Ekskursio Epsanjaan, part I

Ei kauaa ehtinyt Heru homehtua Salzburgerossa, kun jo oli aika ekskursion.

Paellaa satamassa.

Mun ja Barcelonan jälleennäkeminen koitti viiden vuoden tauon jälkeen. Sagrada Familia on edelleen niin sanotusti vaiheessa, hiekkaranta ja meri oli samoilla sijainneilla kuin mihin ne interreilillä jäivätkin. Tällä kertaa oltiin matkassa kymmenen luokkakaverin, meksikolaisen opettajan ja meksikolaisen opettajan seuraapitävän kollegan voimin, ja Barcelona-kokemus oli hyvinkin erilainen edelliseen verrattuna. Meidän matkan tarkoituksena oli päästä käyttämään edellisten lukukausien aikana hankittuja maagisia espanjantaitoja, ja opettajan matkan perimmäinen tarkoitus oli mitä luultavimmin päästä työpaikan tarjoamalle lomamatkalle.

Lennettiin sunnuntaina Ryanairilla Memmingenistä Gironaan (menopaluu 31 euroa - mmoi). Heräsin sopivasti lähtöpäivän aamuna riipivään kurkkukipuun, sairastelulla on taipumus osua aina tosi hyvään aikaan. Espanjan auringon alla oli kuitenkin helppo unohtaa miten paha olo onkaan :)

Jengiä La Boqueria-torilla.

Tomera muikkeli myi tuoremehuja.

Kaikki oli la Boqueriassa laitettu esille niin kauniisti, että pähkinätkin näytti taiteelta.

Kukaan ei varmaan ole erityisen yllättynyt, kun kerron että Barcelona oli aivan ihana, eläväinen ja kuuma, kaunis ja kiinnostava, historia havisi korttelien joka kulmassa, ihmiset näyttivät näyttäviltä, ja omaleimainen kulttuuri kiehtoi turistien paljoudesta huolimatta. Käytiin tiistaina Barcelonan ulkopuolella meidän yhteistyöyliopiston kampuksella paikallisten saksanopiskelijoiden luona vierailulla, oli hauskaa viettää aamupäivä suurieleisten ja kovaäänisten espanjalaisten kanssa saksaksi ja espanjaksi jutustellen. Oli myös tosi mielenkiintoista nähdä yliopiston kampus, joka oli aika rapistunut ja kolkko, mutta kaikessa karuudessaan kummallisen karismaattinen. Ehkä mulla oli auringonpistos tai oon muuten vaan helposti vaikuttunut asioista. Tuntui että Espanjassa jokainen pilvi, parveke ja paella oli jotain taivaallista. Erityisesti ne parvekkeet sai mut haukkomaan henkeäni. Sanoin matkan aikana varmaan sataan kertaan että "Miettikää millaista ois juoda cafe con lecheä tolla parvekkeella!"

Yksi matkan parhaita juttuja oli se, miten hyvin tultiin juttuun kouluporukan kesken. Koulussa oon moneen otteeseen ihmetellyt, että mistä ihmeestä näitä tällaisia tyyppejä oikein tulee, mutta rentoina vapaa-ajalla kaikki olivat ihan mielettömän kivaa seuraa, ja tutustuin paremmin pariin luokkakaveriin joista mulla oli ollut koulussa vietetyn ajan perusteella aivan väärä mielikuva. Siistiä miten väärässä sitä onkaan voinut olla, ja miten eriskummallisia tarinoita ihmisten taustalta löytyykään, kun vähän kaivaa ylintä maakerrosta syvemmälle. Kun viettää muutaman päivän todella tiiviisti yhdessä, sitä pääsee ihan eri tasoille kuin koulussa luentojen välissä smalltalkkaillessa tai koulun kirjastossa törmätessä! Erityistä oli myös se, miten oikeastaan kuka tahansa meistä saattoi jutella kelle tahansa: näin avointa ja joka suuntaan suuntautuvaa vuorovaikutusta meillä ei ole keskenämme koulussa koskaan. Hyvä muistutus siitä että loppujen lopuksi ihan aniharva ihminen tässä maailmassa on yksiselitteisen huono tyyppi.

