Honkkarityypit Saksassa

Heidelbergin raunioinen linna vasemmalla, alapuolella kaupungin keskusta ja taivaanrannassa siintää Mannheim!

11 kuukautta sitten jätin Hongkongin tomut ja riisit taakseni. On outo kokemus, kun ensin viettää ajanjakson tiiviisti joidenkin ihmisten kanssa, kaikkiin ja kaikkeen tottuu, sitten yhtäkkiä elämänvaihe loppuu ja pian onkin taas keskellä ihan toisenlaisia ihmisiä ja toisenlaisessa ympäristössä. Ihmiset usein vahvasti assosioituu aikaan ja paikkaan, ja siksi on aina vähän hämmentävää tavata ihmisiä eri paikassa ja eri ajassa kuin mihin ne ihmiset vahvasti omassa päässä kuuluu. Viime viikonloppuna tapasin kourallisen Hongkongiin liittyviä tyyppejä syksyisessä Mannheimissa, ja hetken oli pää aika pyörällä että missä mä oikein olen ja mistä nää kaikki tyypit tänne tupsahti? :D

Taitettiin matka Salzburgista Mannheimiin autolla. Ensin Nina ajoi Stuttgartiin reilu 3h ja jäi pois kyydistä, jonka jälkeen Kathi jatkoi puolitoista tuntia Mannheimiin asti. Päästiin lähtemään perjantaina vasta mun työvuoron jälkeen, ja saavuttiin perille puoli kolmelta yöllä. Ajettiin suoraan sen klubin pihaan, jossa kaikki muut olivat bailaamassa, ja oli oikeastaan aika hauskaa liittyä seuraan vasta siinä vaiheessa kun muut olivat jo ihan bailumeiningeissä. Tosi nopeasti taas tottui kaikkiin niihin naamoihin, joiden viimeisestä näkemisestä oli ehtinyt vierähtää melkein vuosi.

Mannheim ei vaikuttanut kovinkaan mielenkiintoiselta kaupungilta. Tätä ennen olin nähnyt Saksasta lähinnä Berliinin, Münchenin ja Itävallan rajan tuntumassa olevia paikkoja, joten oli tosi mielenkiintoista nähdä vähän erilaista Saksaa. Yön pimeinä tunteina autobahnia pitkin huristellessa maisemista ei saanut mitään irti, mutta Stuttgartista sai jonkinmoisen käsityksen. Aiemmin en ihan ollut sisäistänyt termiä teollisuuskaupunki, mutta tämän pienen Saksa-tripin jälkeen se on mulle vähän selkeämpi. Saksa on niin iso maa, että sinne mahtuu vaikka minkälaisia pieniä ja suuria kaupunkeja, ja autoteollisuus oli ainakin Stuttgartissa olennainen osa kaupunkikuvaa - eikä ainakaan kaunistanut sitä, suoraan sanottuna. Mannheim oli myös vähän persoonattoman ja kolkon oloinen, tosin lukuunottamatta sitä aluetta jossa yövyttiin. Meitä oli neljä yötä yhden Mannheimista kotoisin olevan Hongkong-vaihtarin luona, ja se kämppä oli Mannheimin "vaihtoehtojengin" alueella, jossa ulkomaalaiset, taiteilijat, opiskelijat ja coolit tyypit asuvat. Asunto sijaitsi ihanassa vanhassa tunnelmallisessa talossa, jossa rappukäytävä natisi, huoneet olivat korkeita ja ikkunasta avautui näkymä kadulle, jossa oli sottaisia kahviloita ja maahanmuuttajien omistamia kioskeja. Muuten Mannheim oli aika särmätön, mutta sillä alueella oli luonnetta vaikka muille jakaa, ja ihan kulman takana aukesi katu täynnä pieniä cooleja baareja joihin olisin halunnut mennä jokaiseen sisään vähän fiilistelemään tunnelmaa. Vaikka Salzburg onkin mulle rakas, niin tuntui todella hyvältä päästä viikonlopuksi ihan uuteen paikkaan. Virkisti kummasti.

Hongkong-jengiä Saksasta, Itävallasta, Hollannista, Ranskasta, Belgiasta ja yks suomalainen etualalla.

Jotenkin tosi saksalaisen näköistä meininkiä.

