Paluu joulutorille

Näin tammikuun puolella joulutoripostaus ei enää ole kovinkaan ajankohtainen, torin kojut pistivät nimittäin pillit pussiin jouluksi, odottamaan seuraavaa marraskuuta. Kuukauden ulkosalla nököttäneet myyjät pääsivät kukin lomilleen ja kesän odotus saa taas alkaa. Monelle paikalliselle käsityöläiselle ja taiteilijalle joulutorilla myydyt tuotteet ovat vuoden merkittävin tulonlähde, ja ilman turistien ostamaa rihkamaa moni käsityön ammattilainen joutuisi konkurssiin. Tuotteista suurin osa on sellaisia, joita katsellessa tulee lähinnä ajatelleeksi että "Kuka ihme tuollaista rihkamaa ostaa?", mutta ilmiselvästi joku, sillä vuodesta toiseen tori pysyy melkoisen samanlaisena ja tuotevalikoimakaan ei muutu miksikään. Hyvänä esimerkkinä oudosta toririhkamasta on puinen shottijuna, hinta 34 euroa (shottilasit eivät sisältyneet hintaan). Niin vaan eräänä työpäivänä englantilaispoika läimäytti ylepänä juuri torilta ostamansa shottijunan hostellin baaritiskille ja halusi ostaa jokaiseen shottilasin mentävään reikään yhden viinapaukun. Varmaan tulee tosi monesti käyttöä sillekin esineelle matkan päätyttyä.

Keskustassa on enää jäljellä muutama glühwein-ständi. Luistinradan vieressä Mozartin patsaan takana on yksi nimeltä Treml Winterlounge, ja sieltä saa mun mielestä huippuhyvää glühweinia. Se on auki 20.1. asti, joten pääsen viikonloppuna näyttämään sen mun tanskalaiselle kamulle Carolinelle, joka tulee vierailulle torstaista maanantaihin. Hauskaa saada pitkästä aikaa vierailija. Odotukset on korkealla kevään suhteen, jos vaikka saisin vielä muutaman kamusen kyläilemään.

Suihkulähde on tänäkin talvena suojassa pakkasilta.

Yksi Salzburgin ihanuuksista on se, kun jostain talojen välistä yllättäen bongaa taustalla siintävän vuoren.

Siinäpä taas kaikenlaista tosi hyödyllistä tavaraa myynnissä.

Hillo maksaa mansikoita. Ehe.

Salzburg Domen edessä oli kuoro. Kesäisin samassa paikassa esitetään kuuluisaa näytelmää nimeltä Jedermann.

Torilla syödään kaikenlaista, mutta erityisesti uuniperunoita, kaiserschmarrnia, makkaroita ja suolaisia ja makeita pretzeleitä.

Salzburgin joulutori on hyvä paikka joululahjojen ostoon, ainakin jos lahjottavat ihmiset arvostavat erilaisia fiinejä herkkuja (joista tosin saa myös maksaa fiinin hinnan). Tarjolla on suklaita, mausteita, öljyjä, majoneeseja, liköörejä ja punsseja. Mä ostin Schloss Hellbrunnin joulumarketilta isälleni kuivattuja chilimakkaroita joulukuun alussa, kun näin niitä myynnissä eräässä kojussa heti tuli mieleen että niitä on kotiin vietävä. Kysyin myyjältä, kuinka kauan makkarat säilyvät, ja myyjä vastasi että ainakin neljä kuukautta. Kolmen viikon kuluttua jouluaattona, kun isäni avasi lahjapaketin, paketista paljastui läjä homeisia makkaroita. Se siis siitä neljän kuukauden säilymisajasta! Vaikka hieman harmittikin, että Itävallasta asti raahatut makkarat olivat pilalla, samalla nauratti miten huonon joululahjan saatoinkaan antaa. Onko mitään surkeampaa lahjaa kuin homeiset makkarat? Vaikea kuvitella mitään. Ajatushan on kuitenkin tärkein, ja ainakin lahja oli ikimuistoinen. Homeiset makkarat ei hevillä varmaan unohdu.

Salzburgissa ei ole ollut vielä tänä talvena kertaakaan lunta, ja joulutorinkin tunnelma nousisi uudelle ylemmälle tasolle suurten lumihiutaleiden tuprutellessa hitaasti glühwein-kuppiin ja jos voisi seisoskella pehmeän lumikerroksen päällä ruman hiekan sijaan. Ehkä ensi talvena sitten taas joulun aika on vähän talvisempi, silloin tosin en mitä luultavimmin ole paikalla sitä kokemassa. Näinä kummallisen aurinkoisina ja lämpiminä tammikuun päivinä yritän parhaani mukaan arvostaa täälläoloa ihan erityisen paljon, ja esimerkiksi tänään saksankurssilta keskustaan pyöräillessä en voinut muuta kuin ihailla auringossa kylpevää Salzburgeroa. Kaupungin keskusta on vaan niin kaunis.

Yksi toistuva maaginen hetki on se, kun ennen aamupalavuoroja pyöräilen joen vartta pitkin kohti hostellia. Kaduilla näkyy vain satunnaisia ohikulkijoita ja yksin kaahailevia autoja. Aurinko nousee mun selän takaa, joten vasta ylittäessäni sillan käännyn yleensä ensimmäisen kerran auringonnousun suuntaan. Vuorten ja Hohensalzburgin siluetti näkyy tummanlilaa taivasta vasten, ja seitsemältä alkavat kahden eri luostarin kellot soittaa kumeasti. Sellaisina hetkinä tuntuu kuin mulla ja Salzburgilla olisi joku oma yhteinen juttu, jossa kukaan muu ei ole osallisena. Sitten saavunkin hostellille ja myslirumba alkaa taas...

Ensi kertaan.