntui kaikin puolin tosi absurdilta. Vain ne raketit, jotka ammuttiin läheltä, saattoi nähdä räjähtävän, muuten ympärilleen katsellessa näkyi vain sumusta ja rakettien savusta sakeaa talvi-ilmaa. Olenkohan tulossa vanhaksi vai mistä on kyse, sillä heti vuoden vaihduttua ja shampanjalasillisen kulautettuani olin saman tien valmis palaamaan kotiin pelaamaan Unoa ja nauttimaan kodin lämmöstä ja muutamasta rauhaisasta olusesta. Otettiin Jamilan ja Matthiaksen kanssa taksi jota ajoi vähän sekaisen oloinen nainen. Kuski ei laittanut mittaria päälle (eikä me huomautettu asiasta mitään), hölötti ajomatkan ajan jatkuvasti tyhjänpäiväisiä juttuja äänellä joka kuulosti siltä kuin olisi puhunut tarhaikäisille lapsille, ja kun saavuttiin perille, kuski oli olevinaan tosi pahoillaan että oho hupsis, unohdin laittaa mittarin, voi ei ihan kamalaa ja niin edelleen, vaikka meidän mielestä se teki sen selvästi ihan tahallaan. Maksettiin kuitenkin käypä hinta, joten ei sillä meille ollut niin väliä että ottiko hän rahat saman tien omaan taskuun vai menikö osa verotettavaksi. Oltiin vaan onnellisia että päästiin takaisin sisään lämpimään. Kesäaikaan rilluttelu on vaan niin paljon kivempaa kuin pimeinä ja kylminä talvikuukausina. Ehkä on ihan okei, että tähän aikaan vuodesta on vähän kotihiirenä. Aurinko ja lämpö houkuttelee sitten kaikki hiiret taas koloistaan joskus keväällä.

Sukulaisia menossa uimaan Tapaninpäivänä.

Veljeni nautiskeli virkistävästä järvivedestä.

Ja niin, se joulu Suomessa! Yksi elämäni nopeimmin vierähtäneistä viikoista, sanoisin. Lumesta ja jäästä ei näkynyt jälkeäkään, muttei se pahemmin menoa haitannut, oli niin paljon kivaa tekemistä ja kivojen ihmisten näkemistä ettei musta joulu tuntunut mustalta ollenkaan. Viikko oli kuitenkin ihan liian lyhyt aika, kuten se empiirisen tutkimukseni perusteella aina on, kun kyseessä on loma tai muu mukava viikon mittainen asia. Kaksi tai kolme viikkoa olisi tuntunut sopivammalta jotta olisin ehtinyt antaa kaikille läheisille tarpeeksi aikaa, nyt meininki oli vähän liian viipottamista. Riippuen elämästä ja muuttuvista olosuhteista, voi olla että seuraavan kerran saavun Suomeen vasta ensi kesänä. On tosi outoa, kun suunnitelmat tulevaisuuden suhteen on niin totaalisen auki. Koulu loppuu ensi juhannuksen tienoilla, mutta senjälkeisestä elämästä on vaikea sanoa muuta kuin että se jatkuu. Missä ja mitä tehden, siitä mulla ei ole vielä tietoa.

Kesämökki toi valoa pimeän metsän keskelle.

Isäni, kuulemma ikuisesti 26-vuotias, vietti syntymäpäiviään ja tarjolla oli etanoita.

Tämä paikka kesällä... Aijjaijjai.

Sukulaisia hengailemassa synttäreiden vietossa.

Koulu jatkuu seuraavan kerran vasta 10. maaliskuuta, eli tässä on yli 2 kuukautta niin kutsuttua talvilomaa. Mulla on ohjelmassa saksankurssi Volkhochschulella, töitä, korista ja lopputyö. Ja koska mun kaikki kämppikset on talviloman ajan ympäri maailmaa, saa O.C. kaksi uutta asukkia. Jännää nähdä, miten asuminen täysin tuntemattomien tyyppien kanssa sujuu.

Kesäraportti

Johanna ja Keisari Kallion block partyissa.

