Sheikki ja sen haaremi

Eilen oli O.C. Erentrudistrassen kauan odotetut tuparibileet. Jokaisen vieraan oli pukeuduttava tiimiasuun yhden tai useamman muun vieraan kanssa, ja yllä näkyy meidän O.C:n asukkaiden panostus. Hienosti meni.

Jo ennen bileitä oltiin vähän kuumoteltu sitä, että kuinka myöhään saadaan jatkaa ennen kuin joku soittaa poliisit. Meidän naapuruston asukkaiden keski-ikä on valehtelematta 70 vuotta, ja muutama viikko sitten kun oltiin Andresin kanssa kahdestaan meidän parvekkeella, saatiin seuraavana päivänä vihaista soittoa taloyhtiöltä siitä, että joku pihan vastapäiseltä puolelta soittanut naapuri oli valittanut, että oltiin oltu edellisenä iltana liian meluisia. Kahdestaan. Osattiin siis odottaa, että nyt kolmenkymmenen ihmisen jutellessa sillä samalla partsilla, jonkinmoinen keskeytys tulisi olemaan vääjäämätön. Kirjoitettiin etukäteen postikortit naapureille, joissa mainittiin bileistä, kutsuttiin mukaan ja laitettiin loppuun vielä Ninan puhelinnumero, jotta voitaisiin liiallisen melun sattuessa hoitaa musiikki hiljaisemmalle ilman kolmannen osapuolen väliintuloa. Yksi naapuri tuli käymään pikaisesti, vilkaisi vain että oltiin ihmisiksi ja totesi että pitäkää hauskaa. Mutta niin vain joskus puolenyön aikaan ovella seisoi kaksi vihaista poliisisetää - illan parhaiden tiimiasujen palkinto olisi voitu ojentaa niille, elleivät heput olisi olleet niin kamalan vihaisia. Musiikki piti siis laittaa kokonaan pois ja jengi hätisteltiin parvekkeelta takaisin sisätiloihin. Se oli mun ensimmäinen kohtaaminen itävaltalaisen poliisin kanssa, ja ei kyllä liiasta ystävällisyydestä tai ymmärtäväisyydestä voi ainakaan syyttää, kuulemma jos vielä tulee toinen valitus niin joudutaan maksaa satojen eurojen sakko. Joo moro. Mutta työtäänhän ne vain tekee...

Kokonaisuudessaan erittäin onnistuneet bileet; saatiin meidän pesukonekolikkopankkiin läjäpäin kymmenen sentin kolikoita, paikalle saapui sopivan paljon muttei liikaa ihmisiä, viinihylly täyttyi tuparilahjoista, tuli todistetuksi että mun parvekkeelle mahtuu neljä tyyppiä ihan kevyesti juttelemaan aamuyön tunteina, ja aamulla kun heräsin ennen yhtätoista, muut olivat jo siivonneet koko kämpän. Ja tietysti kaikkein oleellisimpana: oli tosi hauskaa!

Sheikki vaimoineen.

Hongkongilaisten tiimiasuna toimi Mozart-ankka.

Yksi karkkeihin pukeutuneista.

Pamela ja sen poikaystävä goes Kiviset ja Soraset.

Ninan baijerilaiskaverit oli ilmeisesti jumppapoikia tai jotain?

Couchsurfing-tutut eli salama ja salaman iskemät.

Eteisessä oli hyvä meno.

Yksi haaremin jäsen ja "no-mä-tulin-suoraan-Wienistä-niin-ei-oo-asuu" -selitykseen pukeutunut Lukas.

Aerobic? Party rock?

Salzburgin das Kinossa oli äskettäin Lateinamerika-leffaviikot, ja viime viikon lauantaina mentiin meidän espanjanopettajan kanssa katsomaan kuubalainen Película de Ana. Mun saksanpuhumisviikko oli mennyt siihen asti melko hyvin, ja mun aivot tuntuivat olevan poksahtamaisillaan siitä kaikesta aivotyöskentelyn määrästä, jota pelkän saksan puhuminen vaati. Sitten mentiin katsomaan espanjankielinen leffa saksalaisella tekstityksellä, voi elämä mikä kielikylpy. Välillä ymmärsin puheesta, että mitä puhuttiin, ja välillä teksityksistä, mutta suurimmaksi osaksi mulla ei ollut aavistustakaan mistään repliikeistä. Urpo olo siellä salissa istuessa kun kaikki muut räjähtävät nauruun ja itse ei vaan tajua että mikä ihme siinä nyt oli hauskaa. Onneksi juoni oli yksinkertainen ja helppo seurata, mutta muuten olin kyllä aivan pihalla. Siihen pihallaolon tunteeseen ehtikin jo tottua, kun lopetti englannin käytön hetkellisesti :D

Saksaviikko typistyi melkoisen lyhyeksi, mutta silti se oli todella hyödyllinen kokemus. Jo kahdessa päivässä olin päässyt eroon siitä virheiden tekemisen pelosta, joka mua eniten estää puhumasta saksaa. Sunnuntai-iltana kun oltiin taas koko O.C. -jengi kasassa viikonlopun jäljiltä, en vaan pystynyt enää puhua pelkkää saksaa, oli liikaa kerrottavaa ja liikaa kysyttävää, kun ei oltu nähty pariin päivään Andresin ja Ninan kanssa. Loppuviikko menikin taas suurimmaksi osaksi englannilla, mutta esim. Jamilan kanssa puhuttiin saksaksi moneen otteeseen, ja sovittiin Ninan kanssa, että se yrittää puhua mulle vain todella tärkeät asiat englanniksi. Katsotaan miten onnistuu!

Afro Cafén ihana brunssi! Yksi mun lempikahviloita Salzburgissa.

Lauantaina oltiin ravintolassa, ja paaviasuisella miehellä oli polttarit. Lorena pääsi vahaamaan tulevan sulhon säärikarvoja. :)