Kesäraportti

Johanna ja Keisari Kallion block partyissa.

Kesä on nyt sitten ohi. Sen tietää siitä, että illat pimenee aikaisin ja yhtäkkiä kello 21 tuntuu myöhäiseltä ajalta lähteä enää mihinkään, vaikka kesällä siihen aikaan ilta oli vielä nuori jos edes alkanut ollenkaan. Bussipysäkillä seisoskellessa voi katsella kun taivaalta leijailee alas kuivuneita koivunlehtiä, töihin lähtiessä pitää aina ottaa takki mukaan ettei kotiin palatessa jäädy, ja aamulla mun syksystä sumuisen pääkopan saa vain kahvin avulla jotenkin heräämään. Aika pitkälle syyskuuhun tätä kesää 2013 sai kuitenkin venytettyä, mehän ollaan melkein keski-eurooppalaisessa rytmissä vuodenaikojen suhteen! Jossain vaiheessa kesä kuitenkin aina kääntyy syksyyn, kuten edellisinä vuosina se on aina mennyt ja tulevina tulee menemään, ja ennemmin tai myöhemmin kesä tulee taas. Joka vuosi sama juttu ja silti aina yhtä ihmeellinen, tää vuodenaikojen vaihtelevuus nääs. Kesä menee niin vauhdilla, silloin on liikaa tekemistä ja auringosta nauttimista, jolloin ajatteleminen jää vähemmälle. Mikä onkin ihan tervettä. Syksyisin ja talvisin saa käyttää päätään ihan tarpeeksi.

Mitäs tähän kesään sisältyi? Lyhyesti tiivistettynä, kaikki Suomen parhaat puolet. Paljon aurinkoa (miten sitä olikaan tänä kesänä niin paljon tarjolla? Aika älytöntä jopa, miten hyvät säät oli koko kesän!), sopivan verran töitä, Kallion pubeja, järviä, mökillä hengailua muutamaan otteeseen, footbagia, yksi festarisunnuntai, uusia siistejä tyyppejä joihin tutustuminen on tehnyt elämästä hippusen jännempää, päivä Tallinnassa, ja sitten sellaisia yksinkertaisia mutta onnentunteita tuottavia asioita kuten aamukahvit, Paloheinän metsiköt, urpoakin urpommille jutuille nauramiset ja puistokaljat ja sairaan hyvät keskustelut joiden jälkeen on tuntunut siltä että elämä sai yhtäkkiä uusia sävyjä. Ja yksi ihmekin tapahtui: sain mun lopputyön kirjallisuusosion valmiiksi ja lähetettyä Itävaltaan. Pari viikkoa sitten sain mun arvosanan, joka oli Sehr gut. Eli asteikolla 1-5 (jossa 1 on korkein ja 5 fail), sain ykkösen. Meinasi leuka tipahtaa tietokoneen näppäimistölle kun kävin koulun intranetissä jännityksellä katsomassa, menikö se läpi ollenkaan. Ihmeitä siis oikeasti tapahtuu! Toinen lopputyön puolikas on tiedossa nyt talven aikana, siihen tarvitaan sitten toinen yliluonnollinen tapahtuma, että sen saan aikaan. No, se on sitten tulevaisuuden huolia, ainakin muutaman viikon voin vielä leijailla tuon yhden sehr gutin tuottamalla hyvällä fiiliksellä :)

Raksakonttien päältä näkyi tähdetkin kivasti.

Jollaksen merivesi oli vähän viileää.

Rantasauna Helsingissä, vautsivau.

Syyskuu on aina jotenkin niin haikeaa aikaa. Vauhdikas kesä vaihtuu hitaaseen syksyyn ja takaraivossa on tieto lähestyvästä talvihorroksesta. Mun kohdalla kyseessä on toki myös lähenevä lähtö, joka tuntuu aina samaan aikaan hyvältä ja pahalta, koska toisen hyvästit on toisen jälleennäkemiset. Viimeiset kaksi vuotta on olleet aikamoista maasta toiseen hösäämistä, joten haaveissa olisi ainakin seuraavaan juhannukseen asti pysytellä suht tiiviisti Itävallassa ja meidän O.C.-kämpässä. Oon rakennellut mielessäni jo kaikenmoisia skenaarioita ensi lukuvuoden ajalle ja sen jälkeisen elämän suhteen, mutta aika näyttää että mihin suuntaan Salzburgin jälkeen matka jatkuu. Nyt aion keskittyä hyvään elämään; sellaiseen joka tuntuu hyvältä ja omalta kaikin puolin.

