Back to Europe

21.02.2013

Viimeinen yhteiskuva mun lahiomammojen kanssa :(

Tervehdys taas. Viimeinen matkapostaus kaakkois-Aasiasta lähtee nyt – istun lentokoneessa matkalla Kuala Lumpurista Amsterdamiin, takana reilut 1,5 kuukautta ihanuutta tien päällä, edessä 12h 40min mittainen lento, jonka lopputulemana on paluu kylmään rakkaaseen Eurooppaan. Tunnelmat on ristiriitaiset kuten lähes aina matkan päättyessä. Samalla on ihana ajatus, että pääsen näkemään kaikkia mahtavia ihmisiä, tanssimaan Lauantaidiskoon, mutustamaan ruispaloja, juomaan cappuccinoa Salzburgin kahviloihin ja hengittämään raikkaan viileää vuori-ilmaa, mutta samalla ajatus arjesta, kylmyydestä ja paikallaan pysymisestä tuntuu surulliselta ja Aasiasta luopuminen haikealta. Eihän elämä tietenkään voi olla ikuista matkaa, ja olen onnekas ja onnellinen siitä, että viimeinen puolivuotinen Aasiassa on ollut mahdollista toteuttaa, mutta silti tällaisesta elämästä palaaminen niin sanottuun normaaliin on ainakin vielä tällä hetkellä vaikea ajatus. Matkallaoloon jää vaan niin pahasti koukkuun. Taidan olla addikti.

Viime postauksen jälkeiset päivät matkustettiin ahkerasti ja ei turhia nukuttu. Ensin vietettiin Medanissa yksi ilta ja yö, haisteltiin ja maisteltiin Indonesian tunnelmia (söin vikan mie goreng seafoodin) vielä viimeisen kerran ja shoppailtiin kuulakärkikyniä, kuinkas muutenkaan aikaa voisi viettää Indonesian kaltaisessa maassa. Medan ei vaikuttanut kovinkaan erikoiselta paikalta: pelkkiä tomuisia kaoottisia katuja, pieniä kummallisia kauppoja ja McDonald's. Paikallisilta tekemisen meininkiä toki löytyi mutta turistille Medan ei anna muuta kuin päänsäryn. Sitten seuraavana aamuna klo 04 herätys jotta ehdittiin aamulla aikaisin Kuala Lumpuriin lähtevälle lennolle. Malesiassa vierähti vain vajaat kaksi vuorokautta, jotka käytin oikeastaan kokonaan Chinatownissa. Rankkasateet riehuivat meidän ottaessa päiväunia ja mun istuessa kampaajalla. Chinatownissa sain muutamia Hongkong-viboja ja olo tuntui erityisen kotoisalta, mieluusti olisin tuhlannut siellä useammankin päivän ja fiilaillut kinkkiruokakojuja ja paperilyhtyjä. Viimeisen yhteisen illan kunniaksi mentiin bailaamaan samaan reggaebaariin jossa kävin Emman kanssa kolme vuotta sitten pariin otteeseen, ja nyt paikalla oli sama heppu jonka muistin edelliseltä Kuala Lumpurin visiitiltä. Aikani yytsittyäni sitä uskaltauduin kysymään että “Excuse me, but are you the shisha man??” ja sain selvitettyä että kyllä, hän oli samassa paikassa töissä jo silloin, mutta nykyisin toimii turvamiehenä koska oli kuulemma saanut sishamyyjän pestistään ylennyksen. Kertoipahan hän myös painaneensa vuonna 2010 vain 67 kg, ja nyt massaa oli kertynyt reippaasti ja paino huiteli jossain 85 kg hujakoilla, kiehtovaa eikö niin? Nojoo, jatkettiin samalla vähäunisella linjalla ja viimeisestä yhteisestä illasta muodostui varsin eeppinen, heh heh. Jäipähän hyviä muistoja Kuola Lumppurista.

Sitten tänään oli tietysti vuorossa hyvästit, voi voi. Kahden kuukauden tiiviin yhdessäolon jälkeen on aika tyhjä tunne olla yksin. Mennä yksin taksilla, ostaa vain yksi matkalippu ja istua lentokentän kahvilassa facebookaten, koska ei ole ketään kelle jutella. Tultiin koko reissun ajan melkeinpä ihmeellisen hyvin juttuun Inkan ja Jennyn kanssa, vain joskus väsyneenä tai nälkäisenä ilmassa oli havaittavissa ärsyyntyneisyyttä, mutta se meni aina ohi kun tarpeet oli tyydytetty (eli siis syöty tai nukuttu :D). Meidän reissukokoonpanon epäilijöitä aina riitti, ihmisiä jotka kysyivät että miten kolme tyttöä voi matkustaa keskenään, eikös siitä seuraa kissatappeluja ja katastrofi. Ei seurannut. Hyvin meni. Edelleen ollaan ystäviä. Nyt vaan tunnetaan toisemme huomattavasti paremmin kuin ennen matkaa. Kiitos Jenny ja Inka 27.12.2012 – 21.02.2013!! Oli mahtavaa.