Susi osti oudohkon jätskiannoksen.

Katalonia haluis olla itsenäinen.

Las Ramblas eli se paikka jossa kaikki turistit on.

Susi ja Nina nautti auringosta ja biitsistä.

Rannalla oli sairaasti jengiä ja koko aika kaikui myyjien "JIITOO, MOJITO!" ja "Cerveeezaaa" -huudot.

Aurinko helli meitä oikein hellävaraisesti. Herättiin aina aikaisin ja käveltiin joka päivä niin paljon ympäriinsä suut ammollaan ihmetellen kaikkea mahdollista, että illallisen jälkeen kaikki alkoivat kaivata mahdollisimman pian hostellin sänkyyn lepäämään. Etukäteen kuvittelin matkan olevan rilluttelua aamusta iltaan, mutta me oltiin oikein kunnollisia ja aikuismaisia turisteja kumoten vain silloin tällöin muutaman viinilasillisen sivistyneen illallisen yhteydessä. Olin porukan ainoa joka ei puhu saksaa (täydellisesti), ja suurin osa matkasta kommunikoitiin oudolla saksan ja espanjan sekoituksella jossa kesken lauseen kieli saattoi muuttua espanjasta saksaan tai toisin päin. Olin melkeinpä järkyttynyt miten paljon ymmärsin mun ympärillä solisseesta saksan kielestä, etenkin kun siihen alkoi pikkuhiljaa tottua. Kai se vaan on myönnettävä, että on tässä jotain opittu kahdessa vuodessa! Sebastianin murre Zell am Seesta oli mulle kuitenkin sula mahdottomuus - taidan pysytellä hochdeutschin harjoittelussa vielä jokusen vuoden. Tai loppuelämän ehkä.

Annabell, Nina, Sebastian, Julia ja Pamela sekoaa.

Jorge otti hyvän kuvan.

Tapaksia joiden nimi ei ollutkaan tapas.

Honkkareista ostetut kengät lensi roskiin :(

Kreisi ja mahtava Julia.

Satamassa riitti veneitä ja porukkaa.

Aikainen aamu ja alaston patsas.

Siinäpä ne.

Tarina jatkuu pikapuoliin: luvassa lisää turistikuvia ja eriskummallinen tarina hostellien hienoudesta.

Oktoberfest 2013

Elämä Salzburgissa alkaa pikkuhiljaa asettua taas jonkinlaisiin uomiinsa. Viime viikko oli aikamoista haipakkaa - pidettiin orientaatioviikkoa ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille ja Sandra saapui keskiviikkoiltana vierailulle. Perjantai-iltana otettiin juna Muncheniin Pauliinan luo, nukuttiin voimauttavat yöunet ennen viikonlopun koitosta ja lauantaina oltiin klo 09 aamulla Oktoberfest-alueella dirndlit päällä. Olin ehtinyt kuulla vaikka kuinka paljon juttuja siitä, miten meno olutteltoissa on heti aamusta aika hurja, mutta se oli oikeastaan vielä älyttömämpää kuin odotin. Aina välillä joku nousi pöydälle seisomaan, ympärillä olevat ihmiset alkoivat hurrata ja taputtaa hulluna kun pöydällä seisova tyyppi kittasi litran kokoisen kaljansa yhdellä kertaa alas, ja jos syystä tai toisesta yritys ei onnistunut (tai puolet oluesta lensi lederhoseneille), sadat ihmiset yltyivät buuaamaan. Jos taas koko olut meni kerralla, sai korviahuumaavat aplodit. Tällaista siis lauantaina, normaaliin aamupala-aikaan.