Muutosten ja intensiivisen kesän päättymisen innoittamana ajattelu siis on alkanut taas. Inspiraatioksi ja ajatusten herättäjäksi luin Anthony de Mellon kirjan Havahtuminen, jota suositeltiin jossain päin internetin ihmeellistä maailmaa. Vaikka kirjallisesti kirja on aika hapero, se kun on tiivistetty vähän hätiköidyn tuntuisesti yhteen de Mellon puheista ja kertomuksista, niin sisällöllisesti se on pelkkää kultaa. Kirja sisälsi niin jatkuvalla syötöllä hyviä huomioita ja uusia ajattelumalleja, että kirja suhahti hetkessä alusta loppuun. Suunnittelen lukevani sen uudestaan kynän ja vihon kanssa, jotta aina merkityksellisen ajatuksen tullen voisin saada siitä vielä vähän enemmän irti. Lukiessa tuntui siltä että edellistä lukua ei ehtinyt edes prosessoida kunnolla kun jo seuraavaa kiehtovaa asiaa iskettiin kasvoille. Vaikka de Mello sanookin, ettei hän auta ketään, vaan lukija (tai kuulija) auttaa itse itseään, niin kylläpäs vaan se että asioista lukee jonkun toisen kirjoittamana avaa ihan eri tavalla omia tukkoisia ajatuksia. Antaa potkua oikeaan suuntaan ja sitten oleellisia asioita voi alkaa itse tajuamaan pikkuhiljaa. Tässä muutamat netistä bongatut lainaukset, jos yhtään nappaa niin suosittelen lämpimästi koko kirjan lukaisemista! Siihen ei mene kauaa, mutta mieleen jää pureskeltavaa hyvinkin pitkäksi aikaa.

“Perfect love casts out fear. Where there is love there are no demands, no expectations, no dependency. I do not demand that you make me happy; my happiness does not lie in you. If you were to leave me, I will not feel sorry for myself; I enjoy your company immensely, but I do not cling.” 

“You see persons and things not as they are but as you are. ” 

“Happiness is our natural state. Happiness is the natural state of little children, to whom the kingdom belongs until they have been polluted and contaminated by the stupidity of society and culture. To acquire happiness you don't have to do anything, because happiness cannot be acquired. Does anybody know why? Because we have it already. How can you acquire what you already have? Then why don't you experience it? Because you've got to drop something. You've got to drop illusions. You don't have to add anything in order to be happy; you've got to drop something. Life is easy, life is delightful. It's only hard on your illusions, your ambitions, your greed, your cravings. Do you know where these things come from? From having identified with all kinds of labels!”  

“There is only one cause of unhappiness: the false beliefs you have in your head, beliefs so widespread, so commonly held, that it never occurs to you to question them.” 

“I have no fear of losing you, for you aren’t an object of my property, or anyone else’s. I love you as you are, without attachment, without fears, without conditions, without egoism, trying not to absorb you. I love you freely because I love your freedom, as well as mine.”  

Kraftwerk Flow-festivaaleilla oli outo kokemus.

Ihailtiin keski-ikäisten jorailuja Eckerö Linella.

Poseerattiin Emman ja Inkan kanssa Eckerö Linen kannella matkalla Tallinnaan.

Ravintolapäivänä ois saanut kiviuunipizzaa.

Mutta me syötiin tyyristä kalakeittoa.

Ilta-aurinkoinen Johanna Pyhtäällä.

Nesteytys kuntoon lenkin jälkeen.

Mökillä jokainen päivä on juhlaa :)

Kymmenen päivää :)

Finland

Oh yeah, this blog... 

Inka having a beer in a lake.

Seems like it is a time for a little update. I don't think anyone has been really missing my blog, but it feels stupid to have such an old post as the latest one.

You know, when I'm at home, life looks so familiar that it is hard to think of anything to blog about. In Austria or on my travels, to me all the photos look exotic, places and food and people are so different that everything seems like worth blogging. But in Finland, life is very normal somehow. Just like it had been for the first 21 years of my life before moving abroad.

