Jatkuu...

Hyvää uutta vuotta 2014! Toivottavasti ensi vuodesta tulee juuri niin hyvä ja hieno ja onnellinen kuin mitä se tulee olemaan. Jos joku päivä satun oikein herkälle muistelutuulelle, voisin tehdä kuvapostauksen vuoden 2013 huippuhetkistä. Hyvä välillä pysähtyä kelailemaan että hetkinen, onhan tässä kaikenlaista enemmän ja vähemmän hienoa tullut koettua tässä elämässä, myöskin viimeisen 365 päivän aikana.

Itävallassa on tapana antaa uutena vuotena tuttaville lahjaksi pikkuisia onnea tuottavia esineitä. Yllä näkyy Lorenalta saatu keraaminen possu ja Jamilalta ja Matthiakselta saadut muovinen sika ja sientä pitelevä nuohoojahahmo. Neliapilan lisäksi siis muun muassa possu, kärpässieni ja nuohooja ovat syystä tai toisesta onnea tuottavia juttuja, eikä mulla ole kyllä aavistustakaan että miksi. Joskus marraskuun lopulla kun olin iltabaarivuorossa hostellilla, paikalla oli 81-vuotias entinen nuohooja, joka puhui mulle koko illan vaikka mitä höpöjuttuja saksaksi, yritin kuunnella kohteliaasti vaikka noin puolet jutuista meni ihan ohi. Silloin mulle selvisi ensimmäisen kerran, että nuohooja tuo onnea. Montaa muuta juttua ei sen tyypin jutuista kyllä sitten selvinnytkään. Kaikenlaista hiihtäjää nuorisohostelleihinkin eksyy...

Vuodenvaihde sujui rauhallisesti täällä Salzburgissa. Tehtiin ensin illallista kämpillä ja ennen puoltayötä mentiin keskustaan tapaamaan Andrésia ja sen perhettä, joka oli Salzburgissa vierailemassa pari viikkoa. Salzach-joen ympäristössä keskustassa oli tosi outo tunnelma. Sakein koskaan näkemäni sumu peitti taivaan ja raketit alleen, ihmiset ampuivat tulitteita ihan holtittomasti jalkakäytävillä ja jokeen ja siltojen alle, ilman järjen häivähdystäkään. Monta kertaa tulitteita poksahti suoraan kohti ihmisiä, en edes halua tietää kuinka monta silmävammaa tai muuta onnetonta uuden vuoden lahjaa ihmiset saivat osakseen. Ilma oli jäätävän kylmä ja tilanne tuntui kaikin puolin tosi absurdilta. Vain ne raketit, jotka ammuttiin läheltä, saattoi nähdä räjähtävän, muuten ympärilleen katsellessa näkyi vain sumusta ja rakettien savusta sakeaa talvi-ilmaa. Olenkohan tulossa vanhaksi vai mistä on kyse, sillä heti vuoden vaihduttua ja shampanjalasillisen kulautettuani olin saman tien valmis palaamaan kotiin pelaamaan Unoa ja nauttimaan kodin lämmöstä ja muutamasta rauhaisasta olusesta. Otettiin Jamilan ja Matthiaksen kanssa taksi jota ajoi vähän sekaisen oloinen nainen. Kuski ei laittanut mittaria päälle (eikä me huomautettu asiasta mitään), hölötti ajomatkan ajan jatkuvasti tyhjänpäiväisiä juttuja äänellä joka kuulosti siltä kuin olisi puhunut tarhaikäisille lapsille, ja kun saavuttiin perille, kuski oli olevinaan tosi pahoillaan että oho hupsis, unohdin laittaa mittarin, voi ei ihan kamalaa ja niin edelleen, vaikka meidän mielestä se teki sen selvästi ihan tahallaan. Maksettiin kuitenkin käypä hinta, joten ei sillä meille ollut niin väliä että ottiko hän rahat saman tien omaan taskuun vai menikö osa verotettavaksi. Oltiin vaan onnellisia että päästiin takaisin sisään lämpimään. Kesäaikaan rilluttelu on vaan niin paljon kivempaa kuin pimeinä ja kylminä talvikuukausina. Ehkä on ihan okei, että tähän aikaan vuodesta on vähän kotihiirenä. Aurinko ja lämpö houkuttelee sitten kaikki hiiret taas koloistaan joskus keväällä.

Sukulaisia menossa uimaan Tapaninpäivänä.

Veljeni nautiskeli virkistävästä järvivedestä.

Ja niin, se joulu Suomessa! Yksi elämäni nopeimmin vierähtäneistä viikoista, sanoisin. Lumesta ja jäästä ei näkynyt jälkeäkään, muttei se pahemmin menoa haitannut, oli niin paljon kivaa tekemistä ja kivojen ihmisten näkemistä ettei musta joulu tuntunut mustalta ollenkaan. Viikko oli kuitenkin ihan liian lyhyt aika, kuten se empiirisen tutkimukseni perusteella aina on, kun kyseessä on loma tai muu mukava viikon mittainen asia. Kaksi tai kolme viikkoa olisi tuntunut sopivammalta jotta olisin ehtinyt antaa kaikille läheisille tarpeeksi aikaa, nyt meininki oli vähän liian viipottamista. Riippuen elämästä ja muuttuvista olosuhteista, voi olla että seuraavan kerran saavun Suomeen vasta ensi kesänä. On tosi outoa, kun suunnitelmat tulevaisuuden suhteen on niin totaalisen auki. Koulu loppuu ensi juhannuksen tienoilla, mutta senjälkeisestä elämästä on vaikea sanoa muuta kuin että se jatkuu. Missä ja mitä tehden, siitä mulla ei ole vielä tietoa.

Kesämökki toi valoa pimeän metsän keskelle.

Isäni, kuulemma ikuisesti 26-vuotias, vietti syntymäpäiviään ja tarjolla oli etanoita.

Tämä paikka kesällä... Aijjaijjai.

Sukulaisia hengailemassa synttäreiden vietossa.

Koulu jatkuu seuraavan kerran vasta 10. maaliskuuta, eli tässä on yli 2 kuukautta niin kutsuttua talvilomaa. Mulla on ohjelmassa saksankurssi Volkhochschulella, töitä, korista ja lopputyö. Ja koska mun kaikki kämppikset on talviloman ajan ympäri maailmaa, saa O.C. kaksi uutta asukkia. Jännää nähdä, miten asuminen täysin tuntemattomien tyyppien kanssa sujuu.