Vuoriaktiviteetteja

Siellä en ole minä. Mutta Jussi on.

Kolmeen viime päivään on mahtunut kahden eri suomikamun pikavisiitit. Jussi kävi täällä ruhtinaalliset 18 tuntia, ja perjantai-iltana Pauliina tuli Munchenistä vierailulle. Parempi se kai on vähän Salzburgia ihmisen elämässä kuin ei ollenkaan?

Koska Jussin vierailu oli niin lyhyt mutta matka pitkä, oli Jussin pakko tehdä jotain tosi repäsevää, ettei 14h maramatkaa Berliinistä junalla olisi taitettu ihan turhanpäiten. Oon usein ihaillut Gaisbergin huipulta alas leijailevia riippuliitäjiä, ja ehdotin Jussille sitten sitä jonkun ammattilaisen kanssa tandemina, jos se sattuisi olemaan tarpeeksi reteetä. Löysin googlettelemalla Flytandem.at -nettisivun, soitin sinne ja varasin samalle illalle Jussille liitelyn Salzburgin yllä, jesjes.

Tavattiin Flytandemin Wolfgang Aigenissa, jossa se pakkasi kamat autoon, ja kysyi jos mä haluaisin ajaa sen auton vuorenhuipulta alas, koska muuten hypyn jälkeen hänen pitäisi kävellä takaisin huipulle hakemaan autonsa. Mun ensireaktio oli että haloo, en oo koskaan ajanut Itävallassa, saati sitten vuorelle tai vuorelta alas, ja pariin vuoteen en ole edes ajanut manuaalivaihteisella autolla ollenkaan. Wolfgang suhtautui koko asiaan ihmeellisen rennosti (itävaltalaiselle aika epätyypilliseen tapaan) ja hetken empimisen jälkeen hyppäsin tuntemattoman tyypin auton rattiin, Jussi jännitti hyppyään takapenkillä ja Wolfgang kuumotteli autonsa kohtaloa pelkääjänpaikalla, neuvoen mulle samalla kytkimen käyttöä :'D Alku oli hasardi ja stögäilin jatkuvasti, mutta pikkuhiljaa ajaminen alkoi sujua edes jotenkuten. Puolivälissä matkaa vuorelle vaihdettiin kuskia, koska mun varovaisella ajotyylillä matka ylös olisi kestänyt varmaan joulukuuhun asti. Sain jostain syystä ihan mielettömät kiksit siitä, että nyt oon ajanut Itävallassa autoa! Yksi elämän missio saatettu loppuun.

Jussia vähän jännitti.

Sietääkin rukoilla.

Riippuliidon lähtö näytti aika ihmeelliseltä. Seistiin jyrkän mäen reunalla, Wolfgang kiinnitti Jussin turvasysteemeihin itsensä ja suuren varjon, ja käski Jussin lähteä juoksemaan rinnettä alas, kun itse samalla heilutteli varjon naruja niin, että tuuli nappasi varjoon kiinni. Parissa sekunnissa tyypit leijailivat ilmassa ja hetkessä katosivat puiden taakse näkymättömiin. Ajoin sitten yksinäni autolla Gaisbergiltä alas ja tapasin riippuliitäjäkaksikon niiden laskeutumispaikan vieressä. Ihan mielenkiintoinen torstai. Siitä jatkettiin vielä kolmistaan Die Weisseen syömään ja juomaan pari vehnäolutta, jonka jälkeen näytin Jussille Alchemisten eli belgialaisen olutbaarin, jossa myydään Deliriumia (mun lempiolut maailmassa). Aamulla klo 04 sitten herätys jotta Jussi ehti taksiin ja lentokentälle.

Tätä rinnettä Jussin piti lähteä juoksemaan alas.

Lähtö.

Melkein ilmassa...

...ja ilmassa. :D

Pauliinan kanssa mentiin vuorelle helpoimman kautta - eli otettiin cable car Untersbergin huipulle. Ensin bussilla numero 25 päättärille, joka on tasan siinä mistä cable car lähtee huipulle. Meillä oli alennuslipukkeet, joten menopaluu maksoi 6 euroa per naama, normaalisti se kun on 21 erkkindaalia, eli aikas paljon. Mutta maisemat on mielettömät, ainakin heti kun vuorenhuippua ympäröinyt pilvi lähtee pois. Ehkä ensimmäinen puoli tuntia odotettiin vain näkymän selkiytymistä, alas Salzburgiin paistoi aurinko, mutta yksi sinnikäs pilvi oli valloittanut vuorenhuipun ja jäänyt siihen hengailemaan, varmaan vaan kiusallaan, ettei me vain nähtäisi mitään. Ylhäällä oli vaan +14 astetta ja jonkun verran lumikasoja jäljellä, istuttiin penkillä ja mä söin Lakrisaleja. Tuijoteltiin maisemia reilu tunti, seurattiin Salzburgin lentokentältä lähteviä koneita (tunnin aikana niitä oli ehkä 2? Aikamoinen lentoliikennetrafiikki) ja naureskeltiin hassuille aasialaisille turisteille. Tunnelma oli tosi epätodellinen siellä pilven keskellä ollessa, koko paikka tuntui unelta tai muuten vaan ihan sekaiselta. Pilven sitten vihdoin haihduttua oli taas mahdollista hahmottaa etäisyyksiä ja paikkoja. Vuorten huipulla on hieno olo, maalliset murheet jäävät jonnekin vuorenrinteelle, kaikki elämän jutut tuntuu kaukaiselta, ja vähän tajuaa taas miten pieni sitä onkaan. Vuoret vaan rulaa.

Pilven keskellä.

15.06. ja vielä lunta!

Pave ja Salzburgero.

Tuli myös testattua Fingerlosin aamupala, joka oli tosi hyvä. Perjantaina tanssittiin Republicissa 80's & 90's -bileissä Spaissareiden tahtiin. Ja mä päätin tehdä kesän aikana "To Do" -listan mun viimeiselle kouluvuodelle Salzburgissa, etten vaan ensi keväänä tajuaisi että hemmetti, enhän mä saanutkaan tästä paikasta tarpeekseni!

Nyt kun 3kk Suomessa lähestyy, alan herkistymään ja kaipaan Salzburgia jo nyt. Oon läppä ihminen.