Sheikki ja sen haaremi

Eilen oli O.C. Erentrudistrassen kauan odotetut tuparibileet. Jokaisen vieraan oli pukeuduttava tiimiasuun yhden tai useamman muun vieraan kanssa, ja yllä näkyy meidän O.C:n asukkaiden panostus. Hienosti meni.

Jo ennen bileitä oltiin vähän kuumoteltu sitä, että kuinka myöhään saadaan jatkaa ennen kuin joku soittaa poliisit. Meidän naapuruston asukkaiden keski-ikä on valehtelematta 70 vuotta, ja muutama viikko sitten kun oltiin Andresin kanssa kahdestaan meidän parvekkeella, saatiin seuraavana päivänä vihaista soittoa taloyhtiöltä siitä, että joku pihan vastapäiseltä puolelta soittanut naapuri oli valittanut, että oltiin oltu edellisenä iltana liian meluisia. Kahdestaan. Osattiin siis odottaa, että nyt kolmenkymmenen ihmisen jutellessa sillä samalla partsilla, jonkinmoinen keskeytys tulisi olemaan vääjäämätön. Kirjoitettiin etukäteen postikortit naapureille, joissa mainittiin bileistä, kutsuttiin mukaan ja laitettiin loppuun vielä Ninan puhelinnumero, jotta voitaisiin liiallisen melun sattuessa hoitaa musiikki hiljaisemmalle ilman kolmannen osapuolen väliintuloa. Yksi naapuri tuli käymään pikaisesti, vilkaisi vain että oltiin ihmisiksi ja totesi että pitäkää hauskaa. Mutta niin vain joskus puolenyön aikaan ovella seisoi kaksi vihaista poliisisetää - illan parhaiden tiimiasujen palkinto olisi voitu ojentaa niille, elleivät heput olisi olleet niin kamalan vihaisia. Musiikki piti siis laittaa kokonaan pois ja jengi hätisteltiin parvekkeelta takaisin sisätiloihin. Se oli mun ensimmäinen kohtaaminen itävaltalaisen poliisin kanssa, ja ei kyllä liiasta ystävällisyydestä tai ymmärtäväisyydestä voi ainakaan syyttää, kuulemma jos vielä tulee toinen valitus niin joudutaan maksaa satojen eurojen sakko. Joo moro. Mutta työtäänhän ne vain tekee...

Kokonaisuudessaan erittäin onnistuneet bileet; saatiin meidän pesukonekolikkopankkiin läjäpäin kymmenen sentin kolikoita, paikalle saapui sopivan paljon muttei liikaa ihmisiä, viinihylly täyttyi tuparilahjoista, tuli todistetuksi että mun parvekkeelle mahtuu neljä tyyppiä ihan kevyesti juttelemaan aamuyön tunteina, ja aamulla kun heräsin ennen yhtätoista, muut olivat jo siivonneet koko kämpän. Ja tietysti kaikkein oleellisimpana: oli tosi hauskaa!

Sheikki vaimoineen.

Hongkongilaisten tiimiasuna toimi Mozart-ankka.

Yksi karkkeihin pukeutuneista.

Pamela ja sen poikaystävä goes Kiviset ja Soraset.

Ninan baijerilaiskaverit oli ilmeisesti jumppapoikia tai jotain?

Couchsurfing-tutut eli salama ja salaman iskemät.

Eteisessä oli hyvä meno.

Yksi haaremin jäsen ja "no-mä-tulin-suoraan-Wienistä-niin-ei-oo-asuu" -selitykseen pukeutunut Lukas.

Aerobic? Party rock?

Salzburgin das Kinossa oli äskettäin Lateinamerika-leffaviikot, ja viime viikon lauantaina mentiin meidän espanjanopettajan kanssa katsomaan kuubalainen Película de Ana. Mun saksanpuhumisviikko oli mennyt siihen asti melko hyvin, ja mun aivot tuntuivat olevan poksahtamaisillaan siitä kaikesta aivotyöskentelyn määrästä, jota pelkän saksan puhuminen vaati. Sitten mentiin katsomaan espanjankielinen leffa saksalaisella tekstityksellä, voi elämä mikä kielikylpy. Välillä ymmärsin puheesta, että mitä puhuttiin, ja välillä teksityksistä, mutta suurimmaksi osaksi mulla ei ollut aavistustakaan mistään repliikeistä. Urpo olo siellä salissa istuessa kun kaikki muut räjähtävät nauruun ja itse ei vaan tajua että mikä ihme siinä nyt oli hauskaa. Onneksi juoni oli yksinkertainen ja helppo seurata, mutta muuten olin kyllä aivan pihalla. Siihen pihallaolon tunteeseen ehtikin jo tottua, kun lopetti englannin käytön hetkellisesti :D