Nyt kello on Malesian aikaa kolme aamulla, koneessa tarjoiltiin äsken ihan 10+++ arvoinen lentokoneruoka (Malaysian Airlines rulaa) ja kohta voisin vähän yrittää nukkua että jaksaa sitten heti huomenna Suomessa lähteä laulamaan karaokea Maunulan Bartsiin. Absurdi ajatus että kohta sitä taas seistään lumihangessa bussipysäkillä kiroten myöhässä olevaa kuusseiskaa. Elämä kulkee sykleissä ja sykäyksittäin, Aasia-vaihe on sitten nyt ohi. Ainakin siihen asti kunnes palaan sinne taas :)

Yksi ekoista yhteiskuvista Honkkareissa, kun matka oli viela edessapain ja Fjallraven-reppukin ehja :)

To my non-Finnish friends: So that's how fast half a year goes by! I can't believe my Asia excursion has come to its end. The rest of Indonesia was fantastic, lake Toba was weird, silent, but great. Of all the countries in southeast Asia that I've been to, Indonesia is my new favorite, Thailand being a good number 2. To me, most of the highlights of our trip were located in Indonesia. The people are great. The culture is beautiful and interesting. Some day I will be back and become a good surfer.

We flew from Medan to KL and then spent two days in the Chinatown of Kuala Lumpur. It was very rainy and we hadn't been sleeping too much - all the traveling / moving from place to place took quite a lot of time but we didn't want to spend the last days sleeping, so we spent the last days being tired. At the same time I am sad and happy to be going back to Europe. I guess it's very normal to have such mixed feelings. It feels good to know that there are so many good and interesting things and people that I've been missing, but then again, the easy life in Asia has been so awesome so it might take a while to get used to the normal life again.

See you all soon.

Tobatouhuja

Matka jatkui Medanista vielä samana iltana. Rinkat saapuivat sovitusti seuraavalla LionAirin lennolla Jakartasta, ja sitten jatkettiin kolmistaan taksilla pimeässä Indonesian yössä Parapatiin Toba-järven rannalle. Oli aika absurdi neljätuntinen (vain neljätuntinen! Jes!) kyyti; sympaattinen ja yliavulias taksikuski ei puhunut sanaakaan englantia, ja me pilkittiin ja nukuttiin pitkin autoa joka pujotteli mopojen ja tuntemattomien kaupunkien läpi tottuneesti, kuskin kuunnellessa ja katsellessa indonesialaista karaokea pieneltä näytöltä ratin vierestä. Aina välillä havahduin hereille vain nukahtaakseni heti uudestaan. Pyydettiin kuskia viemään meidät johonkin hotelliin joka maksaisi meiltä korkeintaan 150.000 rupiahia (12 euroa) yöltä, ja päädyttiin sitten tähänastisen matkan järkyttävimpään läävään, josta kukaan muu kuin epätoivoisen väsynyt matkalainen kello 02 aamuyöstä ei maksaisi niin paljoa. Nukuttiin kuitenkin makoisasti ja seuraavana aamuna otettiin puolituntinen paatti Samosir-saarelle keskelle Tobaa.

Kaunis nakyma meidan Parapat-hotellin partsilta

Irrotaan Parapatin satamasta

Indonesialaislapsoset leikkeineen Samosirilla

Meidan terassi @ Samosir Cottages

Ainakin uimapaikka on lahella.

I DID IT!!!

...tyylissa viela hiomista.