Oktoberfestien ensimmäinen litran tuoppi. Oli rankkaa kannatella.

Lauantaiaamu...

Ihan sama miten Oktoberfestiä yrittäisi kuvailla, sitä on mahdotonta saada selitettyä kattavasti, niin että ymmärtäisi sen meiningin sekopäisyyden. Voitte vaan kuvitella, kun tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kerääntyvät koko päiväksi juomaan litran kokoisia oluita. Livebändit soittavat teltoissa silloin tällöin, on juomalauluja ja muita lauluja, schnitzeleita ja makkaroita ja silmänkantamattomiin lederhoseneita. Koko viikonloppu tuntuu nyt mun mielessä vain absurdilta unelta - se oli kerrassaan niin outo kokemus, hauska ja outo ja ikimuistoinen. Ensikertalaisena tehtiin pari mokaa, jotka olisi voitu välttää, jos oltaisiin tiedetty järjestelyistä paremmin.

Oltiin kuultu että Hackerin teltassa on hyvä meno, ja oltaisiin lauantaiaamuna haluttu sinne, mutta klo 09 se oli jo niin täynnä, ettei sisään päästetty ketään. Lauantait on viikon kiireisimpiä päiviä, joten on oltava ihan luvattoman ajoissa liikkeellä jos haluaa päästä johonkin suosittuun oluttelttaan. Lounasaikaan ei ole enää mitään mahdollisuuksia ja kun sääkin sattui olemaan niin huono, telttoihin oli vielä kovempi tunku, kun kukaan ei halunnut seisoskella tai istuskella ulkosalla. Mentiin siis Hofbraun telttaan ja päästiin jopa istumaan yhteen reunalla olevaan pöytään. Parin tunnin jälkeen, kun varatut pöydät piti saada vapaaksi, meidät vaan heitettiin ulos koko teltasta sateeseen! Eikä siihen aikaan ollut enää mitään mahdollisuutta päästä sisään mihinkään telttaan, kaikkialla oli vaan niin täyttä. Jos oltaisiin oltu jossain keskellä olevassa pöydässä - tai edes seisomassa vessajonossa - meitä ei olisi heitetty ulos. Ensi kerralla sitten osataan varoa sitä hetkeä kun varatut pöydät pitää saada vapaaksi.

Televisiokanava oli omistettu Oktoberfesteille, livekuvaa joka päivä, koko ajan!

Naikkoset ja miekkoset kierteli ihmismassan seassa myymässä ruokaa ja juomaa.

Ulkona satoi mutta meininki oli silti ilmeisen hyvä.

Kun meidät oli sitten kylmästi viskattu sateeseen, lyöttäydyttiin joidenkin amerikkalaisten ja kanadalaisten vaihtareiden seuraan, ja yhtäkkiä pöydässä olikin sitten siperialaista ja etelä-afrikkalaista ja norjalaista ja vaikka minkämaalaista. Ylipäänsä paikalla tuntui olevan tosi paljon turisteja, eniten italialaisia ja amerikkalaisia. Eri olutteltoilla on erilainen maine, ja esimerkiksi Löwenbrau ja Hofbrau ovat tunnetusti turistien biletelttoja. Paulanerissa taas kuulemma on huono tunnelma, ja pienemmät teltat on usein paikallisten suosiossa, ja siellä keskitytään vähän enemmän rauhalliseen seurusteluun kuin pöydillä tanssimiseen. Meidän päivä eteni ensin Oktoberfestin alueella, mutta myöhemmin käytiin syömässä ja sporttibaarissa ja ylipäänsä vaan häröiltiin pitkin Munchenia rankkasateessa.

Toinen moka, josta kannattaa ottaa opikseen: tarkista, että puhelimessa on tarpeeksi akkua koko päiväksi ja myös pidä puhelin mukana! Jossain vaiheessa eksyttiin Pauliinasta ja yritäpä sitten etsiä jotakuta sieltä ihmismassan keskeltä - mahdoton tehtävä.

