Yksi katkera kouluavautuminen

Vuorten huipulla on yleensä risti. En tiedä miksi.

Susi totesi tänään, että mun blogissa on ollut aika kuollutta viime aikoina. Niinhän täällä on, vain aavikko-oksapallerot hyppii pitkin poikin tuulen mukana. Yritän saada vähän eloa tähän hommaan näin viimeisten kolmen kuukauden ollessa käsillä. Arvostan suuresti sitä, että mun suomea osaamattomat kämppäkaverit jaksavat käydä tsekkailemassa mun blogia ja kääntää kaikki jutut Google Translatorin avulla. Ei varmaan kestä montaakaan päivää, ennen kuin jompi kumpi kysyy että "Mitä sä kirjotit musta siinä uuden blogijutun ekassa kappaleessa, en ihan tajunnu?" :D

Jo parin viikon ajan Salzburgissa on aina välillä sattunut T-paitakelejä, ja niistä ollaan sitten nautiskeltu partsilla, koulussa ja töissä. Iltaisin ilma kuitenkin viilenee hurjalla vauhdilla heti auringon laskiessa, joten iltaiset biergarteneissa iskuskelut voi aloittaa vasta vähän lähempänä kesää. Auringon lämpö ja kevätsateen tuoksu on jo koettu - oikeaan suuntaan ollaan siis menossa, jee. Vaikka kesä onkin ihmisen parasta aikaa, niin samalla lähestyvä kesä vähän pelottaa: kohta pitäisi keksiä seuraava askel tässä elämässä. Tuntuu että sen suhteen olen ihan yhtä pihalla kuin kolme vuotta sitten Salzburgiin kouluun hakiessa. Edelleenkään en tiedä mitä haluan tehdä "isona", mitä ikinä se isona olo sitten onkaan. Moni muu elämän asia on vuosien mittaan selkiytynyt, mutta tulevaisuus on ja pysyy mysteerinä. Niin sen kai kuuluu ollakin.

2,5 tunnin eräjormailun jälkeen on kiva syödä.

Sitten opintoasiaa. Mun ja mun luokkalaisten koulumotivaatio on vajonnut uusiin pohjalukemiin. Päättötyöt on palautettu, ja nyt ymmärrän miksi yleensä korkeakouluissa päättötyöt tehdään nimenomaan opintojen päätteeksi. Siitähän sen nimikin taitaa tulla. Vaikka samalla on hyvä, että viimeisen lukukauden ajan saa keskittyä kesäkuun puolessavälissä pidettäviin viimeisiin kokeisiin, samalla ihmisten jutuista ja tekemisistä ja tekemättömyyksistä paistaa se, että itse kunkin ajatukset harhailevat jo tulevaisuudensuunnitelmissa ja mahdollisissa jatko-opiskeluissa. Mun luokalta melkein kukaan ei aio jäädä Itävaltaan, eivät edes kaikki paikalliset. Ulkomaalaisista vain yksi tahtoo jäädä Salzburgiin.

Ja se päättötyö! Sain korkeimman arvosanan eli ykkösen. Nyt voisin taputtaa itseäni selkään, hyvähyvä taputapu, mutta koska en ollut lopputulokseen yhtään tyytyväinen enkä omasta mielestäni ansaitse niin hyvää arvosanaa, ei Sehr gut tunnu oikein missään. Kolmen vuoden aikana meidän opinto-ohjelma on osoittautunut katastrofaaliseksi, ja viimeisen vuoden aikana ollaan tultu siihen pisteeseen, jossa mikään moka tai epäloogisuus tai aikaansamattomuus koulun puolelta ei yllätä. Olen usein miettinyt, että miten meidän koulu edes kehtaa tarjota tätä opinto-ohjelmaa: saa ihmiset muuttamaan Itävaltaan eri puolilta maapalloa ihan pohjattoman epäakateemisen ja helpon tutkinnon perässä. Voihan myös olla, että Suomen koulutusjärjestelmään ja sen tasoon tottuneena mun odotukset on olleet kovat. Silti, kyseessä on kuitenkin Itävalta... Mulla ei ole vertailupohjaa muihin kouluihin, mutta olisi kiva kokea, voiko samantasoista kuraa olla tarjolla muuallakin, vai onko Fachhochschule Salzburg ikävä poikkeus. Nyt pureudun muutamaan suurimpaan ongelmaan.