Saksaviikko typistyi melkoisen lyhyeksi, mutta silti se oli todella hyödyllinen kokemus. Jo kahdessa päivässä olin päässyt eroon siitä virheiden tekemisen pelosta, joka mua eniten estää puhumasta saksaa. Sunnuntai-iltana kun oltiin taas koko O.C. -jengi kasassa viikonlopun jäljiltä, en vaan pystynyt enää puhua pelkkää saksaa, oli liikaa kerrottavaa ja liikaa kysyttävää, kun ei oltu nähty pariin päivään Andresin ja Ninan kanssa. Loppuviikko menikin taas suurimmaksi osaksi englannilla, mutta esim. Jamilan kanssa puhuttiin saksaksi moneen otteeseen, ja sovittiin Ninan kanssa, että se yrittää puhua mulle vain todella tärkeät asiat englanniksi. Katsotaan miten onnistuu!

Afro Cafén ihana brunssi! Yksi mun lempikahviloita Salzburgissa.

Lauantaina oltiin ravintolassa, ja paaviasuisella miehellä oli polttarit. Lorena pääsi vahaamaan tulevan sulhon säärikarvoja. :)

Learning German: Mission Impossible?

When trying to learn a new language, it is amazingly easy to come up with excuses for slow learning (German is too difficult, I don't have enough time for it, everyone wants to talk with me only in English, we only have German classes once a week, the school is in English so I don't really even need it...). I mean I have lived in Austria for almost a year now in total, and still I couldn't have a proper conversation in German. And even if I try to, my grammar is terrible and it takes ages for me to find the words from the back of my brain which makes me seem as intelligent as a 4-year-old. It is embarrassing that I have learnt so little and I can only blame myself. There has been times when I have been super motivated and studying a lot, but all the other things there is to do have distracted me and speaking English is just so much easier... And just studying German is not enough if I don't use it actively. So the conclusion is: I have been too lazy. Punkt.

Yesterday I read a very motivating blog post written by a dude who is learning Mandarin. First he wrote about a day of an average expat, and it sounded very familiar to me: using English most (almost all) of the time, hanging out with English-speaking people, studying a bit and feeling like you're doing your best even though it's definitely not true, but most of all, not getting out of my comfort zone when it comes to German. Usually I only say the things I know I can already say in German. But that is the same as training for a marathon by always running the distance you know you can already run! How could you ever make progress?

The trick is to get out of my comfort zone and get frustrated. Doesn't sound too much fun but that's what I'm trying next. Staying inside my small German comfort zone means that I only use it to the limit when I still feel comfortable and I know there won't be too many mistakes in what I say. That blogger had lived in Spain and decided to spend a whole month speaking only Spanish, even though he knew it would be extremely frustrating and exhausting. So I'll try a bit softer version of this - for one week I will speak only German (with all the people who can speak German, of course). I have to get rid of my fear of making mistakes because that's probably the best way to learn, and well, there will be mistakes. A lot, and for a really long time. :D

To be honest, it is very easy to live in Salzburg without speaking German. Too easy. There are so many tourists who want all the service in English, and Austrians are well educated, so you can get your message through almost whatever you do or whatever you need. Very likely many of my classmates will leave Austria after 3 or 4 years without speaking proper German, but that's not my thing really. As our German teacher said: "There's a German world out there." And if you can't speak the language, there will always be so many things you will never understand or never participate in, and so many people you could have met and become friends with - if you spoke the local language.

So until next Thursday evening I will only speak German with my flatmates and everyone else who can speak it, listen to German music only, and answer all Facebook messages in German. I've always lacked determination, but now I'm searching for it and hopefully will get some. From now on, I'll be best friends with Frustration :)

Sunnuntaikuvia

Sunnuntaina käytiin kirppiksellä, pyöräiltiin Hellbrunniin chillailemaan ja illalla opiskelin saksaa.
Sää oli mahtava ja tuntui että koko Salzburg oli ulkoilemassa.

Maitokannumies Megaflohmarktilla lentokentän lähellä.

Miksi kirppikset alkaa aina niin aikasin? Sunnuntaiaamuna ei välttämättä jaksais nousta aamukuudelta kirppislöytöjen toivossa...

Dirndlejä, lederhoseneita ja perinteisiä takkeja löytyy kirppikseltä aina valtavat läjät.

Kitsch tai ei, I love it!

Schloss Hellbrunnin lähistö oli täynnänsä lapsiperheitä ja piknikseurueita.

Nina päätti muuttaa puun sisään. Tuparit ens viikolla.

Untersberg ja maalaismaisemaa.

Untersberg ja mun kamujen selät.

Hellbrunnin fisuallas.

Silmut on ilmestyneet puihin parin viime päivän aikana. VIHDOIN.

Älypuhelinriippuvuus...

Puukeskustelu.

Pyörämatka kotiin pitkin Hellbrunner Alleeta.