Sunnuntai-iltaa Hofbraun teltassa.

Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja lepäilyn jälkeen tuntui taas hyvältä idealta palata festeille. Sunnuntait on kuulemma yleensä hiljaisia, ja erityisesti nyt viimeisenä viikonloppuna kun monet turistit olivat jo lentäneet koteihinsa arkielämään ja paikalliset valmistautuivat maanantaiaamuun, kaikkiin telttoihin pääsi helposti sisälle. Vapaata pöytää oli edelleen melko mahdotonta löytää. Iltapäivästä meininki oli vielä hieman väsynyttä ja sunnuntaimaista, mutta iltakuudelta livebändi sai jälleen koko teltan laulamaan prositia. Oltiin alueella loppuun asti, ja maanantaiaamuna herättiin 5:30, Sandra lensi takaisin Ruotsiin ja mä otin junan Salzburgiin. Ulkona oli harmaata ja nukuin katkonaisesti ohi sumuisten saksalaispeltojen. Saavuin kotiin rättiväsyneenä ja aika pöllämistyneenä: Oktoberfest oli yksi mun elämän oudoimpia kokemuksia.

Ja se oluen hinta? Litran tuoppi maksaa vajaan 10e, mutta tuopin hinnan ja kympin erotus menee tarjoilijanaisten tipiksi, eli hinta on käytännössä aina 10e. Hostellien hinnat nousee normaalista 20 eurosta lähelle satasta, eli erityisesti majoitukseen saa uppoamaan maltaita. Ja sitten sillä kympillä saa kurkusta alas uppoamaan maltaita, heh heh, maltaita eli mallasta, got it?

Kesäraportti

Johanna ja Keisari Kallion block partyissa.

Kesä on nyt sitten ohi. Sen tietää siitä, että illat pimenee aikaisin ja yhtäkkiä kello 21 tuntuu myöhäiseltä ajalta lähteä enää mihinkään, vaikka kesällä siihen aikaan ilta oli vielä nuori jos edes alkanut ollenkaan. Bussipysäkillä seisoskellessa voi katsella kun taivaalta leijailee alas kuivuneita koivunlehtiä, töihin lähtiessä pitää aina ottaa takki mukaan ettei kotiin palatessa jäädy, ja aamulla mun syksystä sumuisen pääkopan saa vain kahvin avulla jotenkin heräämään. Aika pitkälle syyskuuhun tätä kesää 2013 sai kuitenkin venytettyä, mehän ollaan melkein keski-eurooppalaisessa rytmissä vuodenaikojen suhteen! Jossain vaiheessa kesä kuitenkin aina kääntyy syksyyn, kuten edellisinä vuosina se on aina mennyt ja tulevina tulee menemään, ja ennemmin tai myöhemmin kesä tulee taas. Joka vuosi sama juttu ja silti aina yhtä ihmeellinen, tää vuodenaikojen vaihtelevuus nääs. Kesä menee niin vauhdilla, silloin on liikaa tekemistä ja auringosta nauttimista, jolloin ajatteleminen jää vähemmälle. Mikä onkin ihan tervettä. Syksyisin ja talvisin saa käyttää päätään ihan tarpeeksi.