Lauantaina tehtiin parin tunnin retki Heidelbergiin, joka sijaitsee noin 20 minuutin ajomatkan päässä Mannheimista. Heidelberg on söpö pieni kaupunki. Sen kapeat kadut, vanhat talot, kaupunkia halkova joki ja reunalla nouseva mäki (vuori? :D) toivat mun mieleen Salzburgin, vaikka nyt oltiin satojen kilometrien päässä kotoa. Punaiset katot ja runsaasti rakentamisessa käytetty punainen tiili taas muistuttivat siitä että kyllä, Saksassa ollaan. Paikalliset sanoivat, ettei Mannheimissa varsinaisesti ole mitään nähtävää, ja siksi lähdettiin vihreämmän ruohon perässä Heidelbergiin. Oli ihanaa kävellä hitaasti katuja raikkaassa syysilmassa ja kiivetä ylös linnan raunioille katselemaan alas kaupunkiin glühwein kädessä. Auringonlasku oli jotain vaaleanpunaisen, lilan ja sinisen väliltä, ja pikkuhiljaa tummuva kaupunki näytti kauniilta. Päivän päätteeksi käytiin vielä syömässä perinteisessä saksalaisessa ravintolassa ja ruoka maistui ihan taivaalliselta sen kaiken kävelyn ja ihmettelyn jälkeen.

Hurmaava lauantai-illan auringonlasku.

Linnassa oli ravintoloita ja museo, ja jättimäinen viinitynnyri joka veti sisäänsä 100 000 litraa viintä.

Lauantai-iltana kierreltiin vielä muutamat Mannheimin baarit ja sunnuntaiaamuna lähdettiin jo klo 09 takaisin kohti Salzburgia. Matka kesti lähes kuusi tuntia, kun välillä satoi lunta ja välillä oli pysähdyttävä McDonald'siin. Aika hölmöähän se ehkä oli, että ajettiin yhteensä noin 10 tuntia vain yhden kokonaisen päivän tähden, mutta kun Hongkong-miitti kerran oli naapurimaassa, niin olihan sinne päästävä. Ja aina on kivaa nähdä uusia paikkoja, etenkin silloin kun tarjolla on paikallisia majoittamaan ja opastamaan ympäriinsä.

Vaikka Hongkong olikin ihan mielettömän hieno kokemus, jota en mistään hinnasta vaihtaisi pois, en tullut siellä kovinkaan läheiseksi kenenkään muun kuin Sandran kanssa. Nyt viikonloppuna päädyin viettämään eniten aikaa sellaisten tyyppien kanssa, jotka hädin tuskin edes tunsin Honkkareissa ollessani, ja mulla oli oikein hauskaa. Joidenkin nyt paikalla olleiden ihmisten välillä oli outoja jännitteitä ja kaikki eivät tulleet toimeen keskenään, mikä tuntui samalla lapselliselta mutta kuitenkin ymmärrettävältä, eihän kaikista mitenkään voi tykätä - etenkään kun porukassa on pari räiskyvää persoonaa. Kyseessä ei siis ollut mikään "ihanaa halihali pusipusi voi vitsi mulla on ollu ikävä teitä kaikkia" -juttu, vaan kaikilla oli omat kaverinsa joiden kanssa mieluiten vietti aikaa. Mielenkiintoista millaiset ihmiset välillä päätyvät yhteen, vaikkei paljoakaan yhteistä tai puhuttavaa olisi :D

Kokonaisuudessaan siis hyvä kokemus, hauskaa riitti ja Saksa on mielenkiintoinen. Ensi kerralla kuitenkin toivon saavani Sandran mukaan!

Wie geht's?

Luovaa otsikointia taas. Kuvastaa kuitenkin tekstin sisältöä, joten saa kelvata.

O.C.-jengi vuoden 2011 joulukuussa eli melkein 2 vuotta sitten! Aika se rientää.

Koska tämän blogin perimmäinen tarkoitus on selventää, että mitä mulle tänne kuuluu, niin tällä kertaa voisin kertoa sitten siitä. Jos ei kiinnosta että mitä asioita mun arjessa tapahtuu tällä hetkellä, niin kannattaa varmaan saman tien lopettaa lukeminen ja käyttää aikansa hyödyllisemmin ;--) Nähdään sitten joskus toisella kerralla kun mulla on paljon kuvia ja jotain erikoisempaa asiaa.