Inka's birthday party

Our summer house & my family

We went rowing with 2 of my siblings, and my brother played a few songs

After a few weeks of being on a holiday and just enjoying life (and not getting my thesis done), I got a job as a waitress - at Pizza Hut, hehe. I'll work until the end of September, which equals until my flight back to Austria. It's super nice to have a job. Just in those few weeks that I had no obligations (except the thesis, which I didn't do), I already started missing something that would make free time feel more valuable. If you only have free time, it loses its meaning. Without some obligations, I find it hard to appreciate the time when I can do whatever I feel like doing or not doing the things I don't feel like doing.

Kallio and a random after party.

A free festival in a park.

Biking home after a night out; sun rising soon behind Töölönlahti.

Playing hacky sack with Emma and her school mates.

Our new summer house - almost ready!

That is pretty much it. Our first deadline for the thesis came and went, and I didn't hand it in. I'm having a hard time motivating myself and now I have one month for the second deadline, which I just have to reach. It is even harder than I thought to get my head back to school stuff when I'm in here... Can someone give me a kick of motivation? In the face?

Midsummer magic.

Otherwise; all is good, the weather is good, the nature is beautiful, the beer is not as good as in Austria, it's wonderful to hang out with all these Finnish friends, and jdlghsdijghidgsunidfugiudhgdinhgihdi I'm so stressed and lazy with the thesis!!!!!

Vuoriaktiviteetteja

Siellä en ole minä. Mutta Jussi on.

Kolmeen viime päivään on mahtunut kahden eri suomikamun pikavisiitit. Jussi kävi täällä ruhtinaalliset 18 tuntia, ja perjantai-iltana Pauliina tuli Munchenistä vierailulle. Parempi se kai on vähän Salzburgia ihmisen elämässä kuin ei ollenkaan?

Koska Jussin vierailu oli niin lyhyt mutta matka pitkä, oli Jussin pakko tehdä jotain tosi repäsevää, ettei 14h maramatkaa Berliinistä junalla olisi taitettu ihan turhanpäiten. Oon usein ihaillut Gaisbergin huipulta alas leijailevia riippuliitäjiä, ja ehdotin Jussille sitten sitä jonkun ammattilaisen kanssa tandemina, jos se sattuisi olemaan tarpeeksi reteetä. Löysin googlettelemalla Flytandem.at -nettisivun, soitin sinne ja varasin samalle illalle Jussille liitelyn Salzburgin yllä, jesjes.

Tavattiin Flytandemin Wolfgang Aigenissa, jossa se pakkasi kamat autoon, ja kysyi jos mä haluaisin ajaa sen auton vuorenhuipulta alas, koska muuten hypyn jälkeen hänen pitäisi kävellä takaisin huipulle hakemaan autonsa. Mun ensireaktio oli että haloo, en oo koskaan ajanut Itävallassa, saati sitten vuorelle tai vuorelta alas, ja pariin vuoteen en ole edes ajanut manuaalivaihteisella autolla ollenkaan. Wolfgang suhtautui koko asiaan ihmeellisen rennosti (itävaltalaiselle aika epätyypilliseen tapaan) ja hetken empimisen jälkeen hyppäsin tuntemattoman tyypin auton rattiin, Jussi jännitti hyppyään takapenkillä ja Wolfgang kuumotteli autonsa kohtaloa pelkääjänpaikalla, neuvoen mulle samalla kytkimen käyttöä :'D Alku oli hasardi ja stögäilin jatkuvasti, mutta pikkuhiljaa ajaminen alkoi sujua edes jotenkuten. Puolivälissä matkaa vuorelle vaihdettiin kuskia, koska mun varovaisella ajotyylillä matka ylös olisi kestänyt varmaan joulukuuhun asti. Sain jostain syystä ihan mielettömät kiksit siitä, että nyt oon ajanut Itävallassa autoa! Yksi elämän missio saatettu loppuun.

Jussia vähän jännitti.

Sietääkin rukoilla.