Taas mun kamujen fotogeeniset selät esittelyssä.

Saksanopiskelua partsilla ja kirppikseltä ostettu pöytäliina.

Sunnuntain olemus.

GOOD VIBES!

Lähiaikoina on tuntunut tosi paljon siltä että asiat loksahtelee kohdilleen jotenkin omalla tavallaan ovelasti. Ehkä tää positiivinen yleismeno juontaa juurensa keväästä, tai sitten jostain ihan muusta, mahdotonta tietää. On siistiä nukahtaa joka ilta rättiväsyneenä mutta onnellisena ja herätä aamulla samoissa fiiliksissä, odottaen vaan että mitä kaikkea tänään tapahtuukaan, harvemmin mulla on koulun lisäksi mitään erityisiä suunnitelmia mutta sitten aina ilmaantuu jotain enemmän tai vähemmän jännää. Elämässä taitaa olla niin että sitä jännää voi joko odottaa ja sitten se vaan itsestään tupsahtaa jostain (kun tarpeeksi kauan on odotellut), tai sitten sitä jännää voi itse vähän hankkia. Viimeisin hankkimani jännä oli 34 euron hintaiset lennot Munchenistä Tukholmaan ja takaisin - miten on edes mahdollista että lennot on sen hintaiset?? Eipä hinnoitteluperusteilla ole mulle niin väliä, joka tapauksessa RyanAirin ansiosta meen moikkaamaan Sandraa Uppsalaan kuukauden kuluttua. Ihanaa.

Nina, Andres ja Lukas

Simone ja muutama LG-laukku

Andres the supermodel.

Simone heitti hyvän läpän ilmeisesti.

Salzburgin kuninkaat.

Yksi ulkomailla asumisen (ja matkustelun) parhaita puolia on se miten erilaisiin ihmisiin tulee tutustuneeksi kun on poissa tutuista ympyröistä. Helsingissä mun ystäväpiiri on hyvinkin homogeeninen; eniten hengailen omanikäisten helsinkiläisten (tyttöjen) kanssa, joiden ajatusmaailmat on yhteneväiset omani kanssa. Ulkomailla päätyy jatkuvasti niin erilaisiin tilanteisiin ja seurueisiin että voi vaan hämmästellä miten monenlaista jengiä tämä maapallo kantaakaan päällään. Tietysti Helsingissäkin voi jatkuvasti haastaa itseään, tutustua erilaisiin ihmisiin avoimin mielin ja hankkia sitä jännää elämäänsä. Mutta Itävallassa mun on ollut pakko tehdä sitä siitä yksinkertaisesta syystä, että tuttuja ja turvallisia vaihtoehtoja ei vaan ole tarjolla! Varsinkin aluksi se oli jopa vähän pelottavaa, kun en tuntenut koko maasta yhtäkään ihmistä. Sitten alkoi hitaasti ihmissuhteiden rakentelu ja ystäväpiirin muodostuminen, joka tietysti jatkuu edelleen. Kun tarpeeksi hyvin tutustuu johonkin ihmiseen, ja sitten tulee se hetki kun tajuaa että ei vitsi, tästä ihmisestä on tullut mulle ihan sairaan rakas, niin se tuntuu todella hyvältä. Kämppiksille terkut. :)

Tänä viikonloppuna Lukaksella oli uuden laukkumallistonsa esittely Salzburgin keskustassa. Siinä taas yksi tyyppi jonka kanssa hengailu tuntuu jollakin tapaa yllättävältä - 17-vuotias, menestynyt salzburgilainen laukkusuunnittelija. Mitä enemmän ihmisiä tapaan, sitä enemmän alan tajuta, että on tyhmää luokitella jengiä ja tehdä johtopäätöksiä ulkoisten tekijöiden perusteella (ikä, kotimaa, ammatti), sillä sitten kun luonteeseen ja persoonaan tutustuu, sellaiset asiat menettävät merkityksensä niin täysin.

LG-laukkujen nettisivut löytyy täältä.

Susi, Nina ja kevään tokat ulkoilmakahvit.

Young love ;)

Katrinin synttäreiden teemana oli tuoda ruoka, jossa on juhlavieraan kotimaan lipun värit.
Mä toin mustikkapiirakan (josta tulikin liila) ja kermavaahtoo. Success!

Inspiroivien ja mielenkiintoisten ihmisten lisäksi mulle on tuottanut iloa tällä viikolla muun muassa Katrinin synttärikotibileiden limbokisa klo 02 aamulla, kreisi vieraileva Destination Managementin australialaisluennoitsija, eiliset nuotiobileet lähellä Salzachia, ensimmäinen +20 asteinen päivä, aivan mahtava saksanopettaja, parit kirppislöydöt ja hyvää ruokaa tekevät kämppikset.

Nyt lähdetään Susin ja Ninan kanssa pyöräretkelle. Tsaukki taukki!