Kesä on nyt sitten ohi. Sen tietää siitä, että illat pimenee aikaisin ja yhtäkkiä kello 21 tuntuu myöhäiseltä ajalta lähteä enää mihinkään, vaikka kesällä siihen aikaan ilta oli vielä nuori jos edes alkanut ollenkaan. Bussipysäkillä seisoskellessa voi katsella kun taivaalta leijailee alas kuivuneita koivunlehtiä, töihin lähtiessä pitää aina ottaa takki mukaan ettei kotiin palatessa jäädy, ja aamulla mun syksystä sumuisen pääkopan saa vain kahvin avulla jotenkin heräämään. Aika pitkälle syyskuuhun tätä kesää 2013 sai kuitenkin venytettyä, mehän ollaan melkein keski-eurooppalaisessa rytmissä vuodenaikojen suhteen! Jossain vaiheessa kesä kuitenkin aina kääntyy syksyyn, kuten edellisinä vuosina se on aina mennyt ja tulevina tulee menemään, ja ennemmin tai myöhemmin kesä tulee taas. Joka vuosi sama juttu ja silti aina yhtä ihmeellinen, tää vuodenaikojen vaihtelevuus nääs. Kesä menee niin vauhdilla, silloin on liikaa tekemistä ja auringosta nauttimista, jolloin ajatteleminen jää vähemmälle. Mikä onkin ihan tervettä. Syksyisin ja talvisin saa käyttää päätään ihan tarpeeksi.

Mitäs tähän kesään sisältyi? Lyhyesti tiivistettynä, kaikki Suomen parhaat puolet. Paljon aurinkoa (miten sitä olikaan tänä kesänä niin paljon tarjolla? Aika älytöntä jopa, miten hyvät säät oli koko kesän!), sopivan verran töitä, Kallion pubeja, järviä, mökillä hengailua muutamaan otteeseen, footbagia, yksi festarisunnuntai, uusia siistejä tyyppejä joihin tutustuminen on tehnyt elämästä hippusen jännempää, päivä Tallinnassa, ja sitten sellaisia yksinkertaisia mutta onnentunteita tuottavia asioita kuten aamukahvit, Paloheinän metsiköt, urpoakin urpommille jutuille nauramiset ja puistokaljat ja sairaan hyvät keskustelut joiden jälkeen on tuntunut siltä että elämä sai yhtäkkiä uusia sävyjä. Ja yksi ihmekin tapahtui: sain mun lopputyön kirjallisuusosion valmiiksi ja lähetettyä Itävaltaan. Pari viikkoa sitten sain mun arvosanan, joka oli Sehr gut. Eli asteikolla 1-5 (jossa 1 on korkein ja 5 fail), sain ykkösen. Meinasi leuka tipahtaa tietokoneen näppäimistölle kun kävin koulun intranetissä jännityksellä katsomassa, menikö se läpi ollenkaan. Ihmeitä siis oikeasti tapahtuu! Toinen lopputyön puolikas on tiedossa nyt talven aikana, siihen tarvitaan sitten toinen yliluonnollinen tapahtuma, että sen saan aikaan. No, se on sitten tulevaisuuden huolia, ainakin muutaman viikon voin vielä leijailla tuon yhden sehr gutin tuottamalla hyvällä fiiliksellä :)

Raksakonttien päältä näkyi tähdetkin kivasti.

Jollaksen merivesi oli vähän viileää.

Rantasauna Helsingissä, vautsivau.

Syyskuu on aina jotenkin niin haikeaa aikaa. Vauhdikas kesä vaihtuu hitaaseen syksyyn ja takaraivossa on tieto lähestyvästä talvihorroksesta. Mun kohdalla kyseessä on toki myös lähenevä lähtö, joka tuntuu aina samaan aikaan hyvältä ja pahalta, koska toisen hyvästit on toisen jälleennäkemiset. Viimeiset kaksi vuotta on olleet aikamoista maasta toiseen hösäämistä, joten haaveissa olisi ainakin seuraavaan juhannukseen asti pysytellä suht tiiviisti Itävallassa ja meidän O.C.-kämpässä. Oon rakennellut mielessäni jo kaikenmoisia skenaarioita ensi lukuvuoden ajalle ja sen jälkeisen elämän suhteen, mutta aika näyttää että mihin suuntaan Salzburgin jälkeen matka jatkuu. Nyt aion keskittyä hyvään elämään; sellaiseen joka tuntuu hyvältä ja omalta kaikin puolin.

