the Salzblogue: The Palawan Experience

20.01.2013

Ja matka jatkuu. Tällä hetkellä istutaan minibussissa, suunnataan El Nidosta takaisin kohti Puerto Princesaa. Aika pomppuinen ja mutkainen pahoinvointikyyti tiedossa seuraavaksi kuudeksi tunniksi, joten mikäs sen parempaa ajanvietettä kuin tihrustaa pientä tekstiä koneen näytöltä ja yrittää osua oikeisiin näppäimiin soratien hakatessa autonrenkaita.

Jännä juttu miten El Nidossa vierähti loppujen lopuksi yli viikko ja vielä niin vaivattomasti. Oltiin alusta asti suunniteltu, että Filippiineillä relataan eikä hoppuilla minnekään, haluttiin mieluummin nautiskella yhdessä paikassa kauan kuin että oltaisiin sohittu menemään hurjalla vauhdilla vain siksi, että asiaan nyt vaan kuuluu nähdä mahdollisimman paljon. Yksi yllätys josta oltaisiin kuitenkin ehkä aiemmin voitu ottaa selvää ennen tänne tuloa oli se, miten hankalaa Filippiineillä on liikkua saarelta saarelle. Ainakin mulla oli pääni sisällä mielikuva, että lauttoja ja muita paatteja kulkisi tiuhaan tahtiin, ja niitä voisi nappailla pikkuisilla pesomäärillä aina kun siltä tuntuu. Karu totuus on kuitenkin ollut se, että lautat kulkevat harvoin, maksavat melkein yhtä paljon kuin lennot, matkanteko niillä kestää ikuisuuden, ja kaiken kukkuraksi ne ovat usein täynnä. Lentäminen on siis pakollinen paha. Olisi tietysti ollut mukavaa käydä vaikka missä, erityisesti Visayas-saaret (Boracay!) ja Cebun ympäristö kuulostivat kiinnostavilta, mutta jo pelkällä Palawanilla ja sitä ympäröivillä pikkusaarilla riittäisi nähtävää ikuisuuksiksi. Priorisointia on tehtävä, kaikkea ei voi koskaan saada tai nähdä.

Toinen ylläri on ollut pankkiautomaattien olemattomuus; viimeksi nähtiin sellainen Puertossa pari viikkoa sitten, eikä silloin tajuttu nostaa rahaa, kuviteltiin että kyllä niitä vielä tulee vastaan. Ilman Jennyn luottokorttia matkan kulku olisi ollut huomattavan erilainen, sillä onneksi saatiin nostettua rahaa kahdelta bensikseltä, ja koko El Nidossa vietetty aika rahoitettiin sitten sillä. Nyt Jennyn luottoraja on lähellä ja meillä kolmella on tällä nimenomaisella hetkellä pesoja taskuissa yhteensä noin kolmen euron edestä, joten pidetään peukkuja pystyssä että Puertosta löytyy toimiva automaatti pian. Joskus pieni taustatutkimus ei olisi pahitteeksi, eheh. Toki hätävarana matkassa kulkee jonkun verran Ameriikan dollareita, mutta ne me säästetään oikean pahan päivän varalle. Toivottavasti sellaista ei tule vastaan.

Inkkihinkki ja San Miguel.

Intiimi hetki hyttysverkon alla

Kuva jonka ansiosta tiputin Inkin kameran maahan. Totally worth it.

Tsirbula kastelee kukkia partsillaan El Nidossa.

Plaza Innin rennot hauvat vessan ulkopuolella.

Elnidolaiset tytot ja joku hiussota.

Ollaan myös vähän ihmetelty Filippiinien mainetta superhalpana matkakohteena. Kai se sitten riippuu siitä mihin vertaa, mutta väittäisin ettei täällä ole halvempaa kuin Thaimaassakaan, ja Vietnam ja Laos on selvästi Filppareita halvempia. Osasyy voi toki olla se, että monessa paikassa Filippiineillä turismi ei ole kehittynyt vielä pitkälle, joten kilpailu on vähäistä. Turisteilla ei ole valinnavaraa joten ollaan valmiita maksamaan siitä ainoasta tai lähes ainoasta vaihtoehdosta enemmän. Lentäminen tietysti maksaa myös, ja sen ollessa ainoa järkevä matkustusvaihtoehto rahaa uppoaa siihenkin.

Nukuttiin tosiaan kahdeksan yötä El Nido Plaza Inn -nimisessä guesthousessa, saatiin taas oma kolmen hengen huone josta maksettiin 200 pesoa tyypiltä. Paikan omisti ihana vanha hampaaton filippiinoheppu, koirat ja hipit jolkottelivat pitkin pihamaata, gekot vilistivät katonrajassa ja roskiksissa, ja joku ovela lähiörotta kävi haukkaamassa Jennyn cashew-pähkinöitä yön aikana jättäen jälkeensä vain pari pientä papanaa ja reiän muovipussiin. Meininki Plaza Innissä oli kaikin puolin mutkatonta, öisin saattoi herätä lähialueen kukkojen mielipuoliseen kiekumiseen tai naapureiden kovaääniseen öiseen puuhailuun. Sellainen on El Nido.