Oon rakastunut.

Ostin Kuala Lumpurin Chinatownista kiinalaismieheltä maalauksen. Teksti tarkottaa "Long life to the family", tai sitten jotain muuta.

Sain eilen hongkongilaistytön itkemään onnesta! Elämä on välillä kyllä tosi hassua. Ilmeisesti en ole ainoa, joka rakastaa meidän uutta asuntoa. Itse en sentään ihan kyyneliin asti oo vielä liikuttunut tästä tunteiden palosta, mutta voihan olla että sellainenkin päivä vielä koittaa, mun tunteet tätä asuntoa kohtaan on nimittäin nyt jo aika syviä.

Kutsuin eilen pari kaveria illalliselle, ja olin luvannut pyytää hongkongilaisvaihtarin Psychen kavereineen joskus kyläilemään, joten sain siinä parikin kärpästä yhdellä iskulla. Islantilainen Katrin oli myös vaihdossa Honkkareissa, tosin jo toissakeväänä, joten meillä oli kunnon HK-jengi kasassa. Välillä ikävöin Hongkongia aika kovin, joten siitä on ihanaa päästä puhumaan sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat kokeneet sen mahtavuuden itsekin, sitä kaupunkia on mahdotonta ymmärtää jos ei ole ollut sitä itse kokemassa. Niin mystinen, värikäs ja sykkivä, Salzburgin täysi vastakohta niin hyvässä kuin pahassakin.

Hain hongkongilaiset bussipysäkiltä ja käveltiin yhdessä meidän asunnolle. Tiedän kyllä, että Hongkongissa asuminen on ahdasta ja sisustaminen ja arkkitehtuuri hyvin erilaista kuin läntisessä Euroopassa, mutta enpä olisi ikinä arvannut miten suuren vaikutuksen meidän O.C. Erentrudistrasse voisi tehdä ihmiseen. Psyche ja Meryl ihastelivat ihan kaikkea mahdollista, hihkuivat ja hihittivät ja ihmettelivät. Meillä oli keskellä pöytää kynttilä palamassa viinipullossa, ja Meryl totesi, ettei tällaista voi olla kuin elokuvissa tai televisiossa. "I can't believe this is real life!" tuli kuultua eilen monesti. Kun istuttiin yhdessä alas syömään, Pamelan tekemä pastasalaatti sai Merylin silmiin kyyneleet; "This is so good, I can't believe this is true! And the candle and everything! This would never happen in Hong Kong! Thank you so much for inviting us!" ja niin edelleen. Vaikea sanoa kumpi arvosti enemmän, Psyche ja Meryl meidän illanviettoa vai minä sitä miten mykistyneitä ne oli meidän asumuksesta :D Aivan käsittämättömän sympaattisia tyyppejä. Kun joku on noin kiitollinen illalliskutsusta niin voi olla varma että tulee kutsutuksi myös uudestaan. Tuntuu siltä kuin asuisin jossain linnassa, vaikka voin tunnustaa että objektiivisesti katseltuna tää on aika tavallinen itävaltalaiskämppä.

Love is blind.

Mun partsi ja edellisen asukkaan rumiluspöytäliina.

Sunnuntaiaamuinen sumuinen näkymä kohti Alpenstrassea. Taustalla näkyisi vuori jos ei olisi niin kamalan sumuista.

Mun rakas huoneeni! Enää puuttuu kirjahylly, verhot ja lampun vaihto.

Viime viikolla Corporate tax law oli peruttu, joten juotiin Proseccoa.

Ruoanlaitto tuntuu niin paljon järkevämmältä kun kokkaa useammalle eikä vaan itselleen.

Jo viimeksi hehkutin meidän onnellista pikku kommuunia ja nyt ensimmäisen viikon jälkeen oon edelleen todella vakuuttunut siitä, että täällä on hyvä olla. Kimppakämppäilyn kuherruskuukausi ei ole vielä päättynyt, joten kaikki näyttää ihan täydelliseltä mun silmissä. Vaikka Salzburgin sää on harmaa ja kolea, aurinkoa ei pahemmin ole nähty viime aikoina ja koulun kurssit eivät ole kovinkaan mieltä ylentäviä, niin oon vaan tosi onnellinen. Ero edelliseen asuntoon on niin huomattava. Kaikki mun kämppikset on olleet tämän viikonlopun poissa, ja oon nauttinut ihan sairaasti siitä että oon voinut luukuttaa Spotifysta Reino & the Rhinosia (onneksi Andres jätti nettitikkunsa mulle!), keittää kahvia viidesti päivässä, piirtää ja hengailla ja viettää laatuaikaa meidän asunnon kanssa. Kuinkahan kauan tätä kämppäeuforiaa kestää?

Retki Ikeaan.

The gang. My lovely people and the Panda.