Muutosten ja intensiivisen kesän päättymisen innoittamana ajattelu siis on alkanut taas. Inspiraatioksi ja ajatusten herättäjäksi luin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen, jota suositeltiin jossain päin internetin ihmeellistä maailmaa. Vaikka kirjallisesti kirja on aika hapero, se kun on tiivistetty vähän hätiköidyn tuntuisesti yhteen de Mellon puheista ja kertomuksista, niin sisällöllisesti se on pelkkää kultaa. Kirja sisälsi niin jatkuvalla syötöllä hyviä huomioita ja uusia ajattelumalleja, että kirja suhahti hetkessä alusta loppuun. Suunnittelen lukevani sen uudestaan kynän ja vihon kanssa, jotta aina merkityksellisen ajatuksen tullen voisin saada siitä vielä vähän enemmän irti. Lukiessa tuntui siltä että edellistä lukua ei ehtinyt edes prosessoida kunnolla kun jo seuraavaa kiehtovaa asiaa iskettiin kasvoille. Vaikka de Mello sanookin, ettei hän auta ketään, vaan lukija (tai kuulija) auttaa itse itseään, niin kylläpäs vaan se että asioista lukee jonkun toisen kirjoittamana avaa ihan eri tavalla omia tukkoisia ajatuksia. Antaa potkua oikeaan suuntaan ja sitten oleellisia asioita voi alkaa itse tajuamaan pikkuhiljaa. Tässä muutamat netistä bongatut lainaukset, jos yhtään nappaa niin suosittelen lämpimästi koko kirjan lukaisemista! Siihen ei mene kauaa, mutta mieleen jää pureskeltavaa hyvinkin pitkäksi aikaa.

“Perfect love casts out fear. Where there is love there are no demands, no expectations, no dependency. I do not demand that you make me happy; my happiness does not lie in you. If you were to leave me, I will not feel sorry for myself; I enjoy your company immensely, but I do not cling.” 

“You see persons and things not as they are but as you are. ” 

“Happiness is our natural state. Happiness is the natural state of little children, to whom the kingdom belongs until they have been polluted and contaminated by the stupidity of society and culture. To acquire happiness you don't have to do anything, because happiness cannot be acquired. Does anybody know why? Because we have it already. How can you acquire what you already have? Then why don't you experience it? Because you've got to drop something. You've got to drop illusions. You don't have to add anything in order to be happy; you've got to drop something. Life is easy, life is delightful. It's only hard on your illusions, your ambitions, your greed, your cravings. Do you know where these things come from? From having identified with all kinds of labels!”  

“There is only one cause of unhappiness: the false beliefs you have in your head, beliefs so widespread, so commonly held, that it never occurs to you to question them.” 

“I have no fear of losing you, for you aren’t an object of my property, or anyone else’s. I love you as you are, without attachment, without fears, without conditions, without egoism, trying not to absorb you. I love you freely because I love your freedom, as well as mine.”  

Kraftwerk Flow-festivaaleilla oli outo kokemus.

Ihailtiin keski-ikäisten jorailuja Eckerö Linella.

Poseerattiin Emman ja Inkan kanssa Eckerö Linen kannella matkalla Tallinnaan.

Ravintolapäivänä ois saanut kiviuunipizzaa.

Mutta me syötiin tyyristä kalakeittoa.

Ilta-aurinkoinen Johanna Pyhtäällä.

Nesteytys kuntoon lenkin jälkeen.

Mökillä jokainen päivä on juhlaa :)

Kymmenen päivää :)

Finland

Oh yeah, this blog... 

Inka having a beer in a lake.