Hinkkeri-style

Double bad

Ja Samosir on sitten kummallinen paikka. Tunnelma täällä on aivan erilainen kuin Balilla päin. Joskus 90-luvun puolivälissä aikaisemmin kukoistanut turismi kuoli Toballa pystyyn, jäljelle jäi vain läjäpäin resortteja ja bungaloweja ja ravintoloita ja pikkukauppoja, jotka nyt rapistuvat hiljaa yksinään. Tuntuu kuin aika täällä olisi pysähtynyt parikymmentä vuotta sitten. Asiakkaiden vähyyden vuoksi majoitus ja ruoka on halpaa (me maksetaan 40.000 / tyyppi / yö, eli kolmisen euroa), tiellä kävellessään törmää vain satunnaisesti muihin turisteihin. Samosir Cottages, jossa me yövytään, on jotenkin onnistunut haalimaan melkein puolet huoneista täysiksi. Hotellin ravintolassa on iltaisin unelias tunnelma, kun keski-ikäiset pariskunnat juovat Bintangia ja polttavat savukkeita ketjussa. Telkkarista tulee Voice of Indonesia. Jokapäiväinen sade pitää huolen siitä, että asiakkaat ovat liian laiskoja lähteäkseen oman hotellin ravintolaa kauemmas illalliselle. Nukkumaan mennään hyvissä ajoin, jotta seuraavana päivänä jaksaa taas olla toimeton. Sellaista menoa Toballa!

Ja jos joku erehtyy nyt kuvittelemaan, että täällä on tylsää, voin kertoa että ei tosiaankaan. Toban pehmeä järvivesi maistuu makealta ja on lämmintä, aurinko vilahtelee tarpeeksi pitääkseen meidän rusketukset elossa, kirjojen lukeminen, syöminen, kortinpeluu ja taas syöminen vie ihan tarpeeksi aikaa, jotta päivät on kuluneet vaivattomasti. Pari päivää sitten opettelin hyppäämään pää edellä veteen, ja tuntui aika voittajalta oppia jokin niinkin olennainen taito tässä kahdenkymmenenkolmen vuoden kypsässä mutta kehityskelpoisessa iässä. Toban outo velttous ja mutkattomuus on ihanaa. Viisi yötä on aivan liian vähän, mielelläni olisin viettänyt täällä toiset samanmoiset. Jos täällä kauheasti himoitsee jotain aktiviteetteja, aina voi vuokrata skootterin, kanootin tai polkupyörän ja tehdä jotain hyödyllistä. Me ollaan nautiskeltu hyödyllisesti. Syöty hedelmäsalaatteja ja avokadoleipiä, hypitty veteen ja otettu kuvia siitä kun ollaan hypitty veteen. Yksinkertainen elämä on ihanaa!

Kun on liikaa aikaa, voi esim. pitaa hippikuvaukset.

"Haluun vaan maailmanrauhaa."

Rafla jossa tanaan syotiin.

Maisema raflasta jossa tanaan syotiin.

Tänään vuokrattiin skootterit ja lähdettiin ajamaan sitä ainoaa tietä joka täällä kulkee. Sade yllätti meidät kuten se joka päivä tekee, ajettiin kylien läpi ja pysähdyttiin autioon huvipuistoon ottamaan muutamia kuvia. Kylmästä tutisten ja märissä vaatteissa saavuttiin takaisin hotellille juomaan teetä ja lagaamaan. Nyt makaan sängyllä, räjähtäneen näköinen rinkka odottaa lattialla pakkaamistaan, kuunnellaan the Doorsia, edelleen sataa, meidän vessassa muurahaiset jatkavat ahertamista, ne on jo muutaman päivän ajan kasanneet sinne hiekkaa, harmittaa lähteä koska nyt en tule näkemään niiden aherruksen lopputulosta, ties vaikka minkälainen kasa sinne ehtisi parissa viikossa kertyä.

Huviton huvipuisto.

Mopotytto vol. 1

Mopotytto vol. 2

TILL YOU MEET AGAIN

Toba kuittaa. Huomenna paluu Medaniin.

Byebye Bali!

13.02.2013

We left Bali this morning and flew to Sumatra. Now we're sitting at the tiny airport in Medan, waiting for our backpacks which went to Jakarta for some weird reason instead of following us. But if everything goes as we've been told, our luggage should be here around 21:30, only 2 hours late. I keep my fingers crossed it's true because our plan was to still continue to lake Toba tonight and the drive should take around 5-6 hours...

Ink stealing a hammock

Jussi giving a show.

