Ekskursio Epsanjaan, part I

Ei kauaa ehtinyt Heru homehtua Salzburgerossa, kun jo oli aika ekskursion.

Paellaa satamassa.

Mun ja Barcelonan jälleennäkeminen koitti viiden vuoden tauon jälkeen. Sagrada Familia on edelleen niin sanotusti vaiheessa, hiekkaranta ja meri oli samoilla sijainneilla kuin mihin ne interreilillä jäivätkin. Tällä kertaa oltiin matkassa kymmenen luokkakaverin, meksikolaisen opettajan ja meksikolaisen opettajan seuraapitävän kollegan voimin, ja Barcelona-kokemus oli hyvinkin erilainen edelliseen verrattuna. Meidän matkan tarkoituksena oli päästä käyttämään edellisten lukukausien aikana hankittuja maagisia espanjantaitoja, ja opettajan matkan perimmäinen tarkoitus oli mitä luultavimmin päästä työpaikan tarjoamalle lomamatkalle.

Lennettiin sunnuntaina Ryanairilla Memmingenistä Gironaan (menopaluu 31 euroa - mmoi). Heräsin sopivasti lähtöpäivän aamuna riipivään kurkkukipuun, sairastelulla on taipumus osua aina tosi hyvään aikaan. Espanjan auringon alla oli kuitenkin helppo unohtaa miten paha olo onkaan :)

Jengiä La Boqueria-torilla.

Tomera muikkeli myi tuoremehuja.

Kaikki oli la Boqueriassa laitettu esille niin kauniisti, että pähkinätkin näytti taiteelta.

Kukaan ei varmaan ole erityisen yllättynyt, kun kerron että Barcelona oli aivan ihana, eläväinen ja kuuma, kaunis ja kiinnostava, historia havisi korttelien joka kulmassa, ihmiset näyttivät näyttäviltä, ja omaleimainen kulttuuri kiehtoi turistien paljoudesta huolimatta. Käytiin tiistaina Barcelonan ulkopuolella meidän yhteistyöyliopiston kampuksella paikallisten saksanopiskelijoiden luona vierailulla, oli hauskaa viettää aamupäivä suurieleisten ja kovaäänisten espanjalaisten kanssa saksaksi ja espanjaksi jutustellen. Oli myös tosi mielenkiintoista nähdä yliopiston kampus, joka oli aika rapistunut ja kolkko, mutta kaikessa karuudessaan kummallisen karismaattinen. Ehkä mulla oli auringonpistos tai oon muuten vaan helposti vaikuttunut asioista. Tuntui että Espanjassa jokainen pilvi, parveke ja paella oli jotain taivaallista. Erityisesti ne parvekkeet sai mut haukkomaan henkeäni. Sanoin matkan aikana varmaan sataan kertaan että "Miettikää millaista ois juoda cafe con lecheä tolla parvekkeella!"

Yksi matkan parhaita juttuja oli se, miten hyvin tultiin juttuun kouluporukan kesken. Koulussa oon moneen otteeseen ihmetellyt, että mistä ihmeestä näitä tällaisia tyyppejä oikein tulee, mutta rentoina vapaa-ajalla kaikki olivat ihan mielettömän kivaa seuraa, ja tutustuin paremmin pariin luokkakaveriin joista mulla oli ollut koulussa vietetyn ajan perusteella aivan väärä mielikuva. Siistiä miten väärässä sitä onkaan voinut olla, ja miten eriskummallisia tarinoita ihmisten taustalta löytyykään, kun vähän kaivaa ylintä maakerrosta syvemmälle. Kun viettää muutaman päivän todella tiiviisti yhdessä, sitä pääsee ihan eri tasoille kuin koulussa luentojen välissä smalltalkkaillessa tai koulun kirjastossa törmätessä! Erityistä oli myös se, miten oikeastaan kuka tahansa meistä saattoi jutella kelle tahansa: näin avointa ja joka suuntaan suuntautuvaa vuorovaikutusta meillä ei ole keskenämme koulussa koskaan. Hyvä muistutus siitä että loppujen lopuksi ihan aniharva ihminen tässä maailmassa on yksiselitteisen huono tyyppi.

Susi osti oudohkon jätskiannoksen.

Katalonia haluis olla itsenäinen.

Las Ramblas eli se paikka jossa kaikki turistit on.

Susi ja Nina nautti auringosta ja biitsistä.

Rannalla oli sairaasti jengiä ja koko aika kaikui myyjien "JIITOO, MOJITO!" ja "Cerveeezaaa" -huudot.

Aurinko helli meitä oikein hellävaraisesti. Herättiin aina aikaisin ja käveltiin joka päivä niin paljon ympäriinsä suut ammollaan ihmetellen kaikkea mahdollista, että illallisen jälkeen kaikki alkoivat kaivata mahdollisimman pian hostellin sänkyyn lepäämään. Etukäteen kuvittelin matkan olevan rilluttelua aamusta iltaan, mutta me oltiin oikein kunnollisia ja aikuismaisia turisteja kumoten vain silloin tällöin muutaman viinilasillisen sivistyneen illallisen yhteydessä. Olin porukan ainoa joka ei puhu saksaa (täydellisesti), ja suurin osa matkasta kommunikoitiin oudolla saksan ja espanjan sekoituksella jossa kesken lauseen kieli saattoi muuttua espanjasta saksaan tai toisin päin. Olin melkeinpä järkyttynyt miten paljon ymmärsin mun ympärillä solisseesta saksan kielestä, etenkin kun siihen alkoi pikkuhiljaa tottua. Kai se vaan on myönnettävä, että on tässä jotain opittu kahdessa vuodessa! Sebastianin murre Zell am Seesta oli mulle kuitenkin sula mahdottomuus - taidan pysytellä hochdeutschin harjoittelussa vielä jokusen vuoden. Tai loppuelämän ehkä.

Annabell, Nina, Sebastian, Julia ja Pamela sekoaa.

Jorge otti hyvän kuvan.

Tapaksia joiden nimi ei ollutkaan tapas.

Honkkareista ostetut kengät lensi roskiin :(

Kreisi ja mahtava Julia.

Satamassa riitti veneitä ja porukkaa.

Aikainen aamu ja alaston patsas.

Siinäpä ne.

Tarina jatkuu pikapuoliin: luvassa lisää turistikuvia ja eriskummallinen tarina hostellien hienoudesta.