Mitäs tähän kesään sisältyi? Lyhyesti tiivistettynä, kaikki Suomen parhaat puolet. Paljon aurinkoa (miten sitä olikaan tänä kesänä niin paljon tarjolla? Aika älytöntä jopa, miten hyvät säät oli koko kesän!), sopivan verran töitä, Kallion pubeja, järviä, mökillä hengailua muutamaan otteeseen, footbagia, yksi festarisunnuntai, uusia siistejä tyyppejä joihin tutustuminen on tehnyt elämästä hippusen jännempää, päivä Tallinnassa, ja sitten sellaisia yksinkertaisia mutta onnentunteita tuottavia asioita kuten aamukahvit, Paloheinän metsiköt, urpoakin urpommille jutuille nauramiset ja puistokaljat ja sairaan hyvät keskustelut joiden jälkeen on tuntunut siltä että elämä sai yhtäkkiä uusia sävyjä. Ja yksi ihmekin tapahtui: sain mun lopputyön kirjallisuusosion valmiiksi ja lähetettyä Itävaltaan. Pari viikkoa sitten sain mun arvosanan, joka oli Sehr gut. Eli asteikolla 1-5 (jossa 1 on korkein ja 5 fail), sain ykkösen. Meinasi leuka tipahtaa tietokoneen näppäimistölle kun kävin koulun intranetissä jännityksellä katsomassa, menikö se läpi ollenkaan. Ihmeitä siis oikeasti tapahtuu! Toinen lopputyön puolikas on tiedossa nyt talven aikana, siihen tarvitaan sitten toinen yliluonnollinen tapahtuma, että sen saan aikaan. No, se on sitten tulevaisuuden huolia, ainakin muutaman viikon voin vielä leijailla tuon yhden sehr gutin tuottamalla hyvällä fiiliksellä :)

Raksakonttien päältä näkyi tähdetkin kivasti.

Jollaksen merivesi oli vähän viileää.

Rantasauna Helsingissä, vautsivau.

Syyskuu on aina jotenkin niin haikeaa aikaa. Vauhdikas kesä vaihtuu hitaaseen syksyyn ja takaraivossa on tieto lähestyvästä talvihorroksesta. Mun kohdalla kyseessä on toki myös lähenevä lähtö, joka tuntuu aina samaan aikaan hyvältä ja pahalta, koska toisen hyvästit on toisen jälleennäkemiset. Viimeiset kaksi vuotta on olleet aikamoista maasta toiseen hösäämistä, joten haaveissa olisi ainakin seuraavaan juhannukseen asti pysytellä suht tiiviisti Itävallassa ja meidän O.C.-kämpässä. Oon rakennellut mielessäni jo kaikenmoisia skenaarioita ensi lukuvuoden ajalle ja sen jälkeisen elämän suhteen, mutta aika näyttää että mihin suuntaan Salzburgin jälkeen matka jatkuu. Nyt aion keskittyä hyvään elämään; sellaiseen joka tuntuu hyvältä ja omalta kaikin puolin.

Muutosten ja intensiivisen kesän päättymisen innoittamana ajattelu siis on alkanut taas. Inspiraatioksi ja ajatusten herättäjäksi luin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen, jota suositeltiin jossain päin internetin ihmeellistä maailmaa. Vaikka kirjallisesti kirja on aika hapero, se kun on tiivistetty vähän hätiköidyn tuntuisesti yhteen de Mellon puheista ja kertomuksista, niin sisällöllisesti se on pelkkää kultaa. Kirja sisälsi niin jatkuvalla syötöllä hyviä huomioita ja uusia ajattelumalleja, että kirja suhahti hetkessä alusta loppuun. Suunnittelen lukevani sen uudestaan kynän ja vihon kanssa, jotta aina merkityksellisen ajatuksen tullen voisin saada siitä vielä vähän enemmän irti. Lukiessa tuntui siltä että edellistä lukua ei ehtinyt edes prosessoida kunnolla kun jo seuraavaa kiehtovaa asiaa iskettiin kasvoille. Vaikka de Mello sanookin, ettei hän auta ketään, vaan lukija (tai kuulija) auttaa itse itseään, niin kylläpäs vaan se että asioista lukee jonkun toisen kirjoittamana avaa ihan eri tavalla omia tukkoisia ajatuksia. Antaa potkua oikeaan suuntaan ja sitten oleellisia asioita voi alkaa itse tajuamaan pikkuhiljaa. Tässä muutamat netistä bongatut lainaukset, jos yhtään nappaa niin suosittelen lämpimästi koko kirjan lukaisemista! Siihen ei mene kauaa, mutta mieleen jää pureskeltavaa hyvinkin pitkäksi aikaa.

