Normipäivä

Aamulla herään kello 4:20. Otan bussin vähän viiden jälkeen kohti keskustaa, jään Theatergassen pysäkillä pois, ja kävelen vielä 10 minuuttia töihin. On ihan pimeää. Matkalla törmään baarista palaaviin humalaisiin, roskakuskeihin, kodittomiin ja leipomoiden aamuvuorolaisiin. Saavun töihin vähän ennen kuutta, tapaan toisen aamiaistyöntekijän, joka todennäköisesti ei puhu englantia. Ensimmäisenä päivänä olin hassun keski-ikäisen italiaanon kanssa vuorossa, se huitoi käsillään joka suuntaan, osoitti asioita ja sanoi "Zurück!" tai "Weg, weg!". Eilen taasen olin unkarilaisen miekkosen kanssa, jonka eniten käyttämä sana on "Viel!".

Ensimmäisenä ohjelmassa on aamiaisbuffetin valmistelu. Täytän laareja, paistan croissanteja, kaadan mehuja. Asiakkaita alkaa saapua puoli seitsemältä, ja siitä yhteentoista saakka kerään lautasia, täytän buffetia, katan pöytiä, kysyn ihmisiltä "Was ist deine Zimmernummer?", guutenmorgenoin ja säntäilen sinne sun tänne. Keittiön ikkunasta näen, miten ulkona aamu alkaa sarastaa harmaana ja japanilaisturistit raahaavat matkalaukkujaan räntäsateessa.

Aamiaisen päätyttyä seuraa päivän paras hetki; lounastauko. Se on päivän ensimmäinen ja ainoa tauko, joka koittaa noin kuusi tuntia töihin saapumisen jälkeen. Istahdan reiluksi vartiksi alas, saan syödä aamiaisesta mitä vaan (AH!), ja sitten alkaa ravintolan siivous. Pyyhkimistä, imurointia, hinkkaamista, tiskaamista, kiillottamista, mitä näitä nyt on. Tekemistä riittää puoli kolmeen asti, joskus vähän pidempäänkin. Sitten pääsen kotiin, ja iltakahdeksalta on jo ihan hyvä mennä nukkumaan, jotta saan mukavat 8 h yöunet.

Eikös kuulostakin hohdokkaalta? Naurattaa välillä likatahrojen kanssa tapellessa, että työpaikkailmoituksessa luki bring your individual passion. Kuinka intohimoisesti voi siivota tai paistaa pekonia? Kyllähän tää työ menee näin paremman puutteessa, ainakin vielä neljän työpäivän jälkeen. Lasken tosin jo nyt päiviä (52!!!) että saan palata ihanaan opiskelijaelämään ja kaikki tutut on back in town. Palkkaa ja työkokemusta on tietysti kiva saada, mutta tänäänkin putsatessani sadoittain aterimia, ajatukset harhaili lähinnä asioissa, joita teen sitten joskus tulevaisuudessa, sitten kun voin taas pitää hauskaa, kun tää työ on kaukainen muisto vain.

Tietysti tästä löytyy myös paljon hyvää. Kollegat on kivoja (ainakin sen perusteella, mitä niiden saksasta ymmärrän), jollain oudolla tavalla näin konkreettinen työ on tyydyttävää (heti näkee työnsä tuloksen), monet asiakkaat on piristäviä (lukuunottamatta sitä sekopäätä joka raivosi mulle saksaksi), ruoka on hyvää (hotelliaamiainen kun on) ja opin joka päivä lisää saksaa. Asuntolalle (eli kotiin) palatessa oon vaan ihan poikki, työ on fyysisesti aika rankkaa.

Huomenna taas kello 06 sorvin ääreen. Tschüss!