Riippuliidon lähtö näytti aika ihmeelliseltä. Seistiin jyrkän mäen reunalla, Wolfgang kiinnitti Jussin turvasysteemeihin itsensä ja suuren varjon, ja käski Jussin lähteä juoksemaan rinnettä alas, kun itse samalla heilutteli varjon naruja niin, että tuuli nappasi varjoon kiinni. Parissa sekunnissa tyypit leijailivat ilmassa ja hetkessä katosivat puiden taakse näkymättömiin. Ajoin sitten yksinäni autolla Gaisbergiltä alas ja tapasin riippuliitäjäkaksikon niiden laskeutumispaikan vieressä. Ihan mielenkiintoinen torstai. Siitä jatkettiin vielä kolmistaan Die Weisseen syömään ja juomaan pari vehnäolutta, jonka jälkeen näytin Jussille Alchemisten eli belgialaisen olutbaarin, jossa myydään Deliriumia (mun lempiolut maailmassa). Aamulla klo 04 sitten herätys jotta Jussi ehti taksiin ja lentokentälle.

Tätä rinnettä Jussin piti lähteä juoksemaan alas.

Lähtö.

Melkein ilmassa...

...ja ilmassa. :D

Pauliinan kanssa mentiin vuorelle helpoimman kautta - eli otettiin cable car Untersbergin huipulle. Ensin bussilla numero 25 päättärille, joka on tasan siinä mistä cable car lähtee huipulle. Meillä oli alennuslipukkeet, joten menopaluu maksoi 6 euroa per naama, normaalisti se kun on 21 erkkindaalia, eli aikas paljon. Mutta maisemat on mielettömät, ainakin heti kun vuorenhuippua ympäröinyt pilvi lähtee pois. Ehkä ensimmäinen puoli tuntia odotettiin vain näkymän selkiytymistä, alas Salzburgiin paistoi aurinko, mutta yksi sinnikäs pilvi oli valloittanut vuorenhuipun ja jäänyt siihen hengailemaan, varmaan vaan kiusallaan, ettei me vain nähtäisi mitään. Ylhäällä oli vaan +14 astetta ja jonkun verran lumikasoja jäljellä, istuttiin penkillä ja mä söin Lakrisaleja. Tuijoteltiin maisemia reilu tunti, seurattiin Salzburgin lentokentältä lähteviä koneita (tunnin aikana niitä oli ehkä 2? Aikamoinen lentoliikennetrafiikki) ja naureskeltiin hassuille aasialaisille turisteille. Tunnelma oli tosi epätodellinen siellä pilven keskellä ollessa, koko paikka tuntui unelta tai muuten vaan ihan sekaiselta. Pilven sitten vihdoin haihduttua oli taas mahdollista hahmottaa etäisyyksiä ja paikkoja. Vuorten huipulla on hieno olo, maalliset murheet jäävät jonnekin vuorenrinteelle, kaikki elämän jutut tuntuu kaukaiselta, ja vähän tajuaa taas miten pieni sitä onkaan. Vuoret vaan rulaa.

Pilven keskellä.

15.06. ja vielä lunta!

Pave ja Salzburgero.

Tuli myös testattua Fingerlosin aamupala, joka oli tosi hyvä. Perjantaina tanssittiin Republicissa 80's & 90's -bileissä Spaissareiden tahtiin. Ja mä päätin tehdä kesän aikana "To Do" -listan mun viimeiselle kouluvuodelle Salzburgissa, etten vaan ensi keväänä tajuaisi että hemmetti, enhän mä saanutkaan tästä paikasta tarpeekseni!

Nyt kun 3kk Suomessa lähestyy, alan herkistymään ja kaipaan Salzburgia jo nyt. Oon läppä ihminen.

Pikaberliini

Viikko sitten Salzburgiin palatessa ehdin kivasti viettää pari tuntia aikaa Berliinissä. Vasta Emman käydessä täällä mulle selvisi että Tegelin kentältä ehtii Berliinin keskustaan ihan hyvin - varsinkin kun välillä odottelen mun jatkolentoa kuusi tuntia tai enemmänkin. Bussilla Alexanderplatzille menee reilu puoli tuntia, ja parissa tunnissa ehtii hyvin kävellä vaikka minne tai käydä vaikka missä kaupoissa tai syömässä. Ostin Club Maten (tietysti), makoilin nurtsilla ja tsekkailin ohikulkijoita, sain jopa opiskeltua muutamat powerpointit torstaina olleeseen kokeeseen. Berliininmunkissa oli ihanan laiska aurinkoinen kesäpäivän tunnelma, jengiä oli kaduilla ja puistoissa hurjan paljon, ja tuntui että kellään ei ollut muuta tekemistä kuin auringosta nauttiminen. Tai no, yksi ukkeli soitti säkkipilliä. Se on niin ihme instrumentti. Nauttiiko joku sen kuuntelemisesta oikeasti? Oisin voinut heittää pari euroa jos se olisi suostunut lopettamaan...

