Saksasta & ikävästä

Guten Tag! Ich heiße Hertta. Ich komme aus Finnland. Ich bin glücklich. Ich bin nicht müde.
Siinä tyylinäyte mun tänhetkisen saksan tasosta. Meillä on koulussa saksantunteja 2-3 kertaa viikossa, mutta se kirja on aika epälooginen ja eteneminen hidasta, joten täytyy opiskella ahkerasti itsenäisesti jos haluun oppia nopeasti. Meidän koululaiset kuulemma järjestää sellaisia kaksipuolisia kielioppitunteja, joissa esimerkiksi joku joka haluaa oppia suomea opettaisi mulle saksaa, ja vastapalvelukseksi mä opettaisin sille suomea. Se ei ois ollenkaan hullumpi idea, sais vähän potkua tähän saksankieliseen mateluun. Meidän luokalla oleva kiinalainen tyttö on täällä jo toista vuotta, ja sen saksa on jopa huonompaa kuin mun. Aikamoista.

Eilen tuli ensimmäistä kertaa koti-ikävä. Kolme viikkoa ehdin ihastella Salzburgia ennen kuin se iski :D Tai en mä tiedä oliko se koti-ikävää. Ehkä se oli enemmänkin sellaista ulkopuolisuuden tunnetta, joka suurelta osin aiheutuu juurikin tästä kielimuurista. Olin viettämässä perjantai-iltaa mun saksalaisen kaverin ja sen saksalaisen kaverin kanssa, ja suurimman osan ajasta ne puhui keskenään saksaa. Tuntui tosi tyhmältä vaan istua vieressä ja yrittää napata nopean puheen seasta edes yksittäisiä sanoja jotka olisin ymmärtänyt. Molempien niiden englanti on lähes täydellistä, joten mua myös vähän ärsytti että ne puhui salakieltään. Välillä mulle käännettiin jotain englanniksi, ja sitten puhuttiin ehkä kaksi minuuttia englantia, kunnes juttu taas kääntyi saksaksi. Kun tätä oli jatkunut pari tuntia, mua turhautti ihan kauheesti. Puolenyön paikkeilla istuin yksin bussissa matkalla kotiin ja oli pakko tirauttaa pari väsynyttä kyyneltä ja laittaa Ainolle Suomeen tekstiviesti, hehe :D

Taidan vaan olla liian malttamaton. Pitäis tajuta että se ottaa aikansa ennen kuin puhun täydellistä saksaa, tutustun ihmisiin niin hyvin että niistä tulee läheisiä ystäviä, osaan kaupungin kartan ulkoa enkä mene katujen nimissä sekaisin, ja että tunnen sulautuvani joukkoon. Turistina on kivaa olla, mutta ennen pitkää haluan päästä eroon turistina olemisen tunteesta ja tuntea itseni enemmänkin paikalliseksi. Vähän hölmöä pohdiskella tällaisia juttuja, kun en ole asunut Itävallassa vielä kuukauttakaan. Kuitenkin noin yleisesti ottaen kaikki on mennyt tosi hyvin, oon tavannut vaikka millä mitalla kivoja tyyppejä, tykkään kaupungista, koulusta ja kaikesta. Ja onneks on Skype, joka lievittää pahimpia ikävän oireita. Mutta välillä vaan tulee ikävä sitä tunnetta, että kaikki on tuttua. Ihmiset ja kieli lähinnä. Ettei tartte koko ajan skarpata. On helpompaa viettää täällä aikaa muiden saksaa osaamattomien ulkomaalaisten kanssa, koska silloin ei joudu tilanteeseen jossa muut puhuu keskenään saksaa. Mutta jos vaan koko ajan hengailisin amerikkalaisten, unkarilaisten ja brasilialaisten kanssa, enhän mä ikinä oppisi saksaa! Dilemma.

Piti vaan tulla vähän avautumaan eilisen harmituksen jäljiltä. Ulkona paistaa taas tänään aurinko, on viikonloppu, illaksi on tiedossa kivaa ohjelmaa, ja se on vaan musta itestäni kiinni kuinka nopeasti integroin itse itseni Salzburgiin. Ja Sanna on tulossa marraskuun loppupuolella kyläilemään! Mun eka vieras Suomesta, jes.

Kai nää on niitä elämän oppitunteja joita täältä oon tullut hakemaankin, eli voin syyttää vaan itseäni :D
Aurinkoisia syyspäiviä kaikille, lupaan että ens kerralla teen taas hehkutuspostauksen tyyliin "Elämä on ihanaa"!