Yksi oleellisimmista aktiviteeteista (sukelluksen ohella) El Nidossa on island hopping. Ensin tehtiin Tour A, johon sisältyi snorklausta, laguuneja ja hiekkarantoja, juurikin sitä turkoosia vettä ja raikasta meri-ilmaa. Meille sattui todella symppikset filippiino-oppaat, ja päivä kului nopeasti fiilaillen maisemien kauneutta. Vaikka muuten ruoka täällä on ollut suoranainen pettymys, niin island hoppingin aikana tarjotut tuoreena grillatut merenelävät ja makean mehukkaat hedelmät olivat ihan taivaallisia, ehdottomasti paras ateria Filippiineillä tähän mennessä. Niitä katkarapuja ja fisuja voin sitten muistella kun seuraavan kerran saan eteeni jotain epämääräisen näköistä ja makuista.

Swaggers

Hinkki snorklaa, pulppluppulplulp

Felix.

The Big Lagoon

Bobo

Pari iltaa sitten kun istuttiin Pukka-reggaebaarissa rannalla, Felix (yksi Tour A:n filippiinoista) tuli kysymään jos haluttaisiin lähteä seuraavana päivänä vuorokaudeksi telttaretkelle lähisaarelle, hinta 1500 pesoa sisältäen kaiken aterioista rommiin ja hieman lisää island hoppingia. Tartuttiin tilaisuuteen ja aamulla klo 10 istuttiin taas veneessä suuntana laguunit. Vaikken ole koskaan ollut mikään merikarhu tai vesipeto, niin voisin väittää, että harvassa paikassa on yhtä helppoa olla onnellinen ja unohtaa kaikki mahdolliset päätä vaivaavat jutut kuin puuveneessä turkoosilla merellä, moottorin potkiessa ja suolaveden roiskuessa silmiin. Kaikki muu tuntuu niin kaukaiselta ja pieneltä ja olemattomalta, hetkessä eläminen muuttuu helpoksi. Ainoa huoli on polttava aurinko ja elämän suurin kysymys se, että milloin kannattaisi lisätä aurinkorasvaa.

Meitä turisteja oli retkellä 11 ja paikallisia oppaita 5. Meidän ei tarvinnut paljoa evääkään heilauttaa filippiinojen tehdessä meille kaiken valmiiksi. Välillä se oli jotenkin häiritsevää siirtomaarouvameininkiä kun paikalliset palvelivat meitä minimaalisella palkalla, meidän turistien loikoillessa rannalla laiskasti, odotellen ruokaa valmistuvaksi tai telttoja pystyyn ilmestyviksi. Oppaat myös söivät sivussa keskenään koko päivän, vasta illalla rannalla soihtujen valossa ja rommikolan ollessa pöydällä Felix kysyi, jos saa liittyä turistijengin seuraan. Se tuntui inhottavalta. Miten niin saa? Tottakai saa! Miksi sitä edes tarvitsee kysyä? Ei me olla mitenkään sen ylempänä vaikka ollaankin maksavia asiakkaita. Tasa-arvoisesta Suomesta tultaessa mua enemmänkin vaivaannuttaa se, että täällä asiakaspalvelijat sanovat “Yes, Madam” ja “Yes, Sir” ihan jatkuvasti. Onhan se kohteliasta, mutta en vaan tunne itseäni kovinkaan madamiksi, mieluummin olisin ihan vaan minä.

Paatti jolla mentiin saarelle yoksi.

Leirisaaren autio ranta.

Aamupalapaikka.

Elo on siis sujunut oikein rattoisasti ja kauniissa maisemissa kuten kuvistakin varmaan välittyy. El Nido oli oikeastaan matkan ensimmäinen etappi jossa oli vähän enemmän reissaajayhteisötunnelmaa ja nuoria ihmisiä, mutta samalla paljon paikallisia jotka puhuivat hyvää englantia, joten päästiin sosiaalisempaan modeen kuin mitä pari ensimmäistä viikkoa harjoitettiin. Filippiineillä on ollut todella ikimuistoista, rentouttavaa, kaunista ja ihanaa, mutta odotan jo tosi mielenkiinnolla mitä tulevat viikot tuovat mukanaan. Suunnitelmana on nyt viettää kaksi yötä Puerto Princesassa, sitten lentää Manilaan yhdeksi yöksi, ja lentää 23. tammikuuta Malesiaan Kota Kinabaluun, Borneon saarelle. Fiiliksen ja bussi- ja lautta-aikataulujen mukaan jatketaan Indonesiaan kun siltä tuntuu. Kuukausi vielä aikaa – mitähän kaikkea jännää ehtiikään vielä tapahtua, en malta odottaa :D

Engelska: So we ended up spending 8 nights in El Nido. It was a beautiful and chill place, we had a nice room for us three for 200 pesos per person per night in a guesthouse called El Nido Plaza Inn. During our stay we did some island hopping, met some nice new people, enjoyed the sea, and spent one night on an island camping with a bunch of tourists and some Filipino tour guides.

I didn't realize how little time three weeks actually is in a country like the Philippines where the islands and interesting places are far away from each other and the transportation system is not very convenient. It would take at least a lifetime to feel like you've seen it all, now we got only a taste of the country. We've spent all our time in Palawan and soon we're heading back to Manila for one night just to fly to Malaysia from Clark airport. We'll see how long we'll end up spending in Malaysia since Indonesia is where we're really planning on going. But we will keep on going with the flow and see how it works out!