Meidän luokan vaihtelevan tason vuoksi opettajat ovat madaltaneet jokaista mahdollista aitaa, joka vain on ollut madallettavissa. Lopputuloksena on kolmen vuoden opiskelun jälkeen läjä turhautuneita opiskelijoita, joiden tietotaidot ovat keskenään ihan eri sfääreissä.Vuonna 2011 hakijoita oli kuulemma vähemmän kuin koskaan, joten koululla ei ollut opiskelijoiden suhteen paljoa valinnanvaraa. Meidän opinto-ohjelman johtaja totesi, että meidän vuosikerta on huonoin koulussa koskaan ollut ja kaikkein epämotivoitunein. Jos joku motivaation on kuitenkin tappanut, niin meidän koulu sen teki. Ei kukaan aloittanut opintoja valmiiksi epämotivoituneena.

Yksi suurista ja mua itseäni eniten ärsyttäneistä ongelmista on ollut joidenkin opettajien ja luennoitsijoiden luokattoman huono englanti ja epäammattimaisuus. Koulu on myöntänyt, että joillekin kursseille on ollut vaikeuksia löytää luennoitsijoita, ja siksi joku epäpätevä on saatettu palkata. Työhaastattelut tehdään usein saksaksi, jolloin kehno englanti ei välttämättä tule heti ilmi. Viime vuonna yhdelle opettajalle maksettiin palkka ennen kurssin toteuttamista, jolloin kyseinen opettaja otti rahat eikä koskaan saapunut opettamaan sitä kurssia, eikä koululla ollut enää budjettia palkata tilalle toista opettajaa. Kurssi jäi siis pitämättä.

Myös kurssien sisältö on ollut ihan tyhjä. Ehkä turismin opiskelu on luonnostaan ympäripyöreää ja epätieteellistä, toisin kuin matematiikka tai muu lukuihin ja faktoihin perustuva aine. Meidän koulussa kurssista toiseen samat jutut sosiaalisesta mediasta toistuvat, tosin eri opettajien suusta. Toteutetut projektit ovat olleet vain koulua varten eikä melkein millään kurssilla olla oltu tekemisissä oikean turismiteollisuuden kanssa. Kokeet ovat olleet aina liian helppoja. Ja tässä ehkä järkyttävin juttu: koko tutkinnon aikana meidän ei ole tarvinnut lukea yhtäkään kirjaa. Kokeisiin on voinut aina valmistautua pelkkiä PowerPointteja pänttäämällä.

Ainoa tilanne, jossa voisin kuvitella suosittelevani meidän opinto-ohjelmaa, olisi että joku haluaisin helpon tutkinnon, haastavuudesta tai palkitsevuudesta viis.

Nyt jollakulla saattaa herätä kysymys, että jos se koulu kerta on niin huono, miksi ihmeessä olen kuitenkin pysynyt täällä kolme lukuvuotta?

No. Aluksi kaikki on helppo panna uutuuden piikkiin: ehkä ensimmäinen vuosi on aina näin helppo, ehkä ensimmäiset kurssit ovat vain pohjustusta, eiköhän tää tästä parane. Sitten koittikin vaihto Hongkongissa, jonka jälkeen opinnot olivat jo puolessa välissä. Viime keväänä turhautuminen alkoi kasaantua, mutta koska jäljellä oli enää yksi vuosi ja elämä Salzburgissa oli muuten palkitsevaa, mukavaa ja mielenkiintoista, koulun huonous ei riittänyt syyksi jättää tätä kaikkea muuta kesken. On aika iso henkinen (ja fyysinen) projekti muuttaa ulkomaille ja rakentaa uusi elämä ja sosiaaliset ympyrät käytännöllisesti nollasta, ja kun hyvään vauhtiin oli päästy, en ollut valmis luopumaan siitä kaikesta. Koulu on hoitunut ongelmitta muun elämän ohella.

Lopputiivistelmänä voisin todeta, että vaikka Salzburgiin muuttaminen kokonaisuudessaan olikin hyvä päätös, koulu on ollut niin suuri pettymys, että pieni katkeruuden maku joistain jutuista jää. Toisaalta matkan varrelle on sattunut niin monta mahtavaa ihmistä, elämän oppituntia ja reissua, että vaikea kuvitella elämän kulkeneen muullakaan raiteella kuin tällä.