the Salzblogue: Vähiin käy ennen kuin loppuu kokonaan

Hui, apua, iik ja kääk, jo perjantaina on tiedossa lähtö kotiin. Jostain ihmeellisestä syystä mua on alkanut vähän jännittää Suomeen paluu, vaikka kaikki mikä mua siellä odottaa, pitäisi olla ihan tuttua juttua. Kai mä nyt alan jo olla niin tottunut näihin meininkeihin täällä, että muutos jänskättää. Hyvällä tavalla tosin vain. Ja koska tiedän palaavani tänne jo kahdeksan kuukauden kuluttua, ei tarvitse olla kauhean harmissaan Salzburgin jättämisestä. Muutenkin kesäksi melkein kaikki mun tutut lähtevät täältä enemmän tai vähemmän pois, ja täällä sataa ihan liikaa. Siispä: kiva päästä muihin maisemiin hetkeksi.

Pääsinpä vielä viimeisen kerran esittelemään Salzburgia, kun Johanna saapui keskiviikkoiltana Berliinistä tänne. Johanna lähti viikko sitten sunnuntaina Suomesta reilille, ja koska mä kerran penailen täällä, Salzburgista tuli yksi matkan etapeista. En tiedä oliko kyse enemmän siitä, että mulle Salzburgin turistinähtävyydet alkaa olla jo vähän puhki kuluneita, vai siitä, ettei täällä mitään "must see" -juttuja kauheasti olekaan, mutta käytiin ihan vain muutamassa paikassa turisteilemassa. Torstaina otettiin cable car Untersbergille, jossa maisemat oli aivan yhtä vaikuttavat kuin viimeksikin. Huipulla oli vielä pienet lumikinokset, ja sain käristeltyä naamani ja rintakehäni jälleen kerran. Opinko mä ikinä, että aurinko voi polttaa ihon muuallakin kuin biitsillä?

Johannan ottama kuva, tipu lähti lentoon.

Tipu seisoskelee.

Tuon mökin terassilla siemailtiin radlerit ja ahmittiin toastit.

Kuvassa näkyvä korkein huippu on se jossa käytiin räpsimässä ylläolevat kuvat.

Toinen juttu, jonka koin näyttämisen arvoiseksi, oli Hohensalzburg. Nyt viidennellä visiitilläni tanssisalit ja antiikkitavarat alkoivat jo olla suhteellisen tuttuja, ja valokuvatessa maisemia tuli olo, että mun koneen sisuksista löytyy tismalleen samasta näkymästä jo lukuisia kuvia. Silti siellä oli ihana käydä, Hohensalzburg on tosi vaikuttava. Ja vanha. Ja iso.

Muita paikkoja joihin eksyttiin oli Mirabellgarten ja vuoren sisällä olevat katakombit. Muuten keskityttiinkin sitten muihin olennaisiin asioihin, kuten ruokaan ja olueen. Torstaina käytiin O'Malley'sissä (joka on sekin aika nähtävyys). Saatiin myös aikaseksi käydä Ikeassa ostamassa mulle muuttolaatikot, Johanna maistoi kahvilassa apfelstrudelia ja ravintolassa wienerschnitzeliä, häröiltiin ympäriinsä, istuttiin penkillä tuijottamassa suihkulähdettä, arvuuteltiin sateen saapumisaikaa, käytiin kävelyllä, paistettiin weisswurstia, juteltiin. Niin vierähti mun viimeinen Salzburg-viikonloppu. Johanna lähti tänään iltapäivällä Wieniin, josta matka jatkuu luultavasti Italian kautta Madridiin, muita tuttuja moikkailemaan. Johannan kanssa pääsi pitkästä aikaa puhumaan suomea ja ihan erilaisia juttuja kuin mun täkäläisten kamujen kanssa: kaikkea Suomeen, vanhoihin tuttuihin ja menneisiin liittyvää. Tajusin taas, miten kaksi erillistä elämää mulla onkaan, kun täällä ollessa tavallaan tuntuu, ettei Suomea ole edes olemassa, ja Suomessa taas Salzburg tuntuu vähän niin kuin unelta.

Outoa on tämä elämä. Ja ihmismieli myös tosi epälooginen.