Seems like it is a time for a little update. I don't think anyone has been really missing my blog, but it feels stupid to have such an old post as the latest one.

You know, when I'm at home, life looks so familiar that it is hard to think of anything to blog about. In Austria or on my travels, to me all the photos look exotic, places and food and people are so different that everything seems like worth blogging. But in Finland, life is very normal somehow. Just like it had been for the first 21 years of my life before moving abroad.

Inka's birthday party

Our summer house & my family

We went rowing with 2 of my siblings, and my brother played a few songs

After a few weeks of being on a holiday and just enjoying life (and not getting my thesis done), I got a job as a waitress - at Pizza Hut, hehe. I'll work until the end of September, which equals until my flight back to Austria. It's super nice to have a job. Just in those few weeks that I had no obligations (except the thesis, which I didn't do), I already started missing something that would make free time feel more valuable. If you only have free time, it loses its meaning. Without some obligations, I find it hard to appreciate the time when I can do whatever I feel like doing or not doing the things I don't feel like doing.

Kallio and a random after party.

A free festival in a park.

Biking home after a night out; sun rising soon behind Töölönlahti.

Playing hacky sack with Emma and her school mates.

Our new summer house - almost ready!

That is pretty much it. Our first deadline for the thesis came and went, and I didn't hand it in. I'm having a hard time motivating myself and now I have one month for the second deadline, which I just have to reach. It is even harder than I thought to get my head back to school stuff when I'm in here... Can someone give me a kick of motivation? In the face?

Midsummer magic.

Otherwise; all is good, the weather is good, the nature is beautiful, the beer is not as good as in Austria, it's wonderful to hang out with all these Finnish friends, and jdlghsdijghidgsunidfugiudhgdinhgihdi I'm so stressed and lazy with the thesis!!!!!

Kotona taas

Mr. Leg chilling on a rowing boat in Finland

No moro. Ihan ihmeellisiä kirjoitusvaikeuksia, yleensä on niin helppoa naputella tänne kaikenlaista soopaa mitä päähän vaan tupsahtaa, mutta oon yrittänyt aloittaa tän postauksen jo moneen kertaan enkä ole oikein mitään saanut aikaan. Onkohan mulla liikaa vai liian vähän asiaa?

Olin siis Suomessa - taas. Ja oli ihan mahtavaa, taas. Salzburgissa satoi mun poissa ollessani kuusi vuorokautta yötäpäivää putkeen ja Salzach tulvi pyöräteille ja asuntojen kellareihin, junavuoroja peruttiin ja oli kuulemma muutenkin maailmanlopun tuntua. Saksan puolella ja Tshekissä vahingot on olleet pahempia, oikeastaan Salzburg selvisi tosi vähällä ja nyt ollaan palauduttu jo normaaliin päiväjärjestykseen. Mun ajoitus oli siis täydellinen, sain Suomessa nautiskella helteistä ja biitseistä ja palattuani Itävaltaan kaikki ihmettelivät että miten Suomessa voi muuttua noin ruskeaksi.

My wonderful siblings.

The food is the most important part of a party.

Suurin syy kotona käymiselle olivat mun pikkuveljen ylioppilasjuhlat. Vaikka kyseinen päättäjäisviikonloppu ei ole lukion jälkeen ollutkaan mulle erityisen merkityksellinen, on siinä vaan tunnelmaa kun aurinko kuumentaa Helsingin katuja, kesä vihdoin alkaa, koulut loppuu ja Facebookin newsfeed alkaa täyttyä lomaan liittyvistä statuksista. Päivät Suomessa vilahti ohi Aten juhlia valmistellessa ja ympäri Helsinkiä hengaillessa. Niin paljon tehtävää, niin monta paikkaa joissa on pakko päästä käymään, ja niin monta ihmistä joiden kanssa haluaisi viettää aikaa, mutta tuntuu että kotona käydessä päivät ei ikinä riitä oikein mihinkään. Jos en olisi palaamassa niin pian takaisin koko kesäksi, olisi harmittanut ihan vietävästi palata Salzburgiin, Suomi oli niin edustavana koko mun siellä oloni ajan.