Viimeiset viikot on kuluneet suhteellisen rauhallisesti ja se on ollut oikein mukavaa. Mitään kauhean erikoista ei ole tapahtunut, säät on kylmenneet ja päivät on useammin harmaita kuin aurinkoisia, mutta muuten kaikki asiat soljuvat jotenkin hyvällä painolla eteenpäin. Viime kevääseen verrattuna Salzburgissa on nyt tosi erilaista - ja hyvällä tavalla. En tiedä onko kyse siitä, että käsillä on viimeinen vuosi ja oma suhtautuminen on muuttunut, vai vaikuttiko viime keväänä koti-ikävä ja Suomen kesän odottelu siihen, miten jaksoi olla aktiivinen ja nauttia täälläolosta. Nyt syksyllä pelkäsin vähän etukäteen tulevaa talvea, pimeys ja kylmyys kun jotenkin saavat mut niin helposti laiskistumaan ja ankeilemaan, mutta nyt semmoisesta ei ole jälkeäkään. Siihen on monta syytä:

the O.C. eli meidän koti on yksi todella suuri osa, miksi viihdyn Salzburgissa tällä hetkellä niin hyvin. Asunto on itsessään ihana, mutta nää ihmiset joiden kanssa sen jaan, nostavat mun aamut, illat ja ylipäänsä kaiken kotonaoloajan ihan toisiin sfääreihin. Viikko viikolta tullaan kämppisten kanssa läheisemmiksi, ja kotiin on aina hyvä tulla. Ainoa huono puoli tässä on se, että viihdytään kotona niin hyvin, että kaupungilla pyöriminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle. Ennen käytiin kahvilla tai jossain ulkona syömässä, mutta nykyisin vaan kokoonnutaan oman keittiöpöydän ympärille :'D Tai voiko tuotakaan sanoa huonoksi puoleksi, ei kai oikeastaan.

Työ. Parhaassa tapauksessa töissä käydään monesta muustakin hyvästä syystä kuin siksi, että siitä saa rahaa. Ja mä olen suureksi onnekseni löytänyt juuri sellaisen duunin, joka antaa mulle niin paljon muutakin! Vaikka aamupalavuorot eivät kovin glamoröösejä olekaan, niin iltabaarivuoroissa mulla on ollut poikkeuksetta hauskaa. Siis palkka juoksee ja mulla on hauskaa. Työkaverit on mahtavia, asiakkaat mielenkiintoisia, saan töissä syödä (jolloin rahaa säästyy), saan tippiä, ja oon myös alkanut kuunnella paljon enemmän musiikkia nyt kun mun tulee samalla toimia hostellin baarin deejiinä. Töissä tulee vietettyä sen verran paljon aikaa elämässään, että kai siitä kannattaa edes vähän nauttiakin.

Koris ja muu urheilu. Silloin kun mulla on laiska ja urheiluton vaihe elämässä menossa, sen ehtii totaalisesti unohtaa, miten paljon energisempi ja kaikin puolin parempi olo on silloin, kun urheilu kuuluu olennaisena osana arkeen. Kun siihen rytmiin taas pääsee kiinni, ei voi kuin ihmetellä, että miten saatoinkaan vaan levätä laakereillani niin pitkään. Hehkutin jo aikaisemmin mun korisharrastusta, ja viime viikkoina oon ottanut sen rinnalle myös lenkkeilyn ja meidän taloyhtiön jumppahuoneessa hyppynarulla hyppelemisen ja kuntopiireilyn. Lisäksi tulee pyöräiltyä paljon, koska työmatkat ja muutkin matkat taittuu kaikkein kätevimmin polkupyörällä. Ainakin siihen asti, kunnes lumi peittää maan.