Berliini on niin jees. Maaliskuussa kun oltiin siellä luokkaretkellä ITB-turismimessuilla kaupunki ei ollut ihan niin edukseen, muistan vaan viiman ja lumisateen ja sen urpon mitfahrgelegenheit-tyypin joka ei ilmestynyt hakemaan mua pakkasesta sunnuntaiaamuna. Fiilis oli tällä kertaa aivan erilainen. Olisi tehnyt mieli istahtaa alas jokaiseen kahvilaan mutustamaan kakkua, ottaa U-bahn jonnekin Berliinin laitamille tai röhnöttää joenvarrella aurinkotuolissa juomassa kylmää saksalaista olutta auringonlaskuun asti. Oon kuitenkin sen verran neuroottinen lennolle ehtimisen suhteen, että reilu kaksi tuntia ennen lennon lähtöaikaa otin TXL-bussin takaisin kentälle. Siellä sain sitten odotella kylmällä ja kolkolla Tegelin kentällä - vaikka olisin ihan hyvin ehtinyt hengailla kaupungilla vähän pidempäänkin.

Berliinissä on sitä jotain. Joskus olisi siistiä viipyä vähän pidempäänkin ja tutustua kaupunkiin niin kunnolla että esimerkiksi osaisin erottaa kaupunginosat toisistaan :'D

Turisteja oli älyttömät määrät, myös suomalaisia ja suomenkieltä tuli bongattua aika paljon.

Tykkään AirBerlinistä. Halpalentoyhtiö mutta silti niin hyvä.

"Du bist verrückt mein Kind, du musst nach Berlin."

Auringonlaskut lentokoneen ikkunasta on ihan näyttäviä välillä.

Olin jo muutaman kuukauden lupaillut mun kämppiksille tuovani vielä jonain päivänä poroa niille maisteltavaksi. Viime viikolla valmistin mun elämäni ensimmäisen poronkäristyksen, lohta & Jälkiuunileipää, perunamuusia ja mustikkapiirakkaa. Sairaan hyvää, naminam. Vähän naurattaa Suomen ruokakulttuuri joka on aika mausteeton ja perustuu vaan muutamiin raaka-aineisiin (vertaa esim. italialainen tai ranskalainen keittiö), mutta mitäs sitä kikkailemaan kun kaikki on hyvää näinkin. Poro sai erityispropsit.

Sinne meni se Petteri Punakuono :(

Kotona taas

Mr. Leg chilling on a rowing boat in Finland

No moro. Ihan ihmeellisiä kirjoitusvaikeuksia, yleensä on niin helppoa naputella tänne kaikenlaista soopaa mitä päähän vaan tupsahtaa, mutta oon yrittänyt aloittaa tän postauksen jo moneen kertaan enkä ole oikein mitään saanut aikaan. Onkohan mulla liikaa vai liian vähän asiaa?

Olin siis Suomessa - taas. Ja oli ihan mahtavaa, taas. Salzburgissa satoi mun poissa ollessani kuusi vuorokautta yötäpäivää putkeen ja Salzach tulvi pyöräteille ja asuntojen kellareihin, junavuoroja peruttiin ja oli kuulemma muutenkin maailmanlopun tuntua. Saksan puolella ja Tshekissä vahingot on olleet pahempia, oikeastaan Salzburg selvisi tosi vähällä ja nyt ollaan palauduttu jo normaaliin päiväjärjestykseen. Mun ajoitus oli siis täydellinen, sain Suomessa nautiskella helteistä ja biitseistä ja palattuani Itävaltaan kaikki ihmettelivät että miten Suomessa voi muuttua noin ruskeaksi.

My wonderful siblings.

The food is the most important part of a party.

