24

Otsikkona mun tänhetkinen ikä. Miten siitä onkaan yhtäkkiä tullut niin iso numero?

Synttärikakku, joka maistui hyvältä ja steariiniselta.

Reilu viikko sitten tuli siis 24 vuotta tällä maapallolla täyteen. Viime vuonna mulla oli yllätyssynttärit karaokekopissa Hongkongissa (mikä ei kyllä tullut kovinkaan yllätyksenä), tänä vuonna mulla oli saksankoe, jonka jälkeen Nina teki curryillallisen ja Susi kakun. Kahtakymmentäneljää kynttilää on muuten yllättävän vaikeaa saada puhallettua sammuksiin. 7 jäi palamaan ja steariinit lensivät ympäriinsä synnyttäen kivoja pikku sattumia kerman joukkoon. Kakkuilun yhteydessä hengattiin alkuilta meillä ja jatkettiin myöhemmin Argeen opiskelijabileisiin. Koulussa mulle laulettiin synttärilaulu, ja kesken laulun Brian käveli sisään luokkaan, ja sattumoisin meillä on sama syntymäpäivä. Heti laulun päätyttyä laulettiin siis vielä Brianillekin samaan syssyyn, jonka jälkeen luennoitsija kysyi että "Kenelle lauletaan seuraavaksi?"

Mulla oli hieno idea toteuttaa vihdoinkin mun kauan suunnittelema "päiväni kuvina" -postaus ottamalla mun syntymäpäivän ajan kuvia kaikesta arkisesta mitä täällä tapahtuu, koska muiden blogeista on aina mielenkiintosta nähdä että millaiselta toisten ihmisten arkiympäristö näyttää - jokaisella kun on niin erinäköinen elämä. Yleensä tulee postailtua lähinnä kuvia aurinkoisilta päiviltä, illallisilta ja reissuilta, joten tarkoituksena oli jakaa vähän kouluympäristöä ja sadepäivän maisemaa. Kameraa on kuitenkin rasittavaa olla kaivamassa koko ajan esiin, joten tässäpä vaan muutama hetki päivältä 30. lokakuuta.

Klo 07:40. Nina valmistautuu kouluun.

Klo 07:40. Andrés valmistautuu kouluun valitsemalla kengät noin 50:stä parista.

Klo 07:50. Meidän rappukäytävästä tulee mieleen joko a) kirkko tai b) koulu.

Klo 07:50. Satoi ja oli kylmä, onneksi päästiin Ninan auton kyydissä kouluun.

Klo 08:00. Untersberg häämöttää pilvien, sateen ja sumun takana.

Klo 08:10. Meidän kaunis Fachhochschule harmaana ja ylväänä :D

Klo 08:10. Koulun aulassa tsekataan että missäs luokassa sitä tänään ollaan.

Klo 15:30. Iltapäivällä valmistauduttiin saksankokeeseen ja syötiin Susin Italiasta tuomia mandariineja.

Klo 21:00. Synttäri-illanviettoa O.C.-tyyliin.

Aiheesta toiseen. Aloitin noin kuukausi sitten täällä koripallon. Se on ollut niin mahtava lisä mun arkeen, että ihan harmittaa etten aikaisimpina lukukausina ole tajunnut etsiä jotain vastaavaa harrastusta. Yhden lukukauden maksu on vain 18 euroa ja ryhmässä on parikymmentä poikaa ja mun lisäksi vain muutama tyttö (ihan hyvässä suhteessa siis molempia sukupuolia). Korista on kerran viikossa, keskiviikkoiltaisin 1,5 tuntia, ja siitä on tullut suorastaan mun viikon kohokohta, joka on hyödyllinen ja hauska niin monella tapaa! Ensinnäkin rakastan itse lajia, aina koripalloilun jälkeen mulla on euforinen olo ja pelatessa ajatukset on niin keskittyneet pelkkään peliin, että tuntuu kuin olisi hetken jossain ihan muussa maailmassa. Pelaamisesta tulee yksinkertaisesti hyvä mieli, en ollut aikaisemmin edes tajunnut miten ikävä mulla on ollut koripalloilun pariin, vaikkei kyseessä olekaan muu kuin rento pelailu. Lisäksi se on tietysti myös hyvää urheilua, saksan kielikylpy (valmentaja selittää aina kaiken saksaksi, mä lähinnä seuraan perässä että mitä muut tekee ja se on ainakin tähän mennessä riittänyt hyvin pysymään messissä), sekä hyvä tapa tavata uusia ihmisiä, joihin muuten ei tulisi tutustuneeksi missään. Tunnelma treeneissä on aina rento ja hyväntuulinen, ja kun kymmenen jälkeen palaan kotiin ja kämppikset kysyy että miten treeneissä meni, mun vastaus on aina että siellä oli ihanaa. Toivottavasti koripallo pysyy edes pienenä osana mun elämää vielä pitkään, se on mulle vaan niin hyväksi!

Torstai-iltana oli Jamilan Halloween-tuparit.

Jamila & Nina pelottavina. Iik.

Jinhong ja Fasika. Taustalla munkkikaapuinen Matthias.

Ja loppuun vielä pieni vanhenemispohdinta:

Tänä vuonna mulle tuli ensimmäistä kertaa pieni ikäkriisin poikanen, vaikka oonkin vakaasti päättänyt, että kriiseily on turhaa ja tyhmää. Täytettyäni 24 tajusin vaan mystisesti, että aika kulkee koko ajan eteenpäin ja ohitettuja viikkoja, kuukausia ja vuosia ei tule saamaan koskaan takaisin. Monia asioita tulee jatkuvasti lykättyä ja ajateltua että kyllähän sitä ehtii myöhemminkin opetella tämän ja sen taidon ja kokea tämän ja sen asian, vaikka totuus on että yksinkertaisesti kaikkea ei vaan koskaan ehdi tai voi tehdä. Siispä tervetuloa valintojen maailmaan. Jokainen vietetty hetki on valinta, viettipä sen sitten vuorella, Facebookissa, koulussa, unessa, saksantunnilla tai töissä. Sitten jossain vaiheessa ymmärtää, että kaikki elämän tähän mennessä vietetyt hetket (eli valinnat) muodostavat sen mitä mä olen nyt, mitä mä osaan nyt, keitä mä tunnen, missä olen, mitä mä ajattelen, miltä näytän ja mitä mä teen. Vaikka hetken ollessa käsillä ei välttämättä edes tule ajatelleeksi sen tärkeyttä... Elämä on pelkkä hetkien summa: hetkeä hetken perään. Jokainen hetki on osallisena lopputulokseen, vaikka välillä kuvitteleekin, että vain suurilla päätöksillä on merkitystä. Nytkin kun kirjoittelen tätä blogipostausta siitä mitä mulle tapahtui viime viikolla, voisin olla tekemässä monta muutakin asiaa, jotka vaikuttaisivat mun kehitykseen ja tulevaisuuteen eri tavoin. Veikkaan kuitenkin, että jos elämäänsä yrittää kerätä mahdollisimman paljon hyviä hetkiä hyvien ihmisten kanssa, lopputuloksena ei voi olla muuta kuin hyvä elämä.

Aiheeseen soveltuva teksti jonka yksi mun työkaveri linkkasi Facebookissa:

Ja nyt lähden töihin, heikunkeikun!