Vähähiilarisuus. Aloitettiin Ninan kanssa kuukausi sitten vähähiilihydraattinen ruokavalio. Se ei välttämättä sovi kaikille, mutta mulla on ollut niin hyvä ja kevyt olo, että yritän ottaa tästä saman tien elämäntavan. Kuukaudessa on hyvin päässyt eroon sokeririippuvuudesta, ei mun oikeastaan edes tee mieli mitään herkkuja tällä hetkellä. Mutta Suomen jouluruokia odotan silti :D

Tandem learning ja saksa. Vihdoinkin oon saanut aloitettua tandem learningin! Eihän siihen mennyt kuin kaksi vuotta... Meidän koulussa on itävaltalainen tyttö, joka suunnittelee tekevänsä työharjoittelun Suomessa, ja me aloitettiin suomi-saksa -treenit yhdessä. Puhutaan siis ensin tunti toista kieltä, ja sitten toinen tunti toista. Ajattelin, että tässäpä hyvä tapa päästä treenaamaan mun saksaa, mutta yllätyin myös siitä, miten kivaa suomea on opettaa ja puhua. Agnes on tosi fiksu ja oppii nopeasti, uskon että hyödytään molemmat tästä vielä huomattavasti.

Odottamisen arvoiset jutut. Tuntuu, että viikot kulkee hurjaa vauhtia, ja jatkuvasti on kaikkia pieniä taikka isoja kivoja juttuja, joita en malttaisi odottaa. Esimerkiksi koristreenit, iltabaarivuorot, huomenna aukeava Salzburgin joulutori, perjantaina menen Mannheimiin viikonlopuksi Hongkong-vaihtareita tapaamaan, ensi viikolla pidetään kotibileet, ja viime viikolla oli Café Republicissa hyvät 80's & 90's -bileet joita odottelin koko viikon. Ja kuukauden kuluttua pääsen taas Suomeen viikoksi! Woohoo!

Ai niin... Ja sitten on vielä sellainen pieni asia kuin lopputyön osa 2. Eiköhän sekin ajallaan saada valmiiksi.

Mämmi.

Mir geht's gut!

Königssee

Pitkulainen järvi jatkui näkymättömiin vuorten taakse.

Viime perjantai oli pyhäinpäivä. Paikalliset käyvät silloin sukulaistensa haudoilla, syövät perheillallista ja kenties toipuvat edellisillan Halloween-bailuista. Koska en ole paikallinen, voin viettää kaiken maailman pyhä- ja pyhäinpäivät ihan miten vaan. Kaikki kaupat olivat kiinni, ja tietenkään kouluakaan ei ollut tarjolla. Susin serkut olivat Salzburgissa kyläilemässä, ja mentiin yhdessä tsekkaamaan Königssee, joka on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Saksan puolella. Ilma oli viileä heti auringon mennessä piiloon, enkä ollut ihan varautunut niin hyiseen menoon. Järven tuijottelu oli oikein mukavaa ajanvietettä, ihmiset urheiluvaatteissaan ulkoilemassa hauskaa seurattavaa ja hetkittäin aurinkokin lämmitti naamaa.

Olin aikaisemmin nähnyt kauniita mainoskuvia Königsseestä, ja odotin henkeäsalpaavia maisemia, sellaisia joihin oon jo ehtinyt tottua täällä ollessani. Ehkä ensimmäistä kertaa olin kuitenkin jopa vähän pettynyt maisemaan - en oikeastaan tiennyt sen olevan edes mahdollista :D Otettiin 13 euron hintainen laivamatka 8 kilometrin mittaisen järven toiseen päähän, jossa odotti pieni söpö kirkko (jota väitettiin maailmankuuluksi...), jyrkät vuoret ja harmaanruskeat syysmaisemat. Kenties marraskuu ei ole vuodenajoista paras Königsseen ihailuun, kun ympäröivät vuoret näyttävät vähän ankeilta ilman vehreitä lehtiä tai valkoista lunta, järven vesi kiiltää mustana ja ihmiset värjöttelevät ulkosalla toppatakit päällä juomassa kaljaa. Järven ympäri käppäily ei myöskään oikein onnistu, ellei ole varautunut kunnon patikointireissuun.

Saksalaisia ja aasialaisia turisteja riittää täälläpäin kaikkialle.

Ihmiset istuivat ulkona jäätelöllä vaikka oli ihan tarpeeksi jäätävää muutenkin.

Veneiden kodit oli rakennettu kauniisti veden päälle.

Reippailijat nauttivat auringosta ja järvimaisemasta.

Söpö aasialainen turistiperhe ei tajunnut saksankielisestä selostuksesta varmaan sanaakaan.

Parisataametrinen vesiputous. Mistä tota vettä oikein riittää?