Suurin syy kotona käymiselle olivat mun pikkuveljen ylioppilasjuhlat. Vaikka kyseinen päättäjäisviikonloppu ei ole lukion jälkeen ollutkaan mulle erityisen merkityksellinen, on siinä vaan tunnelmaa kun aurinko kuumentaa Helsingin katuja, kesä vihdoin alkaa, koulut loppuu ja Facebookin newsfeed alkaa täyttyä lomaan liittyvistä statuksista. Päivät Suomessa vilahti ohi Aten juhlia valmistellessa ja ympäri Helsinkiä hengaillessa. Niin paljon tehtävää, niin monta paikkaa joissa on pakko päästä käymään, ja niin monta ihmistä joiden kanssa haluaisi viettää aikaa, mutta tuntuu että kotona käydessä päivät ei ikinä riitä oikein mihinkään. Jos en olisi palaamassa niin pian takaisin koko kesäksi, olisi harmittanut ihan vietävästi palata Salzburgiin, Suomi oli niin edustavana koko mun siellä oloni ajan.

Ja siitä päästäänkin aihepiiriin jota oon miettinyt tänä keväänä aika paljon, nimittäin koti-ikävään, Suomeen ja vihreään ruohoon aidan toisella puolella.

Elämän yksi ongelma on se, että ihminen ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Toinen ongelma on se, että ihmiset usein tahtovat asioita joita niillä ei ole, eli suomeksi sanottuna ruoho usein näyttää paljon vehreämmältä aidan toisella puolella, ja sitten ärsyttää että se aita on siinä välissä ja että on itse sen aidan väärällä puolella. Kaksi vuotta sitten kun hain Salzburgiin kouluun, mun pääajatuksena oli se, että en halua jäädä Suomeen opiskelemaan, vaan nähdä ja kokea uutta ja tavata ihmisiä kaikkialta ja kokeilla miltä elämä tuntuu muualla, että onko se jotenkin parempaa tai jännempää tai täyttävämpää. Ja onhan viimeiset kaksi vuotta olleet aikamoista seikkailua, oon muuttunut aivan eri ihmiseksi kuin mitä vielä Suomesta muuttaessani olin, ja tuntuu että oon saanut tosi paljon ja tavannut merkityksellisiä ihmisiä jotka ovat muuttaneet mun suhtautumista oikeastaan kaikkeen.

Samalla kun oon ollut poissa, asiat kotona on alkaneet näyttää ihan erilaisilta kuin ennen. Ihmiset joiden läsnäolo oli itsestäänselvyys ovatkin nykyään harvinaista herkkua, ja Suomessa vieraillessa on väliaikaisuuden tuntu joka samalla tekee kaikesta vieläkin kivempaa, ja tällä hetkellä Suomi on mun mielikuvissa jokin ihmeellinen aurinkoinen onnela, jossa saa kaupasta Jälkiuunileipää, saan puhua mun äidinkieltä ja tunnen ihan erilaista kuuluvuutta kuin Itävallassa asuessa. Tietysti on suuri onni ja siunaus että on olemassa koti jonne kaivata. Mutta samalla ärsytän itse itseäni, kun en juokse jatkuvasti Itävallan pelloilla ottamassa sitä kuuluisaa "kaikkea" irti mun tänhetkisestä tilanteesta. Koska täälläkin on niin hyvä olla, mutta salakavalasti koti-ikävä on hiipinyt mun tajuntaan ja asettunut sinne asumaan oikein kunnolla. Lähtis jo pois sieltä :P Helppoahan asioita on kaivata, mutta sitten jos ne taas muuttuvat jokapäiväisiksi, tajuaisinko enää arvostaa niitä samalla tavalla? Jaajaa...

The sea water was already +21 degrees! This is not normal.

Inka swam to get our boat.

Jollas.

Loosister, a new bar in the city.

Last night in Helsinki :)

Pointtina tässä kaikessa taisi olla se, että on sairaan ihanaa viettää kesä Suomessa. Ja että pitäis vähän aktivoitua tähän elämään lisää ja löytää se seikkailudraivi jonka voimin ensimmäinen vuosi Salzburgissa vierähti. Elämme vain kerran, arvoisat ihmiset jotka tätä sattuvat lukemaan. Kannattaisi siis keskittyä hetkeen joka muuten saattaa vaan vilahtaa ohi eikä se koskaan enää palaa :D