Jussi drinking Bintang and enjoying life :)

Marabou & Pronssijumala

Suomalaiset riemuidiootit vedessa

Life has been treating us very well again. We went to Nusa Lembongan, which is a nice small island close to Bali, only an hour away by slow boat. The Jollas boys who were supposed to go to Sumbawa from Lombok changed their plans since it has been pretty restless there lately so it would've been a bit of a risk to hang out there as a tourist, so they followed us to Lembongan and we spent another five days together. Nusa Lembongan is one of those places where time goes by fast even when doing nothing (especially if you're doing that nothing in a very good company). We went surfing twice and snorkeling once, but otherwise it was just about hanging out and laughing and eating and drinking coffee in the sunset. On our last day we booked a snorkeling trip, and it was absolutely fantastic. I've been snorkeling a few times before, but this trip was by far the best one; it started from a bay where the water was amazingly clear and you could see all the way to the bottom of the sea, it was maybe 6-8 meters deep. And every morning huge mantas (jattilaisrauskut) go to that bay and swim around. We saw maybe five of them, and it felt so surreal, swimming in the clear water, watching those weird but beautiful creatures swimming around or under you. So magical. I'm not too interested in diving, and if it's possible to see things like this with just snorkeling equipment, that is enough for me. We went to four snorkeling places in total, and they were all very good, colorful fishes and deep blue corals everywhere, and the most perfect possible water for snorkeling. It was super funny when we went snorkeling to the 3^rd spot, which was next to a tourist boat full of Japanese tourists and they were throwing food to the fishes to come to the surface and then they took photos of the fishes. Jussi went snorkeling in the middle of all these big fishes and Japanese people took tens and tens of photos of him from the deck of the tourist boat, such a good troll. Would be nice to know how many Japanese photo albums he ended up in.

Low tide + seaweed

Nusa Lembongan has beautiful beaches and beautiful sunsets and a very easy-going atmosphere, not much nightlife or anything. There are seaweed farms and during the low tide it's possible to see all the locals picking up seaweed from the bottom of the sea and bringing it to the beach to dry. On the next island there are cliff jumping spots, but we didn't find them, so we just went to a beach instead. The surfing spot at Lembongan called Lacerations was quite good, before going there we had heard it's not a place for beginners, but it still was good for us. The sea is very shallow there and there's dead coral on the bottom, so you might hurt yourself, but obviously we are already professional enough not to get hurt ;D Or maybe we were just lucky, who knows. Anyway it felt wonderful to get on a surf board again and spend a day in the water. It was even better when we had Jollas boys trolling us – surfing is a lot more fun with a bunch of friends. I guess those were the last surfs of my trip this time, but luckily I still have time for the rest of my life to surf again. That's something I'll definitely do.

The best place to stay indeed.

Ai moi.

Two days in Ubud, Bali

I have been very lazy with my camera during our travels. Most of the latest photos in this blog are by Jenny or Inka, but now in Ubud I decided to take some photos since this is a very, very photogenic place. Today we did our first proper tourist tour, visited temples and other places that tourists usually go to, and I took loads of photos, because that is what tourists do.

We went shopping to Ubud Market. They sell a lot of beautiful stuff and during the low season the salespeople
are SO desperate to sell that the prices are so low it's sad...

We ate curry in a tiny restaurant and it was hot.

Chinese tourists going inside a temple.

Rice terraces; one thing that Ubud is famous for.

Hindus washing themselves with holy water

One thing we absolutely had to try was the famous Balinese coffee Luwak coffee. It's the world's second most expensive coffee and it's made so that luwaks (sivettikissa) eat fresh coffee beans and they come out from their stomach as a weird coffee poop. Then people pick up those coffee poop beans and brew them... Sounds insane but it's normal here. And popular.

About the taste: earthy, a hint of chocolate. No hints of poo. Drinkable. From a scale from crap to fantastic, I'd say it was a tolerable +.

The view from the restaurant where we ate and had terrible service

The holy style. No knees or shoulders on display.

Inka and Jenny having smoothies at a hippie cafe

Another lovely accommodation, Shanti Homestay

Ubud is full of tourists, but somehow the atmosphere and vibe is still friendly and pretty and Balinese. In Kuta (Bali) there was only small signs of being in Indonesia in the middle of all the American fast food chains, but in Ubud you can see Bali everywhere, even if many of the services on offer are made for tourists. Ubud is full of handcrafts, art, performances, sights, temples and beautiful nature, so we got a good amount of touristy cultural stuff done today. Also Ubud is a great place to buy beautiful fabrics, scarfs, bags, dresses, earrings, paintings, and everything you can imagine, so I did some serious shopping here. Bargaining is a must and I hate it. How could I know what price would be fair for both me and the person selling the item? I always pay too much or want to pay too little. Never good.

After two days of city life for a change we're heading to one more island with beaches, we still need to work on our tan and get on the surf board. Two weeks left before going back to Europe - I am not ready to say goodbye to Asia yet! :(