Lyhyen laivamatkan aikana baijerilainen opas kertoili vuorten korkeuksia, uskomuksia ja muuta nippelitietoa saksaksi. Keskellä järveä paatti pysähtyi, opas otti trumpetin esiin, ja soitti kohti vuoren seinämää parin sekunnin mittaisia säveliä. Ääni kaikui takaisin uskomattoman kirkkaana ja selkeänä, aivan kuin joku olisi seissyt vuoren päällä soittamassa toisella trumpetilla samat sävelet vastauksena meidän veneen oppaalle. Veneellinen turisteja istui hiljaa kylmässä syystuulessa kuunnellen hurmioituneena tätä trumpetti-kaiku-trumpetti-kaiku -musisointia. Oli aika maaginen hetki.

Opas kertoi myös, että mies hypätessään Königsseehen (Kuninkaanjärvi) tuntee itsensä kuninkaaksi, mutta koska vesi on niin kylmää, vedestä nousee ylös prinsessa. :D Baijerilaiset...

Ystäväni, itävaltalainen inuiitti.

Susi ja serkut. Ja "maailmankuulu pyhiinvaelluskirkko" taustalla :'''D

Biergartenissa riittää ihmisiä varmaan lumentuloon asti.

Salzburg-paatti bongattu, whoop whoop!

Mökkeröinen.

Sen pituinen se.

24

Otsikkona mun tänhetkinen ikä. Miten siitä onkaan yhtäkkiä tullut niin iso numero?

Synttärikakku, joka maistui hyvältä ja steariiniselta.

Reilu viikko sitten tuli siis 24 vuotta tällä maapallolla täyteen. Viime vuonna mulla oli yllätyssynttärit karaokekopissa Hongkongissa (mikä ei kyllä tullut kovinkaan yllätyksenä), tänä vuonna mulla oli saksankoe, jonka jälkeen Nina teki curryillallisen ja Susi kakun. Kahtakymmentäneljää kynttilää on muuten yllättävän vaikeaa saada puhallettua sammuksiin. 7 jäi palamaan ja steariinit lensivät ympäriinsä synnyttäen kivoja pikku sattumia kerman joukkoon. Kakkuilun yhteydessä hengattiin alkuilta meillä ja jatkettiin myöhemmin Argeen opiskelijabileisiin. Koulussa mulle laulettiin synttärilaulu, ja kesken laulun Brian käveli sisään luokkaan, ja sattumoisin meillä on sama syntymäpäivä. Heti laulun päätyttyä laulettiin siis vielä Brianillekin samaan syssyyn, jonka jälkeen luennoitsija kysyi että "Kenelle lauletaan seuraavaksi?"

Mulla oli hieno idea toteuttaa vihdoinkin mun kauan suunnittelema "päiväni kuvina" -postaus ottamalla mun syntymäpäivän ajan kuvia kaikesta arkisesta mitä täällä tapahtuu, koska muiden blogeista on aina mielenkiintosta nähdä että millaiselta toisten ihmisten arkiympäristö näyttää - jokaisella kun on niin erinäköinen elämä. Yleensä tulee postailtua lähinnä kuvia aurinkoisilta päiviltä, illallisilta ja reissuilta, joten tarkoituksena oli jakaa vähän kouluympäristöä ja sadepäivän maisemaa. Kameraa on kuitenkin rasittavaa olla kaivamassa koko ajan esiin, joten tässäpä vaan muutama hetki päivältä 30. lokakuuta.

Klo 07:40. Nina valmistautuu kouluun.

Klo 07:40. Andrés valmistautuu kouluun valitsemalla kengät noin 50:stä parista.

Klo 07:50. Meidän rappukäytävästä tulee mieleen joko a) kirkko tai b) koulu.

Klo 07:50. Satoi ja oli kylmä, onneksi päästiin Ninan auton kyydissä kouluun.

Klo 08:00. Untersberg häämöttää pilvien, sateen ja sumun takana.

Klo 08:10. Meidän kaunis Fachhochschule harmaana ja ylväänä :D

Klo 08:10. Koulun aulassa tsekataan että missäs luokassa sitä tänään ollaan.

Klo 15:30. Iltapäivällä valmistauduttiin saksankokeeseen ja syötiin Susin Italiasta tuomia mandariineja.

Klo 21:00. Synttäri-illanviettoa O.C.-tyyliin.