Ja siitä päästäänkin aihepiiriin jota oon miettinyt tänä keväänä aika paljon, nimittäin koti-ikävään, Suomeen ja vihreään ruohoon aidan toisella puolella.

Elämän yksi ongelma on se, että ihminen ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Toinen ongelma on se, että ihmiset usein tahtovat asioita joita niillä ei ole, eli suomeksi sanottuna ruoho usein näyttää paljon vehreämmältä aidan toisella puolella, ja sitten ärsyttää että se aita on siinä välissä ja että on itse sen aidan väärällä puolella. Kaksi vuotta sitten kun hain Salzburgiin kouluun, mun pääajatuksena oli se, että en halua jäädä Suomeen opiskelemaan, vaan nähdä ja kokea uutta ja tavata ihmisiä kaikkialta ja kokeilla miltä elämä tuntuu muualla, että onko se jotenkin parempaa tai jännempää tai täyttävämpää. Ja onhan viimeiset kaksi vuotta olleet aikamoista seikkailua, oon muuttunut aivan eri ihmiseksi kuin mitä vielä Suomesta muuttaessani olin, ja tuntuu että oon saanut tosi paljon ja tavannut merkityksellisiä ihmisiä jotka ovat muuttaneet mun suhtautumista oikeastaan kaikkeen.

Samalla kun oon ollut poissa, asiat kotona on alkaneet näyttää ihan erilaisilta kuin ennen. Ihmiset joiden läsnäolo oli itsestäänselvyys ovatkin nykyään harvinaista herkkua, ja Suomessa vieraillessa on väliaikaisuuden tuntu joka samalla tekee kaikesta vieläkin kivempaa, ja tällä hetkellä Suomi on mun mielikuvissa jokin ihmeellinen aurinkoinen onnela, jossa saa kaupasta Jälkiuunileipää, saan puhua mun äidinkieltä ja tunnen ihan erilaista kuuluvuutta kuin Itävallassa asuessa. Tietysti on suuri onni ja siunaus että on olemassa koti jonne kaivata. Mutta samalla ärsytän itse itseäni, kun en juokse jatkuvasti Itävallan pelloilla ottamassa sitä kuuluisaa "kaikkea" irti mun tänhetkisestä tilanteesta. Koska täälläkin on niin hyvä olla, mutta salakavalasti koti-ikävä on hiipinyt mun tajuntaan ja asettunut sinne asumaan oikein kunnolla. Lähtis jo pois sieltä :P Helppoahan asioita on kaivata, mutta sitten jos ne taas muuttuvat jokapäiväisiksi, tajuaisinko enää arvostaa niitä samalla tavalla? Jaajaa...

The sea water was already +21 degrees! This is not normal.

Inka swam to get our boat.

Jollas.

Loosister, a new bar in the city.

Last night in Helsinki :)

Pointtina tässä kaikessa taisi olla se, että on sairaan ihanaa viettää kesä Suomessa. Ja että pitäis vähän aktivoitua tähän elämään lisää ja löytää se seikkailudraivi jonka voimin ensimmäinen vuosi Salzburgissa vierähti. Elämme vain kerran, arvoisat ihmiset jotka tätä sattuvat lukemaan. Kannattaisi siis keskittyä hetkeen joka muuten saattaa vaan vilahtaa ohi eikä se koskaan enää palaa :D

The last few weeks

Reunion in Berlin

My photogenic friends; Andres & Jamila

Random girls having beers.

Making brunch at Nina's sister's place.

My cozy room for the next 3 weeks.

Susi, Simone & Pamela at our O.C. Alpenstrasse mansion

My first Stiegl Weissbier in 8 months.

The three weirdos.

Hello there! I'm just writing to say I'm back in Salzburg and everything is fine. 9 days in Finland went fast, then a week in Berlin with school for the ITB tourism fair, and now school started today. We're searching for a new flat since the one we're staying in right now is shitty so we wanted to end the contract - in 3 weeks we'll be homeless or living in somewhere else.

I'll write more some other day :)