“Perfect love casts out fear. Where there is love there are no demands, no expectations, no dependency. I do not demand that you make me happy; my happiness does not lie in you. If you were to leave me, I will not feel sorry for myself; I enjoy your company immensely, but I do not cling.” 

“You see persons and things not as they are but as you are. ” 

“Happiness is our natural state. Happiness is the natural state of little children, to whom the kingdom belongs until they have been polluted and contaminated by the stupidity of society and culture. To acquire happiness you don't have to do anything, because happiness cannot be acquired. Does anybody know why? Because we have it already. How can you acquire what you already have? Then why don't you experience it? Because you've got to drop something. You've got to drop illusions. You don't have to add anything in order to be happy; you've got to drop something. Life is easy, life is delightful. It's only hard on your illusions, your ambitions, your greed, your cravings. Do you know where these things come from? From having identified with all kinds of labels!”  

“There is only one cause of unhappiness: the false beliefs you have in your head, beliefs so widespread, so commonly held, that it never occurs to you to question them.” 

“I have no fear of losing you, for you aren’t an object of my property, or anyone else’s. I love you as you are, without attachment, without fears, without conditions, without egoism, trying not to absorb you. I love you freely because I love your freedom, as well as mine.”  

Kraftwerk Flow-festivaaleilla oli outo kokemus.

Ihailtiin keski-ikäisten jorailuja Eckerö Linella.

Poseerattiin Emman ja Inkan kanssa Eckerö Linen kannella matkalla Tallinnaan.

Ravintolapäivänä ois saanut kiviuunipizzaa.

Mutta me syötiin tyyristä kalakeittoa.

Ilta-aurinkoinen Johanna Pyhtäällä.

Nesteytys kuntoon lenkin jälkeen.

Mökillä jokainen päivä on juhlaa :)

Kymmenen päivää :)

Finland

Oh yeah, this blog... 

Inka having a beer in a lake.

Seems like it is a time for a little update. I don't think anyone has been really missing my blog, but it feels stupid to have such an old post as the latest one.

You know, when I'm at home, life looks so familiar that it is hard to think of anything to blog about. In Austria or on my travels, to me all the photos look exotic, places and food and people are so different that everything seems like worth blogging. But in Finland, life is very normal somehow. Just like it had been for the first 21 years of my life before moving abroad.

Inka's birthday party

Our summer house & my family

We went rowing with 2 of my siblings, and my brother played a few songs

After a few weeks of being on a holiday and just enjoying life (and not getting my thesis done), I got a job as a waitress - at Pizza Hut, hehe. I'll work until the end of September, which equals until my flight back to Austria. It's super nice to have a job. Just in those few weeks that I had no obligations (except the thesis, which I didn't do), I already started missing something that would make free time feel more valuable. If you only have free time, it loses its meaning. Without some obligations, I find it hard to appreciate the time when I can do whatever I feel like doing or not doing the things I don't feel like doing.

Kallio and a random after party.

A free festival in a park.

Biking home after a night out; sun rising soon behind Töölönlahti.

Playing hacky sack with Emma and her school mates.

Our new summer house - almost ready!

That is pretty much it. Our first deadline for the thesis came and went, and I didn't hand it in. I'm having a hard time motivating myself and now I have one month for the second deadline, which I just have to reach. It is even harder than I thought to get my head back to school stuff when I'm in here... Can someone give me a kick of motivation? In the face?

Midsummer magic.

Otherwise; all is good, the weather is good, the nature is beautiful, the beer is not as good as in Austria, it's wonderful to hang out with all these Finnish friends, and jdlghsdijghidgsunidfugiudhgdinhgihdi I'm so stressed and lazy with the thesis!!!!!