Aiheesta toiseen. Aloitin noin kuukausi sitten täällä koripallon. Se on ollut niin mahtava lisä mun arkeen, että ihan harmittaa etten aikaisimpina lukukausina ole tajunnut etsiä jotain vastaavaa harrastusta. Yhden lukukauden maksu on vain 18 euroa ja ryhmässä on parikymmentä poikaa ja mun lisäksi vain muutama tyttö (ihan hyvässä suhteessa siis molempia sukupuolia). Korista on kerran viikossa, keskiviikkoiltaisin 1,5 tuntia, ja siitä on tullut suorastaan mun viikon kohokohta, joka on hyödyllinen ja hauska niin monella tapaa! Ensinnäkin rakastan itse lajia, aina koripalloilun jälkeen mulla on euforinen olo ja pelatessa ajatukset on niin keskittyneet pelkkään peliin, että tuntuu kuin olisi hetken jossain ihan muussa maailmassa. Pelaamisesta tulee yksinkertaisesti hyvä mieli, en ollut aikaisemmin edes tajunnut miten ikävä mulla on ollut koripalloilun pariin, vaikkei kyseessä olekaan muu kuin rento pelailu. Lisäksi se on tietysti myös hyvää urheilua, saksan kielikylpy (valmentaja selittää aina kaiken saksaksi, mä lähinnä seuraan perässä että mitä muut tekee ja se on ainakin tähän mennessä riittänyt hyvin pysymään messissä), sekä hyvä tapa tavata uusia ihmisiä, joihin muuten ei tulisi tutustuneeksi missään. Tunnelma treeneissä on aina rento ja hyväntuulinen, ja kun kymmenen jälkeen palaan kotiin ja kämppikset kysyy että miten treeneissä meni, mun vastaus on aina että siellä oli ihanaa. Toivottavasti koripallo pysyy edes pienenä osana mun elämää vielä pitkään, se on mulle vaan niin hyväksi!

Torstai-iltana oli Jamilan Halloween-tuparit.

Jamila & Nina pelottavina. Iik.

Jinhong ja Fasika. Taustalla munkkikaapuinen Matthias.

Ja loppuun vielä pieni vanhenemispohdinta:

Tänä vuonna mulle tuli ensimmäistä kertaa pieni ikäkriisin poikanen, vaikka oonkin vakaasti päättänyt, että kriiseily on turhaa ja tyhmää. Täytettyäni 24 tajusin vaan mystisesti, että aika kulkee koko ajan eteenpäin ja ohitettuja viikkoja, kuukausia ja vuosia ei tule saamaan koskaan takaisin. Monia asioita tulee jatkuvasti lykättyä ja ajateltua että kyllähän sitä ehtii myöhemminkin opetella tämän ja sen taidon ja kokea tämän ja sen asian, vaikka totuus on että yksinkertaisesti kaikkea ei vaan koskaan ehdi tai voi tehdä. Siispä tervetuloa valintojen maailmaan. Jokainen vietetty hetki on valinta, viettipä sen sitten vuorella, Facebookissa, koulussa, unessa, saksantunnilla tai töissä. Sitten jossain vaiheessa ymmärtää, että kaikki elämän tähän mennessä vietetyt hetket (eli valinnat) muodostavat sen mitä mä olen nyt, mitä mä osaan nyt, keitä mä tunnen, missä olen, mitä mä ajattelen, miltä näytän ja mitä mä teen. Vaikka hetken ollessa käsillä ei välttämättä edes tule ajatelleeksi sen tärkeyttä... Elämä on pelkkä hetkien summa: hetkeä hetken perään. Jokainen hetki on osallisena lopputulokseen, vaikka välillä kuvitteleekin, että vain suurilla päätöksillä on merkitystä. Nytkin kun kirjoittelen tätä blogipostausta siitä mitä mulle tapahtui viime viikolla, voisin olla tekemässä monta muutakin asiaa, jotka vaikuttaisivat mun kehitykseen ja tulevaisuuteen eri tavoin. Veikkaan kuitenkin, että jos elämäänsä yrittää kerätä mahdollisimman paljon hyviä hetkiä hyvien ihmisten kanssa, lopputuloksena ei voi olla muuta kuin hyvä elämä.

Aiheeseen soveltuva teksti jonka yksi mun työkaveri linkkasi Facebookissa:

Ja nyt lähden töihin, heikunkeikun!